Huima hiihtokisa Hippo-hiihtojen hengessä - Eli täysillä alusta loppuun
Tästä alkoi viimeinen lasku. Kovin nousu oli takana ja laskun jälkeen oli vielä tasamaaosuus.8.3.202116:33
Kerrankin olin valmistautunut hyvin. Nukuin hyvin, söin brunssin ja odotin, kunnes puuro meni reisiin. Reitti oli tutkittu. Olin miettinyt, mitä mäkiä pitää vaan painaa ja missä saa turvautua haarakäyntiin. Tuosta jos vaihtaa sisäkaarteeseen, voi säästää sekunnin. Tässä jos jaksaa sauvoa nousun yli, säilyy vauhti seuraavaan alamäkeen.
Nyt olin lähtöviivalla ja satoi vettä. Olin hylännyt pitovoitelun turhana. Tiesin noususuunnitelmienkin olevan mennyttä. Nyt täytyy vain runtata täysillä, kyllä se siitä. Matkaa oli 8,2 kilometriä. ja kyseessä kavereiden hiihtokisa. Voittolusikkaan tarvittaisiin puolen tunnin alitus, kisa pronssilusikasta tai kunniallinen pistesija irtoaisi alle 35 minuutin vedolla.
Onhan sitä kilpaa hiihdetty ennenkin. Esimerkiksi Hippo- hiihdoissa seitsemän -vuotiaana. Nyt oli sama fiilis, tuntui hyvältä, kohta se alkaa.
Sitten tuli se hetki, missä ero Hippo-hiihtoihin selvisi. Matka onkin pidempi! Alle kymmenvuotiaana matkaa ei tarvinnut miettiä, sillä sen pystyi hiihtämään täysillä. Itse asiassa hiihtäjän ura loppui, kun tajusin hiihdon olevan kestävyyslaji. Jälleen yksi asia, mitä kukaan ei lapsena kertonut.
Ja nyt oltiin vasta ensimmäisen mäen päällä. Olin ajatellut, että se pitää vetää hyvällä sykkeellä ja sitten alamäessä voi huilata. Kuinka väärässä olinkaan. Sitä pitoa kun ei ollut, niin parin kilometrin jälkeen mietin uutta strategiaa: miten pääsen maaliin ylipäätään.
Tasaisilla osuuksilla matka alkoi kuitenkin maistua. Kilometripylväs toisensa jälkeen jäi taakse. Kuuden kilometrin kohdalla tuntui jopa hyvältä.
Sitten tuli seitsemäs kilometri. Kilometreistä kovin. Armoton ylämäki katkoi hiihtäjiä, moni menetti lusikan. Yhden kohtaloksi koitui alamäki. Itse hyökkäsin siihen tietoisuuden kaventavan ylämäen jälkeen sauvoilla lisävauhtia hakien ja vain alkukantainen vaisto piti minut pystyssä.
Jäljellä oli vielä yksi ylämäki. Haukoin henkeä vielä alamäen lopussa ja jouduin haarakäyntiin jo loivassa kohdassa. Polvet pettivät ja haroin käsillä tukea maasta. Kaikki ryhtiä ylläpitävät lihakset pettivät. Mäki kesti ikuisuuden.
Viimeinen vajaa puoli kilometriä oli peltoaukeaa. Se piti mennä tasatyönnöllä. Luistelu ei ollut loppusuoralla sallittu, sillä koitettiin antaa perinteisen valinneille hieman etua.
Maalipylväällä romahdin maahan, mutta vielä piti käpistellä kännykästä aika poikki. Korona-aikana kisa oli henkilökohtainen, joten tulokset jaettiin somessa. Siellä käytiin myös jälkipelit, ja niitä riitti.
Miten monipuolisia tapahtumia mahtuukaan alle 15 hengen kisaan. Matkan sai hiihtää omaan tahtiin viikonlopun aikana. Perjantaina oli hyvä keli, sunnuntaina ei. Itse hiihdin sunnuntaina. Osalle kohtalonhetki oli ylämäki, osalle alamäki. Yhdeltä karkasi suksi kaatuessa ja se piti hakea ojasta. Toinen puolestaan päätti jarrutella alamäessä, kun sen juurella odotettiin ambulanssia. Joku kisan ulkopuolinen oli kaatunut. Yksi lusikkavauhtia hiihtänyt eksyi.
Edellisen kerran kilpailin hiihdossa yläasteella, mutta uran kovimmat saavutukset ovat Hippo-hiihdoista. Silloin kaikki oli selvää, täysillä alusta loppuun. Nyt olin päättänyt tehdä saman. Ja niin teinkin, sen minkä pystyin. Aika oli 37.50 ja sijoitus kahdeksas.
Sekuntipeliksi se meni, sillä lähes puolet kisaajista oli neljän minuutin sisällä. Voittoaika oli 29.03.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
