Lasten kotihoito on arvovalinta

Velkataakka koskee myös maatiloja (MT 10.5.). Monet nykyisen yhteiskunnan vaikeuksista johtuvat siitä, että äidit ja isät ovat niin kiireisiä, etteivät he koskaan ole kotona. Lapset tulevat koulusta, eikä kukaan ole heitä vastassa, kukaan ei huomaa heitä eikä rohkaise, jos he ovat masentuneita, ei jaa heidän iloaan, jos he ovat onnellisia.

Kiireinen elämänmeno tukahduttaa rakastamisen ilon. Ihmiset omistavat liikaa ja haluavat yhä lisää: he ovat tyytymättömiä. Jokainen on kuitenkin vapaa valitsemaan toisin.

Paljon on viime aikoina käyty keskustelua julkisuudessa lasten kotihoidosta, ja siitä, kuinka kotiäidit oleskelevat kotona. Usein käy niin, että kotityön arvostus nousee, kun sen näkee tai kokee omakohtaisesti. Silloin huomaa, että pienten lasten hoito ja kasvatus on täyttä työtä.

Ansiotyöhön haluavalle äidille työhön paluu saattaa auttaa sitä omaa mielenterveyttä. Toisaalta, on äitejä, jotka tuntevat kutsumusta hoitaa ja kasvattaa lapsiaan.

Vanhempien työnjaosta on kyse, kun toinen vanhempi hoitaa lapset, pyykit, ruoat ja kodin siivoukset kun toinen vanhempi on töissä. Työssä käyvä tuo leivän pöytään, ja kotona oleva pyörittää arkea.

Korvaus lasten kotihoidossa puuttuu, mutta siteet omiin lapsiin ovat vahvat. Elämässä on tärkeimpiä arvoja kuin raha. Lapset ovat tärkeintä elämässä.

Ehkä jokainen tuntee joskus väsymystä omiin tehtäviinsä, oli sitten ansiotyössä tai kotona töissä. Omien lasten hoitaminen ja kasvattaminen saattaa kuitenkin tuntua sydämessä oikealta ja siitä voi nauttia.

Kotivanhempi jää paitsi rahapalkkaa, mutta korvaus tuleekin tärkeämmässä muodossa: lasten ja koko perheen henkisenä hyvinvointina. Oma onnellisuus tulee siitä, että ympärillä olevat läheiset ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.

Lasten kotihoito on luopumista turhasta, jotta voi antaa lapsilleen jotain tärkeämpää: aikaa ja rakkautta, läsnäoloa ja turvaa.