Sudet voidaan laittaa reservaattiin

Muutama vuosi sitten palatessani kotiini havaitsin pihatielläni vastasataneessa ohuessa lumikerroksessa suden jäljet. Hurtta oli merkannut muutamiin lumisiin mättäisiin, mäntyjen tyville ja kotini rappusille reviirinsä merkiksi keltaiset virtsalaikut.

Rappusilta susi oli poikennut noin kymmenen metrin päähän rakennuksesta kuusipusikkoon makuulle. Pihamaalla ja muualla läheisyydessä oli runsaasti jäniksen jälkiä. Olisiko susi jäänyt paistia vahtaamaan, mutta sitä se ei ollut saanut.

Pusikosta jäljet johtivat Lastuvirran vartta pitkin kohti Lastukoskea, Juankoskea ja Kaavia. Muutaman päivän jälkeen Savon Sanomat uutisoi, että Kaavilla oli jäänyt nuorehko urossusi auton tönäisemäksi ja kuollut.

Oliko se tämä minun kotipiirissäni käynyt, ei ole varmuutta.

Jos eläintarhoja ei huomioida, susihavaintoni luonnossa on tämä. Tänään Tahkovuoren ohella Kuopion kaupunki on saanut myös oman susilaumansa. Uusi susilauma liikkuu kodistani noin 15 kilometrin päässä Syvärinjärven ja Keyrityn maisemissa lähellä Tahkovuorta.

Sikäläiset kalastajat olivat löytäneet jäältä puoliksi syödyn hirven raadon ja saalistaneen susilauman runsaat jäljet veri- ja hirvenkarvalaikkuineen.

Viime viikkoina on keskusteltu runsaasti susista. Oma mielipiteeni on, etteivät susien salakaadot ja susikammo lopu ennen kuin metsissämme ja pihoissamme juokseva susikiintiö maksimoidaan 50 yksilöön.

Ihminen saalistaa samalla reviirillä kuin susi, se on perussyy, ja tässä yhtälössä susi jää toiseksi. Jos Suomessa on oltava 500–1 000 sutta, kuten luontojärjestöt ja EU näyttävät vaativan, nämä yksilöt on tarhattava suurpetoreservaatteihin.

Sonkajärvellä yksityinen yrittäjä on aidannut lähes sata hehtaaria omistamaansa metsämaata korkealla teräsverkkoaidalla ja tarhaa siinä villisikoja ja biisoneita.

Suomen valtiolla yhdessä halukkaitten luontojärjestöjen kanssa on tässä vapaa malli aidata samoin valtion erämaita tuhannen hehtaarin, ja suurempia, suurpetoreservaatteja. Näille alueille pedot eivät tekisi vahinkoja meille maalla viihtyville ihmisille ja kotieläimille ja ennen muuta saisimme vihdoin rauhan pedoiltamme, joita tanhuvillamme ei ole tätä ennen näkynyt sataan vuoteen.

Reservaattipetojen ruokkimista voidaan helpottaa maatiloilla kuolleilla eläinraadoilla, jotka nykyisin on pakko polttaa niille varatuissa polttopaikoissa. Keräilykustannukset maksaisi tarhaaja.