Ollako vaieikö olla – vanha

Täytän tällä viikolla 52 vuotta. Niitä vaivoja lukuun ottamatta, joihin saan lääkitystä tai joita hoidan kuntoilemalla kolmesti viikossa, olen täysin terve – mies parhaassa iässä.

Kun päämiehen myyntijohtaja karautti viime viikolla toimistomme pihalle hopeanhohtoisella baijerilaisellaan, muotifarkuissaan ja kengissään, pudottaen pöydälle väliimme tuskin ruutuvihkoa suuremman lasisen läpyskän, jota sormenpäillään neuvottelun aikana hiveli ja nettisurffaili, tunsin itseni vanhaksi.

Kysyin tänään aina diplomaattiselta vaimoltani, olenko vanha.

Pohdimme, miksi suhtaudun kriittisesti kaunarisukupolven tv-koukutukseen, jossa 12 minuutin ahdistusnousu poistetaan 3 minuutin välihuomautusten ilotuottein, joita voi ostaa jäsenetuna tai plonuksin.

Pohdimme, miksi suhtaudun kriittisesti sepa-alueen pankkijärjestelmään. Siinä debit on default (luotto oletuksena) ja virtuaalikulutusvelan ja hintakuplien määrää on entistä vaikeampi valvoa tai rajoittaa.

Siinä järjestelmän suomennokset on laitettu teipattuna paperinpalalle automaatin näppäimistön alle.

Pohdimme, miksi suhtaudun kriittisesti sähköpostioperaattorin tiedonkeräykseen, jolla selaimemme täyttyy meitä ”kiinnostavasta” mainospostista.

Pohdimme, miksi minua alkoi pelottaa naamakirjaoperaattorin julkistus uudesta tiedonkeräyksestä ja mahdollisuudesta kohdentaa markkinointia entistä tarkemmin. Poistin oman kokeilumielessä tekemäni profiilin.

Vaimoni mielestä en ole kulutusyhteiskunnan tiimipelaaja enkä vielä liian vanhakaan ja sain häneltä lopulta hyvän neuvonkin. ”Älä hyvä mies ajattele liikaa.”

Naantali