Valo, joka ei koskaan sammu
Ihminen on kuin puu, hän kasvaa vielä satavuotiaanakin.13.12.201701:00
Ensimmäinen rytmi, jonka mukaan elämämme etenee, on äitimme sydämen syke.
Sikiö kelluu pehmeässä, lämpimässä ja pimeässä paikassa, jossa silmät eivät näe juuri mitään. Se sijaan korvat kuulevat äidin sydämen ja muun kehon äänet, läheisten puheen ja ympäristön melun.
Kohdussa olemme saumattomassa yhteydessä toiseen kehoon. Kun se stressaantuu, saamme mekin annoksemme adrenaliinista. Kun äiti rentoutuu, tuntee sen myös syntymätön vauva.
Syntymä on elämän ensimmäinen ero. Kohdun jälkeen vauvan pesä on toisen ihmisen iholla. Siinä vauva kuulee ja tuntee tutun rytmin ja pääsee elämän tahtiin kiinni.
Kun siemen itää, verso kääntää lehtensä valoon. Taimi kurkottaa kohti aurinkoa kaikin keinoin.
Mutta mitä valoa ihmistaimi janoaa? Mihin suuntaan lapsi kääntää katseensa hakien lämpöä ja kirkkautta?
Sinun silmiisi. Ihmisen aurinko on toisissa ihmisissä. Aina kun lapsi katsoo sinuun, hän etsii sielusi loistetta.
Vauvan katseessa, hänen yöntummissa silmissään loistaa hiomattoman, raa'an jalokiven hohde. Vanhemman tärkein tehtävä on siihen uppoaminen, sen kohtaaminen väistämättä.
Kuten taimi ilman aurinkoa, lapsi riutuu ilman rakkautta ja huomiota. Se, että lapsi tuntee olevansa oikeassa paikassa, haluttu ja ilon aihe, kasvattaa vahvan ja rohkean lapsen.
Anna lapselle katseesi. Katso häntä silmiin. Hymyile. Kosketa häntä kunnioittavasti. Jokainen hyväksynnän ele hioo teräväsärmäistä luonnetta, paljastaa sen ytimestä kirkkautta.
Oma kotini olisi tyhjä kuin liekitön lyhty ilman kahta lastani. He valaisevat minulle ympäröivän maailman kauneuden ja kaikki sen ihmeet.
Yhteisöjen valta hyvän elämän määrittämisessä on murtunut monella tavalla. Synnin taakka on keventynyt, ihmisen osa laventunut. Se on valtava siunaus, vaikka lieveilmiöitäkin esiintyy.
Kelpaavuutta, hyvyyttä ja onnistumisia yrittää nykyään moni myydä. Usein kysyntä luodaan madaltamalla asiakkaiden itsetuntoa.
Sosiaalinen media tarjoaa käyttäjilleen hyväksynnän ja rakkauden kokemuksia: siellä hän paljastaa osan itsestään ja muut reagoivat siihen.
Mutta oikeaan läsnäoloon, oikeaan hyväksyntään verrattuna sähköiset tykkäykset ja puolivillaiset tuen osoitukset ovat kuin valon heijastuksia kiiltävistä lusikoista, eivät aitoa kirkkautta.
Somessa kohtaat usein häviävän pienen ja ohikiitävän osan toisesta ihmisestä. Sen näyttämöllä ihmiset esittävät toisilleen pieniä episodeja elämästään. Kulisseihin katsoja pääsee seikkailemaan harvoin.
Ei ihme, että tykkäykset ovat niin haluttuja. Hyväksyntää suurempaa lahjaa ei toiselle ihmiselle voi antaa edes aikuisena.
Se ei tarkoita kritiikittömyyttä, valehtelua tai imartelua vaan lämpöä. Rehellisyys kuuluu aitoon rakkauteen ja luottamukseen. Aikuinen osaa rakastaa myös itseään ja suojella omia rajojaan.
Ihminen on kuin puu, hän kasvaa vielä satavuotiaanakin. Hänen lehtensä janoavat aina valoa, hänen luonteensa kaipaa aina hiomista.
Kun katson aikuista, mahdollisuus nähdä hänet lapsena ei ole koskaan kovin kaukana. Kun katson ihmistä, näen valoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
