Ihminen ei halua muuttua ilmastonmuutoksenkaan edessä

Nyt puhutaan ilmastomuutoksesta, mutta muuttaako ihminen kulutustottumuksiaan?

Ihminen ei kehitysopin mukaan muutu kuin aina hiukan ahneemmaksi. Vähän lisää, vaikka kaikkea on jo liikaa. Tätä näemme ympäri maapallon enenevässä määrin.

Se, että länsimaissa on köyhyysrajan alapuolella eläviä satoja miljoonia – asunnottomia, nälkäisiä, vailla sosiaaliturvaa ja terveydenhoitoa – osoittaa, että voi­makkaammat polkevat heikoimmat jalkoihinsa.

Opetus on mennyt tältä osin hyvin perille. Se kansan­osa, jolla on mahdollisuus kuluttaa lisää, tekee myös sitä.

Puheet vähentämisestä kuuluvat kuuroille korville. On kiehtovaa saada vielä jokin vimpain lisää, nähdä vielä uudet maisemat, missä vaan maailmankolkassa pitää saada elämyksiä, vaikka itse elämä pakenee. Rauhattomuus, pysähtyminen on kuin myrkyn nielemistä.

Uutiset siitä, että ilma lämpenee, jäävuoret sulavat, saasteet lisääntyvät, eivät koske minua, enkä minä tässä ruletissa niin paljon vaikuta.

Kun sitten maapallon asukkaista ajattelee vaikka miljardi näin ja kuluttaa niin paljon kuin kuusi miljardia, johan tulee savua taivaalle. Jos kaikilla olisi mahdollisuus kuluttaa halujensa mukaan, pysyisimmekö elossa kymmentä vuotta kauempaa?

Ihminen ei muutu. On myös havaittavissa, että nyt on kulutettava niin paljon kuin mahdollista, koska siihen ei kohta ole mahdollisuuksia. Ilo irti elämästä, niin jää suru jäljelle. Kun näköalat ovat aika synkät, osa maapallon asukkaista lukee sen niin, että nyt ”ruma relluma rei”, koska jonkin ajan kuluttua se ei ole mahdollista.

He näkevät asian oikein mutta reagoivat siihen väärin. Ihmiskunta ja yksilöihminen menevät katkeraan loppuun, koska he eivät muutu eivätkä he sitä haluakaan. Olisi toinenkin mahdollisuus.