Kuinka Suomi kotoutetaan maailmaan?

Mielipide

7.9.201502:00

Kolumni

Timo Kaunisto

Viime viikkoina on saanut pettyä monta kertaa. Eurooppaan tulviva pakolaisaalto ei ollut tapahtumia seuranneelle mikään yllätys, mutta pakolaisiin suhtautuminen on välillä ollut tuskaista seurattavaa.

Suomea ja suomalaisia on pidetty sivistyskansana mutta uskoa koetellaan, kun omalle paikkakunnalle ehdotetaan turvapaikkakeskusta. Paikalliset poliitikot ovat liian usein olleet räyhäkkäiden vastustajien vietävissä ja kielteisiä päätöksiä on perusteltu julmilla puolitotuuksilla. Ei, oikeastaan pitäisi syyttä valehtelusta. Tulijat kun on julmasti niputettu varkaiksi, ahdistelijoiksi, sosiaalipummeiksi ja isänmaansa pettureiksi.

Muukalaisvihamielisyys sai ensimmäisenä Forssan kasvot. Kaupunginhallituksen päätöksellä siellä ei mustaa suvaita muualla kuin kakkostien pinnassa.

Politiikkaan kuuluvat roolileikit ja vihollinen, jota torjutaan. Mutta tässä ei ole leikin paikka. Nämä ihmiset ovat paenneet ihan oikeaa sotaa. Ja vieläpä sellaista sotaa, jota mekin olemme olleet nostattamassa. Emmekö antaneetkin hiljaisen hyväksyntämme Saddamin Irakin tai Syyrian diktatuurin kukistamiselle? Emmekö mekin vieneet demokratiaa Lähi-itään? Emmekö mekin ole rakentaneet hyvinvointimme halvan öljyn varaan, samalla ruokkien julmaa hallintoa ja terrorismia?

Sodan hinta on kaaos, jota maksavat tavalliset ihmiset. Parhaiten tämän tietävät meillä kotinsa vähintään kerran jättäneet Karjalan evakot. Heidän suunnaltaan harvemmin kuuluu tuota yleistyvää rasistista möykkää, johon moni poliitikkokin lankeaa.

Mutta onneksi oikeat johtajamme ja kansan hiljainen enemmistö on hereillä. Parhaiten asian ovat pukeneet sanoiksi presidentti Niinistö, pääministeri Sipilä, ministeri Orpo, kansanedustaja Matti Vanhanen ja arkkipiispa Kari Mäkinen. Kun on hätä niin autetaan. Nyt punnitaan kristityn etiikka: Teetkö toisille sitä, mitä toivot heidän tekevän itsellesi?

Pakolaisuus tuo varmasti mukanaan pienempiä ja suurempia ongelmia. Kulttuurit törmäävät kun pelotellut suomalaiset joutuvat kohtaamaan irakilaispoikien katseita kauppareissulla. Kuljetaan ja mekastetaan. Polkupyöriä häviää. Kännyköitä räplätään. Autolla ajellaan tuhlaamassa 10,54 euron päivittäistä vastaanottorahaa.

Punkalaidun on valinnut toisen tien kuin Forssa tai Keuruu. Siellä vastaanottokeskus on nähty mahdollisuutena. Kunnanjohtaja Lauri Inna kertoo paikallisessa lehdessä, että kunta on hyötynyt tulijoista parinkymmenen työpaikan verran. Paikallista kunnanhallitusta johtaa perussuomalainen Ari Prihti, joka kehuu tulijoita fiksuiksi ihmisiksi, jotka ymmärtävät asemansa. ”Ei meillä ole mitään ongelmia. Meillä on pitkät perinteet asiassa ja olemme tottuneet ulkomaalaisiin”, sanoo Prihti.

Tässäpä se. Punkalaitumelaisten enemmistö on kotoutettu sietämään erilaisuutta. Kun Haukan keskus taannoin ajettiin alas, Prihti ja kansanedustaja Martti Mölsä (ps.) tekivät kaikkensa saadakseen sen takaisin.

Kirjailija Jari Tervo puhuu ”suomalaisten siedätyshoidosta”. Sama asia.

Itsekkäästi ajatellen nyt on tarjolla sitä, mitä Suomeen on kaivattu: fiksua porukkaa. Sotaa pakoon lähteneistä monet, vallankin syyrialaisista,on yhteiskuntansa koulutetuinta ja varakkaintakin väkeä. Heille pitäisi antaa heti työnteon mahdollisuus. Se siedätyttää kaikki osapuolet toisiinsa luontevimmin.

Suomalainen ruokaketju menetti juuri yhdellä päätöksellä Venäjältä 300-400 tuhatta asiakasta. Jonkin Pietarin kaupunginosan verran, ei sen enempää.

Mietipä, jos syöjät olisivatkin kotomaan rajojen sisällä? Tulisiko muukalainen sittenkin leivän kanssa eikä aina pahat mielessä, niin kuin sometrollit meille kertovat?

Ja yksi asia vielä. Minusta on tullut vahvasti EU-positiivinen tässä asiassa. En halua, että Suomi lokeroituu lähivenäläiseksi banaanitasavallaksi arvoiltaan ja asenteiltaan.