Juuret ja siivet
25.11.200915:00
”Ei sinun haaveesi ole minun haaveeni”, totesin esikoiselleni, kun puhuttiin hänen tulevaisuudestaan. ”Mutta jos se tekee sinut onnelliseksi, jos voit siten toteuttaa itseäsi, toivon, että haaveesi toteutuu.”
Kun oma lapsi alkaa etsiä paikkaansa maailmassa, ovat vanhemmat väistämättä sydän syrjällään.
Maanviljelijälle oman lapsen tulevaisuuden pohdintaan liittyy myös ulottuvuus, joka maattomilta puuttuu: suhde kotitilaan, sen metsiin ja peltoihin. Onko omasta lapsesta viljelemään ja varjelemaan maata, jota esi-isät jo kenties satoja vuosia ovat vaalineet?
Onko kotitila nuorelle kahle vai lahja? Antaako se vahvat juuret elämään vai tuleeko siitä taakka, joka estää nuorta nousemasta siivilleen?
”Tästä saa jatkaa, mutta se on teille mahdollisuus, ei velvollisuus. Sydän naarmuilla olen ohjannut lapsiani maailman ovelle. Astu ulos. Muista juuresi”, kirjoittaa aiheesta Kantrille nimimerkki Äidin sydän.
”Toisaalta toivoo, toisaalta pelkää. Jaksaisiko hän tätä raskasta ammattia, jaksaako vastuuta, jos ei jatkakaan?”
Oli tilaa tai ei, toivoo, että osaisi kasvattaa jokaiselle lapselleen sellaiset juuret, että niiltä on turvallista ponnistaa, mihin ikinä nuoren haaveet, lahjat ja elämä kantavat.
Ja että nuori saisi nousta aikanaan omille siivilleen, vaikka alkuun hiukan räpiköidenkin. Toivoo, että itse osaisi päästää irti oikeaan aikaan. Jäädä taustalle tueksi, rakkaudeksi, joka kantaa.
Vaikka sydän vereslihalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
