Perinteitä kylvämässä
Helppohoitoiset ja kestävät perinnekasvit sopivat yhtä lailla maalais- kuin kaupunkipihoille.
Perinnepihan monipuolinen kukkaloisto houkuttelee myös pölyttäjiä. Kimalainen on löytänyt tarhaukonhatun.
Maisemakin voi olla perintö. Perinteiset niityt ja hakamaat ehtivät jo uhkaavasti kadota ennen kuin niiden arvo huomattiin.Huhti-toukokuu on Maatiaisyhdistyksessä vuoden kiireisintä aikaa, mutta siinä missä monen kaupan siemenosastot mainostavat kauden kuumimpia uutuuksia, ovat Maatiaisen siemenistä halutuimpia juuri ne kaikkein vanhimmat.
Tuoksuva, vanhanajan juhannusruusu kuuluu suomalaisten pihojen aarteisiin.
Vanhanajan kasvuvoimaa
Perinnekasvien siemeniä välittävän Maatiaisen siemenluettelosta erottuu joka vuosi noin kymmenen suosikin joukko. Myyntivuorossa oleva Maija Manninen surkuttelee, että varsinkin niiden osalta joudutaan kevään lopulla jo myymään eioota. Pääasiassa talkoohengellä ja vapaaehtoisvoimin pyöritettävä yhdistys ei millään kykene tuottamaan satojen siemenpussien eriä.
Silti tarjolla on kymmeniä ja taas kymmeniä eri perennojen, kesäkukkien, vihannesten ja yrttien siemeniä. Kaikkia yhdistävät juuret suomalaiseen perinnemaisemaan.
”Meillä on esimerkiksi saatavilla hyvin, hyvin vanhaa kantaa härkäpavuista, jotka kuin ihmeen kaupalla ovat säilyneet nykypäiviin. Ne, kuten monet muutkin vanhoista lajeista, ovat helppoja kasvattaa ja yllättävät usein elinvoimallaan. Siksi soisikin todella, että nämä arvokkaat, vuosikymmeniä meidän oloissamme viihtyneet kasvit pääsisivät jälleen suosioon”, Manninen miettii.
Kaikki alkoi kaskinauriista
Kiinnostus perinnekasveihin on viime vuosina selvästi kasvanut. Eksoottisiksi ja ekologisiksi noteeratut kasvit kiinnostavat nykyisin ehkä hivenen yllättäen myös pääkaupunkiseudun nuorisoa, jolle kasviharrastus saattaa entuudestaan olla tuntematonta.
Kasvien ohella on olennaista levittää tietoutta myös maatiaiseläimistä ja muusta katoavasta perinteestä. Juuri tämänkaltaiselle, uudelle yleisölle olisikin tärkeä kertoa, millainen aarre kotoisessa kansanperinteessä ja geenivarannossa piilee.
”Ihania, vanhoja kasveja on lukemattomasti. Itse olen tykästynyt esimerkiksi tulikukkiin, joiden terälehdistä saa hauskaa lisää mustan teen joukkoon. Yhtä lailla suosittelen kokeilemaan harmaamalvikkia, maltsaa, ukonhattua ja akileijoja. Ja kellokukkia, jotka kasvavat ja kukkivat usein jo ensimmäisenä kesänä”, Manninen innostuu.
”Esimerkiksi vanhanajan salkoruusut peittoavat näyttävyydessään monet uudet tulokaskasvit, kunhan ruusukkeet muistaa suojata kevyesti talven ajaksi.”
Talletustyö jatkuu
Ajatus perinnemaisemaa suojelevan ja kunnioittavan yhdistyksen perustamisesta syntyi jo reilut kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin joukko opiskelijoita istahti saman pöydän ääreen. Yksi innokkaimmista oli Anja Alanko, joka oli jo ehtinyt vihkiytyä kasvien saloihin Lepaan puutarhaoppilaitoksessa ja viettää aikaa myös maan rajojen ulkopuolella.
”Takaisin Suomeen palattuani oli shokki huomata, kuinka meillä kukaan ei vielä tehnyt työtä arvokkaiden, vanhojen kasvien pelastamiseksi. Ja kun puhutaan kasveista, puhutaan samalla myös kokonaisuudesta, johon kuuluvat yhtä lailla perinteiset kotieläimet kuin vanha, suomalainen maalaismaisemakin. Kasveista kaikki kuitenkin alkoi.”
”Ensimmäisen vuoden nimikkokasviksemme valitsimme kaskinauriin, joka seuraavana vuonna sai jatkoa juhannusruususta”, Anja Alanko muistelee. Nykyisin Maatiaisen pelastamaa kaskinaurista pakataan siemenmyyntiin aina Englannissa asti. Tämän vuoden nimikkokasviksi Maatiainen on valinnut rohtosuopayrtin, jonka saattaa edelleen löytää puolivilliintyneenä monen vanhan torpan pihapiiristä.
Kaksikymmenvuotisen taipaleensa aikana Maatiaisen toiminta on laajentunut niin, että Helsingissä pääpaikkaansa pitävä yhdistys on saanut ympärilleen monia paikallisryhmiä. Silti edelleen on pulaa esimerkiksi innokkaista viljelijöistä, jotka sitoutuisivat tuottamaan siemeniä monista sellaisista, vanhoista kasvikannoista, joita nykyisin kasvaa vain muutaman aktiivin pihoissa. Vain siten niistä saataisiin riittävästi siemeniä edelleen myytäväksi asti.
”Vaikkapa Saksassa tällaisella toiminnalla on jo pitkät perinteet, meillä kaikki on vasta lapsenkengissä”, Anja Alanko toteaa.
Myös tietämys kasveista uhkaa kadota, sillä vielä 1950-luvulla suomalaisissakin puutarhakirjoissa oli ohjeet siitä, kuinka porkkanoista kerätään oma siemensato. Kun siemenet joka vuosi ostetaan uutena kaupasta, ei kohta kenelläkään ole enää niitä kestäviä kantoja, joita Suomessa on totuttu viljelemään ja jotka varmimmin menestyvät täkäläisessä ilmastossa.
Toki maatiaiskasvien ystävätkin pitäytyvät mukana maailman menossa. Viherpeukaloiden kasvatuksiin tulee jatkuvasti uusia lajeja, jotka nekin aikanaan muuttuvat maatiaiskasveiksi. Tällä hetkellä maatiaiskasveina pidetään niitä lajeja, jotka on tuotu Suomeen ennen 1960 -lukua.
Kuka tietää, ehkä sadan vuoden kuluttua tulokaslajit lupiini ja magnolia ovat yhtä perinteisiä kuin peruna ja juhannusruusu nyt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
