Pahuus asuu naapurissa
Omien sukulaisten pahuudesta halutaan huomio naapuritontin iljetyksiin.Politiikkaa kuvitellaan perinteisesti janalle. Menossa oleva ääriliikkeiden renessanssi osoittaa, ettei oikeisto-vasemmisto-akseli kerro yhtään mitään.
Eduskunnassa ei ääriliikkeiden edustajia ole muutamaa rajatapausta lukuun ottamatta, mutta omien sukulaisten pahuudesta halutaan huomio kerkeästi kiinnittää naapuritontin iljetyksiin.
Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson paasaa fasisteja vastaan samalla nuotilla kuin taistolaiset aatetoverinsa kauan ennen hänen syntymäänsä. Suomen itsenäisyyspäivänä poliiseja ja heidän hevosiaan pieksevät vasemmistoanarkistit ovat kansan oikeutettua suuttumusta ilmentäviä reippaita retkeilijöitä.
Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Sampo Terho tuomitsee kyllä väkivallan. Samaan hengenvetoon hän nimeää syylliseksi maahanmuuton. Siis maahanmuuttajat itse heittelevät polttopulloja asuntoihinsa.
Kauhavan juristi Antti Kurvinen (kesk.) uskalsi liittää pahimmillaan ihmishenkiä uhanneen äärieläinsuojelun terrorismiksi. Vihreiden puheenjohtajalle Ville Niinistölle vihreiden ääri-ilmiöiden tuomitseminen on yhtä hankalaa kuin perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille puoluetoveri Olli Immosen sanallisten ja kuvallisten hörhöilyjen tuomitseminen.
Liikennekaari on liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) eduskuntaan tuomalle 250-sivuiselle joukkoliikennelakien kokonaisuudistukselle napakka nimitys. Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps.) varasi heti mahdollisuuden korjauksiin.
Katja Taimela (sd.) kyseli, miten ylihinnoittelua taksivapauden aikakaudella valvotaan. Pääasiassa kritiikki koski tulkintoja ja viranomaisten toimivaltasuhteita.
Helsinkiläiset ja muut kaupunkilaiset vuodattivat krokotiilinkyyneliä maaseudun taksioloista erityisesti Kihniössä syksyisenä torstai-iltana kello 20. Kihniöläinen Lea Mäkipää (ps.) oli jo lähtenyt. Savukoskelainen Eeva-Maria Maijala (kesk.) kertoi olevansa syrjäisimmän maaseudun edustaja istuntosalissa, ja että lakiesitys on erittäin hyvä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

