Vihreitä valintoja valtion talouteen
Esitämme, että sähköautot vapautettaisiin auto- ja ajoneuvoveroista kokonaan viideksi vuodeksi.Valtion ensi vuoden rahat jaetaan talousarviota koskevalla lainsäädännöllä lähiviikkojen aikana. Hallituksen budjettikirjan ohella eduskunta on käynyt vilkasta keskustelua opposition vaihtoehtobudjeteista, joissa kukin puolue esittää omat arvovalintansa euroissa.
Vihreässä vaihtoehdossa esimerkiksi liikkumiseen, energiaan ja teollisuuteen liittyvät esitykset ohjaisivat taloutta ja yhteiskuntaa uudistumisen tielle.
Vihreät puoltaa merkittävää panostamista maaseudun elinkeinotoimintaan, ravinnekiertoa parantaviin biokaasuinvestointeihin ja samalla koko maan kaipaamaan liikennebiokaasun jakeluverkon laajenemiseen, jota itsekin hartaasti odotan.
Maaseudulla asuvana perheenäitinä tiedän yksityisautoilun tarpeen ja julkisen liikenteen puutteet konkreettisesti. Ilmastotekojen toteuttaminen pitää tehdä mahdolliseksi kaikkialla maassa.
Esitämme kilometrikorvauksen kohtuullistamista tasolle, joka kattaisi edelleenkin kaikki oman auton työkäytöstä aiheutuvat polttoaine- ja muut käyttökulut. Enää ei kuitenkaan korvattaisi yhtä suurta osuutta auton hankinnasta, jossa laskentaperusteena on käytetty verrattain korkeaa, 30 000 euron hintaa. Autoa työssään tarvitsevien mahdollisuudet liikkumiseen säilyvät ongelmitta.
Verotuksessa huomioitavasta työmatkakuluvähennyksestä vihreillä on pitkän aikavälin tavoite. Vähennyksen perusteena pitäisi selvemmin olla etäisyys työpaikasta, joka usein on maaseudulla pidempi kuin kaupungeissa.
Tulisi paremmin huomioida myös, onko julkista liikennettä todellisuudessa käytettävissä. Valtaosa työmatkakuluvähennyksistä maksetaan nykyisin yksityisautoilijoille suurten kasvukeskusten kehyskunnissa, joissa julkisen liikenteen yhteydetkin ovat hyvät. Käytäntöä on perusteltua tarkistaa.
Tulevaisuudessakaan kaikki eivät kulje sähköllä. Siksi dieselautojen, raskaan liikenteen ja työkoneiden siirtymistä nestemäisiin biopolttoaineisiin ja biokaasuun kannattaa edistää kaikin tavoin.
Vihreät esittääkin dieselin ja työkoneiden verotukien pienentämistä. Kohtuuden nimissä näitä leikkauksia kompensoidaan reilun 340 miljoonan euron veronpalautuksilla ja 120 miljoonan euron ajoneuvoveron alennuksella.
Vihreät ei esitä autoveron korottamista nykyisestä. Sen sijaan esitämme, että sähköautot vapautettaisiin auto- ja ajoneuvoveroista kokonaan seuraavan viiden vuoden ajaksi.
Merkittävä tulovirta vihreässä tulevaisuusbudjetissa on peräisin leikkauksista sellaisiin vero- ja yritystukiin, jotka Valtion talouden tutkimuskeskus on arvioinut tehottomiksi teollisuuden kilpailukyvyn ja kansantalouden kasvun kannalta.
Käyttäisimme satoja miljoonia euroja mieluummin lasten ja nuorten koulutukseen, pienituloisten ihmisten aseman kohentamiseen ja tehokkaisiin ilmastotoimiin.
Yritystukia maksetaan yhteensä noin neljä miljardia euroa vuosittain, osa tuosta summasta kannattaisi käyttää toisin.
Siksi vihreät on esittänyt yhteensä lähes 260 miljoonan euron säästöä päästökauppakompensaatiosta ja teollisuuden energiaveron palautuksista.
Ei ole tolkullista, että suuryritykset maksavat sähköstään energiaintensiivisen teollisuuden alemman sähköveroluokan vuoksi vähemmän kuin köyhimmätkin kotitaloudet ja saavat siitä huolimatta vielä veronpalautuksia maksamastaan sähköstä. Ilmansaasteiden vähentämisessä päästökauppa puolestaan ei nykyhinnoilla kunnolla toimi, valtiolle se tulee kalliiksi.
Tulot ja menot on syytä olla tasapainossa, vihreässä budjetissa näin onkin. Arvovalintamme on inhimillinen ja yhteiskunnan rakenteita uudistava tulevaisuus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
