Hyökkäys kohti omaa maalia

Mielipide

24.2.201701:00

Kolumni

Jouni Kemppainen

Kestääkö Suomi paremmat ajat, talouskasvun ja työllisyyden parantumisen? Viime päivien tapahtumat ovat valitettavasti osoittaneet, ettei vastaus ole lainkaan selvä. Vaurastuminen on vaikea laji. Erityisesti työmarkkinoille.

Pitkään taantumaan lopen kyllästyneet suomalaiset eivät oikeastaan ansaitsisi syntynyttä draamaa. Kovalla vaivalla aikaan saatu hyvä hyökkäys on nyt saatu käännettyä kohti omaa maalia.

Kysymys on siitä, millä tavalla ensi syksynä alkavalla palkkakierroksella korotukset jäisivät niin mataliksi, että Suomi parantaisi iskukykyään suhteessa kilpailijamaihinsa.

Jos kilpailukyky paranisi, myös työllisyys kohenisi ja julkisen talouden velkaantuminen helpottaisi. Samalla tarve veronkorotuksiin ja leikkauksiin vähenisi. Myös kansan ostovoiman kasvu voisi edetä suotuisasti. Nyt rintama rakoilee ja syyttävät sormet osoittavat vahvasti työnantajia.

Pääsyyllisen paikkaan vahvin kiinnitys on Metsäteollisuudella, joka hylkäsi parhaat kaverinsa teknologiateollisuuden ja kemian. Metsä uskoo hoitavansa oman alansa sopimukset hyvin itsekseen eikä halua jäädä muiden panttivangiksi. Samalla lakosi myös Suomen malli, josta työmarkkinajärjestöt ja maan hallitus viime vuonna sopivat.

Kakkoskonnaksi on tarjolla EK, joka päätti jostain syystä irtisanoa keskusjärjestösopimuksensa näyttävästi juuri nyt. Vaikka tämä on ollut tiedossa ja EK:n aiemman sääntömuutoksen seuraus, houkutus oli palkansaajille liian kova. EK tuomittiin sopimusyhteiskunnan kaatajaksi ja muutenkin vastuuttomaksi toimijaksi.

Tässä nyt ollaan. EK päätti viime vuonna työnantajaliittojen toiveesta astua syrjään tupo-pöydistä. Nyt liittojen pitäisi keskenään hoitaa asiansa niin, että myös koko Suomen etu tulisi hoidettua.

Ei hyvältä näytä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi hallituksen sopineen työmarkkinajärjestöjen kanssa osana kilpailukykysopimusta Suomen mallin synnystä. Sipilän mukaan tästä sopimuksesta on syytä edelleen pitää kiinni. Hän ei kuitenkaan sanonut, millä tavalla aikoo vaatimustaan ryydittää. Syykin on selvä. Kiky-sopimukseen pelimerkkinsä käyttäneellä hallituksella ei keinoja juuri ole.

Työmarkkinatapahtumat ovat muutenkin muodostuneet nappisyötöksi oppositiojohtaja Antti Rinteen (sd.) lapaan. Sen verran hankala koko maan tilanne on, että aivan helppoa kiekon maaliin kuljettaminen ei ole.

Kaikki vastuulliset toimijat Suomessa ovat kuitenkin huolissaan maan kilpailukyvystä. Jos liittojen neuvotteluissa ei synny koordinaatiota palkanmaksuvaran käytöstä, vaarana on palkkakilpailu, kilpailukyvyn menetys ja hyvinvoinnin näivettyminen.

Vaikka EK on ilmoittanut pysyvänsä poissa palkkaneuvotteluista, keskusjärjestöjen vastuun kannolle olisi tarvetta. Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat asiassa kuitenkin aktiivisia, jo oman olemassa olonsa takia. Vastaus voisi olla EK:n koordinoivassa roolissa. Jonkun olisi pystyttävä pitämään työnantajaliittojakin linjassa.

Eikä tulopoliittisten ratkaisujen aikakaan ole välttämättä ohi. Muun muassa Antti Rinteen johtamalle hallitukselle ne voisivat maistua hyvin.