Maaseudun kehittäminen jalokivestä tuhkaksi
Suomessa on 55 Leader-ryhmää, jotka myöntävät maaseuturahaston rahoitusta yrittäjien ja yhdistysten hankkeisiin. Rahoitusta saa esimerkiksi kylätalon remonttiin, harrastusvälineiden hankintaan tai yrityksen investointeihin.
Leader-toiminta kattaa maantieteellisesti koko Suomen. Hyviä kokemuksia toiminnasta on saatu maassamme jo 25 vuoden ajan.
Myös ely-keskukset myöntävät maaseuturahaston tukia, mutta tämä rahoitus kohdentuu isommille toimijoille, kuten tutkimus- ja koulutusorganisaatioille. Ilman Leader-ryhmiä paikalliset yhdistykset ja yritykset jäisivät vaille tukijaa.
Leader on Suomen maaseutualueiden kehittämisen kruununjalokivi. Kansainvälisissä vertailuissa työmme laatu on EU:n kärkipäätä.
Olemme Suomessa tottuneet pitämään itseämme Leader- toiminnan ja maaseudun kehittämisen mallimaana, vaikka näin ei ehkä todellisuudessa ole. EU-rahoituksella mitattuna Suomi on EU:n häntäpäässä. Tuoreen vertailun mukaan takanamme ovat vain EU:n kaupunkimaisimmat maat Luxembourg, Hollanti ja Belgia, pieni Malta sekä Slovakia.
Muut jäsenmaat ovat myöntäneet suuremman rahoitusosuuden Leader-toiminnalle. Ostovoimakorjattuna tilanteemme on vielä huonompi, sillä Irlannin ja Luxembourgin kanssa olemme EU:n kallein maa.
Miksi kiitetylle toiminnalle ei anneta sen ansaitsemaa arvostusta eurojen muodossa? Kuka on voittaja yhtälössä, jossa Leader-toiminnan rahoitusosuus pidetään ennallaan, kun muu maaseudun kehittämisen potti kasvaa?
Häviäjät ovat ainakin tiedossa: maaseudun ihmiset.
Haluammeko merkittävästi heikentää Leaderin toimintaedellytyksiä Suomessa vai antaa enemmän tukea maaseudun ruohonjuuritason kehittämiseen? Kyse on arvovalinnasta.
Suomen 55 Leader-ryhmää vetoavat, että Leaderin rahoitusosuutta nostettaisiin jatkossa 10 prosenttiin. EU:n yhteisistä maaseutukehitysvaroista, jotta voimme ottaa vastaan uudet tehtävät sekä jatkaa työtämme sosiaalisesti kestävän maaseudun ja siten koko maan hyvinvoinnin eteen.
Heli Walls
Leader-asiamies
Suomen Kylät ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
