Tulevaisuuden maatalous on markkinaehtoista

Olen pitänyt 1990-luvun alusta alkaen useita kymmeniä maatalousyrittämiseen liittyviä kursseja. Sisältöinä ovat olleet muun muassa myynti, markkinointi, hinnoittelu ja erityisesti kate- ja kulujahti. Kurssilaisia on ollut satoja ympäri Suomen ja he ovat olleet eri-­ikäisiä miehiä ja naisia kaikista mahdollisista maatalouden tuotantosuunnista.

Luettuani uudelleen Reijo Karhisen tiedotteen (7.2.2019) tunnistin sen sisällöstä jotain erityisen tuttua. Siksi kaivoinkin esiin vanhat luentokalvoni maatalousyrittäjyyden kurssilta, jonka pidin Keski-Savon ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa Varkaudessa 27 vuotta sitten.

Ja kas kummaa. Ensimmäinen otsikkoni oli: ”Kannattavuus on kaiken yrittämisen perusedellytys.” Kun tämä teema on edelleenkin erittäin keskeinen ja ilmeisen akuutti, niin voidaan oikeutetusti tivata, miksi se on yhä vain tällä agendalla näin vahvasti.

Karhinen kirjaa perustellusti muun muassa tukipolitiikan rakenteen uudistamisen tärkeäksi tavoitteeksi samoin kuin investointien mielekkyyden kriittisen arvioinnin.

Yhtä lailla hän korostaa toimintamallien terävöittämistä ja sitä kautta saatavan yhteisen menestymisen motivoivaa vaikutusta.

Mutta mistä kaivetaan se Karhisen 500 miljoonan euron yrittäjätulon kasvu ilman tukien lisäämistä?

Oma vastaukseni on, että maatalouden rakennemuutoksen välttämättömyys ja sen tuoma haaste eivät ole ehkä vieläkään auenneet kaikille alan toimijoille. Mielestäni on aivan selvää, että tulevaisuudessa kaikkinainen maatalouden harjoittaminen on yhä enemmän markkinaehtoista.

Samalla erilaisten tukien määrä ja kirjo tulevat hitaasti ja vääjäämättä vähenemään ja maataloutta harjoitetaan jatkossa yhä enemmän erityisesti osakeyhtiöiden kautta 24 prosentin arvonlisäverokannan viitoittamana.

Yrittäjyyden kustannusperusteinen ajatus kulkee lyhyesti muotoiltuna siten, että toiminnan tuotot pyritään pääsääntöisesti kattamaan kyseisen toiminnan tuotoilla eli siellä, missä ne reaalisesti syntyvät.

Tässä konseptissa eri toimintoja käsitellään erillisinä kustannuspaikkoina, jotta päästään kiinni kannattavuuden kovaan ytimeen: tunnusluvut ovat kylmän absoluuttisia, eivätkä suinkaan relatiivisia ja niistä on turha tehdä kompromisseja.

Sangen usein tilanne on maatiloilla vieläkin tänäkin päivänä valitettavasti sellainen, että kaikki kulut ovat niin sanotusti ”yhdessä korissa”, jolloin ei olla riittävästi perillä siitä, mihin se kannattavuus oikein sulaa?

Voi aivan perustellusti kysyä, ollaanko esimerkiksi maito­tiloilla riittävän tarkoin selvillä, mikä on energia­kulujen suora kustannusrekyyli maitolitran tuottajahintaan? Itse olen kärjistänyt koko tämän kustannusdilemman toteamalla, että ”ei kannata pitää lehmää, jos pitää myydä mehtää”.

Myynti- ja markkinointitaidot ovat tulevaisuuden peruskompetensseja agraaribusineksen uudistamisessa. Näiden tueksi tarvitaan juuri näitä päivitettyjä alustoja tarkan ja ajantasaisen kustannusseurannan luomiseksi.

Tämä on kannattavan toiminnan välttämätön perusehto muun muassa rinnakkais- ja sivuelinkeinojen lisääntymisen myötä. Tästä suuntauksesta ovat jo nyt selkeitä esimerkkejä vaikkapa tilan ulkopuolinen koneurakointi ja moninaisten muiden lisäarvoa luovien palvelujen tuottaminen sekä yksityisasiakkaille että PK-­yrityksille.

En parhaalla tahdollakaan jaksa uskoa, että paluu vanhaan, sinänsä ansiokkaaseen ”Suo, kuokka ja Jussi”-mielenmaisemaan on enää mahdollista. Muutoksen pyörre on sen verran voimakas, että ajan valtavirta oikein janoaa uutta ketterämpää tahtotilaa ja rasakkaa tekemisen meininkiä. On siis syytä ponnekkaasti ulottaa katse tulevaisuuteen ja oppia menneisyyden virheistä.

Siksi uuden hallitusohjelman kirjaukset esimerkiksi kauppaketjujen omien tuotemerkkien (Rainbow, Pirkka) jonkinlaisesta kontrolloimisesta eivät miltään osin sovi avoimeen markkinatalouteen.

Tällainen valtiojohtoinen sääntely tai edes sen suunnittelu on aina kyseenalaista ja siksi oikeidenmukaisten ja kohtuullisten toimenpiteiden luominen on todella vaikeaa. En pidä mahdollisena, että edes löytyy järkeviä ja perusteltuja keinoja puuttua itsenäisten kauppojen tuotestrategiaan.

Sen sijaan olen aivan satavarma, että maatalous tulee pärjäämään jatkossa vain uudistuneen toimintakulttuurin ja yrittäjävetoisen tekemisen kautta. Ilman myyntiä ei ole mitään ja siksi välttämättömät verkostoitumisen taidot tulisi lisätä jokaiseen kurssiin tai koulutukseen, jotka edes sivuavat maataloutta. Sillä kuten todettua, suhteet ovat käteistä.

On siis syytä ponnekkaasti ulottaa katse tulevaisuuteen ja oppia menneisyyden virheistä.