Kieli pitää oppia koulussa
Alkuvuodesta valtioneuvosto julkaisi kahden tutkijan Venla Berneliuksen ja Heidi Huillan raportin koulutuksen alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä. Siinä todettiin, että alueilla, joihin on asutettu paljon maahanmuuttajia, lasten suomenkielen taito on hyvin heikko. Sitä ei opita kotona, varhaiskasvatuksessa tai kouluissa, kun ympäriltä ei juuri löydy suomea puhuvia.
Tutkijoiden mukaan valtaosan ulkomaalaistaustaisten ja Suomessa syntyneiden koulua käyvien oppilaiden kielitaito vastaa korkeintaan 2,5-vuotiaan äidinkielisen lapsen kielitasoa. Kuitenkin nämä oppilaat kokevat usein osaavansa suomea hyvin, kun he pärjäävät arkipäivän kielenkäyttötilanteissa puolikielisessä ympäristössään.
Pitäisikö yrittää tehdä jotakin asian korjaamiseksi, ennen kuin ongelma karkaa kokonaan käsistä?
Tässä pari ehdotusta.
Maahanmuuttajat tulisi sijoittaa tasaisesti ympäri Suomea, tällöin he olisivat luonnostaan kielikylvyssä joka päivä. Kielitaito taatusti karttuisi. Suomen valtio (veronmaksajat) kustantaa joka tapauksessa heidän olemisensa, luulisi maksajalla olevan sananvaltaa siinä, miten rahat käytetään.
Nykyisin Helsingin seutu ja muutama muu isompi kaupunki rakennuttaa maahanmuuttajille kalliita asuntoja, vaikka ympäri Suomea olisi paljon tyhjiä, lähes ilmaisia asuntoja tarjolla.
Maahanmuuttajat oppivat joka tapauksessa kotonaan äidinkielensä. Englantia he oppivat Internetissä, hyvää suomen kieltä pitää oppia koulussa.
Pakollinen ruotsin kieli neljäntenä kielenä on ylimääräinen riesa, jonka opetuksesta pitää pikimmiten luopua.
Matti Tiilikainen
Outokumpu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
