Eläin kertoo kivustaan sanoitta

Hoidon tarpeessa

TEKSTI: Riitta Mustonen KUVITUS: Stiina Hovi

Kun kissan häntä jää oven väliin, se naukaisee kimeästi. Ihminen voi päätellä, että kissaa sattui. Mutta entä jos kissa kärsii kroonisesta päänsärystä, mistä sen voi tietää? Ja pitäisikö kipua lievittää?

Eläinten kipua on parin viime vuosikymmenen aikana alettu tutkia samoin kuin ihmisenkin kipua esimerkiksi aivokuvantamisen avulla. Eläinten hyvinvoinnin tutkijoiden lähtökohtana on, että eläin on yksilönä tärkeä ja arvokas.

On eläinten kivusta tosin puhuttu jo satoja vuosia sitten. 1600-luvulla elänyt Rene Descartes järkeili, että koska eläimet eivät kykene loogiseen päättelyyn, ne eivät tunne kipua.

Vuonna 1979 lanseerattiin virallinen kivun määritelmä, jossa potilas itse kuvaa kipunsa sanallisesti. Määritelmä sulkee pois esimerkiksi vastasyntyneet, vammaiset ja myös eläimet, koska ne eivät kykene sanalliseen kivun määrittelyyn.

Nykyisin ajatellaan, että vastasyntyneillä kivun tunto on jopa herkempi kuin vanhoilla ja varhainen kipu voi johtaa koko elämän kestäviin rakenteen ja toiminnan muutoksiin.

Kivun tuntu edellyttää tarpeeksi kehittyneen isoaivokuoren eli tietoisuuden. Nukutus poistaa isoaivokuoren toiminnan, jolloin nukutuksessa ihminen ei tiedosta kipua. Kysytäänkin, minkä tasoinen eläin ei enää tuntisi kipua. Tutkijat Dawkins ja Rutherford ovat määritelleet tällä vuosikymmenellä, että kaikki aivorakenteeltaan tarpeeksi kehittyneet eläimet voivat olla kykeneviä kipuelämykseen. Tutkijat Johnson ja Murrel päätyivät jopa siihen, että eläinten ja ihmisten kipu on samanlaista.

Nykyisin tutkitaan selkärankaisten kipua ja esimerkiksi kalojen kokemaa kipua, mutta eläinlääkärit arvelevat, että tulevaisuudessa tutkimus etenee vielä alempitasoisiin eläimiin.

Vaikka eläin ei pysty sanomaan, mihin paikkaan ja miten kovasti sitä koskee, ihminen voi arvioida eläimen kivun määrää.

Kipua arvioidessa täytyy tuntea eläinlajin käyttäytymistä ja kyseisen yksilön käytöstä. Esimerkiksi sika kiljuu kovaa, kun siihen sattuu, mutta lehmä on hiljaa, sillä saaliseläimenä se ei halua erottua laumasta. Koira läähättää, lipoo huuliaan, kissan olemus muuttuu hoitamattomaksi, eläimen asento muuttuu ja se saattaa äännellä erikoisesti.

Jos eläimen kipu on kroonista, omistajan saattaa olla vaikea huomata sitä.

Kipua voidaan arvioida myös mittaamalla eläimeltä syke, verenpaine ja stressihormonien määrää.

Vasikoiden nupoutuskipua on arvioitu mittaamalla niiden unta. Lehmien jalkavaivojen mittaamiseen on kehitteillä nelivaakajärjestelmä, joka pystyisi automaattisesti havaitsemaan ontumisen robottilypsyn yhteydessä.

Eläimen voi päätellä kärsineen kivusta, jos sen käytös muuttuu kipulääkkeen antamisen jälkeen.

Lievittämätön kipu ei hyödytä eläintä, pikemminkin päinvastoin, joten kipua on syytä hoitaa. Tuotantoeläimen hyvinvointi vaikuttaa myös siitä saatavaan tuotokseen.

Koska eläin ei pysty kertomaan kivustaan, ei voida olla varmoja, lievitetäänkö kipua riittävästi. Yksi onnistuneen kivunlievityksen mittari on, että eläin pystyy hoidon jälkeen suorittamaan tavanomaiset toimensa.

Kivunlievityksen antamiseen vaikuttavat sen hinta ja työläys. Vuonna 2000 suomalaisilta eläinlääkäreiltä kysyttiin kivunlievityksestä. Puolet eläinlääkäreistä antoi kipulääkettä aina koiralle, kun se kastroitiin, mutta vain joka kymmenes kissalle. Lehmä ja hevonen saivat kivunlievitystä koiraa useammin.

Tilanne on kohentunut viime vuosina, sillä eläinlääkärien opetus on muuttunut ja esimerkiksi kissojen kivunlievityksestä on nykyisin enemmän tietoa ja kissoille sopivia lääkkeitä.

Jos lääke on kallis tai lääkkeen antaminen vaatii eläinlääkärin käyntiä, omistaja saattaa luopua kivunlievityksestä. Lääke saattaa olla myös hankalasti syötettävä tai pahanmakuinen, jolloin eläin vieroksuu sitä.

Kilpailevien eläinten lääkitsemisessä joudutaan ottamaan huomioon doping-säädökset ja tuotantoeläimillä varoajat, jos eläin tai siitä saatava tuote menee elintarvikkeeksi.

Joskus lääke tai hoito on niin kallista, että on parempi lopettaa eläin kuin hoitaa sitä. Lopettamispäätös on kuitenkin aina omistajan, ei eläinlääkärin.

Toisaalta eläimiä hoidetaan nykyisin isollakin rahalla. Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa Viikissä on pieneläimille tehohoito-osasto ja kipu- ja kuntoutusklinikka. Tehohoidossa eläimille tehdään samanlaisia operaatioita kuin ihmisille ja kipuklinikalla pieneläimiä hoidetaan lääkkeillä, akupunktiolla, fysioterapialla ja lisäravinteilla.

Tehohoidossa eläimille on kolme maksuluokkaa. Halvin vuorokausi maksaa sata euroa ja kallein 250 euroa, ja sen päälle tulevat vielä lääke- ja tutkimuskustannukset.

Tehohoidon tavoitteena on parantaa eläimen elämänlaatua. Jos eläimellä ei ole toivoa paremmasta, sitä ei hoideta. Eläinlääkärit muistuttavat, että eläimellä on oikeus eutanasiaan ja monesti se on hyvä vaihtoehto etenkin, jos eläin on jo iäkäs ja hoito aiheuttaa kipua.

Omistajalle eläimen lopettamispäätös on raskas, joten varsin usein lääkäri joutuu suostuttelemaan omistajaa vaikeaan ratkaisuu. Eläinlääkärien mukaan tarvittaisiin kuitenkin lisää tietoa, että osattaisiin suositella oikein.

Suuri osa lemmikkieläinten omistajista toivoo, että kunhan eläin vain itsekseen kuolisi pois. Ei ymmärretä, että sairas eläin kärsii ja loppuvaihe voi olla hyvinkin tuskallinen.

Tuotantoeläimen lopettamispäätöksen tekevät eläinlääkäri ja omistaja yhdessä ja se on aina tapauskohtainen. Suuntaviivoja voi olla, muttei selviä sääntöjä.

Eläimillä ei ole kivun suhteen tasa-arvoa, vaan niitä kohdellaan käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi rotat voivat olla tuholaisia, joita tapetaan kaikin keinoin, tai koe-eläimiä, joille saa aiheuttaa kipua, tai lemmikkejä, joita hoidetaan kalliisti eläinsairaalassa.

Juttu perustuu Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen järjestämään ensimmäiseen eläinten hyvinvointifoorumiin. Teemana oli ”Mitä tiedämme eläinten kivusta?”. Foorumi pidettiin Helsingin yliopistossa marraskuussa 2008.

www.vetmed.helsinki.fi/

hyvinvointikeskus