Ministeriö haluaa selvittää mahdollisuudet laidunteurastukseen
Riikka Palosen ja Esko Rissasen mielipidekirjoituksessa (MT 4.11.) ehdotettiin, että eläinlääkäri voisi ennen teurastusta tarkastaa ylämaan karjan tuotantotilalla.
Tainnutuksen ja verenlaskun jälkeen eläin kuljetettaisiin teurastamoon loppuun teurastettavaksi ja lihantarkastukseen. Toiminta vähentäisi eläimen lopetukseen liittyvää stressiä.
Eläinten teurastuksesta ja lihantarkastuksesta säädetään kahdessa Euroopan unionin asetuksessa. Asetukset eivät mahdollista ehdotettua toimintaa.
Maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin selvillä muun muassa ylämaankarjan teuraskuljetuksiin liittyvistä ongelmista.
Tästä syystä ministeriö on esittänyt useaan otteeseen Euroopan komission kokouksissa EU-lainsäädännön muuttamista siten, että ylämaan karja voitaisiin tarkastaa elävänä, tainnuttaa ja verenlasku suorittaa eläimen pitopaikassa.
Tällainen menettely on sallittu tarhatulle riistalle ja biisoneille.
Komissiossa on kuitenkin nähty asiassa eläinten hyvinvointiin ja eläintauteihin liittyviä ongelmia eikä asia ole toistaiseksi edennyt.
EU:n lihantarkastuslainsäädäntö on lähivuosina uudistumassa. Suomi tulee ajamaan lainsäädännön muuttamista siten, että eläinlääkäri voisi suorittaa kaikkien eläinlajien teurastusta edeltävän tarkastuksen tilalla.
Tällä hetkellä se on sallittu vain sioille, siipikarjalle ja tarhatulle riistalle.
Maa- ja metsätalousministeriö ottaa asian ylämaankarjan ja muun ulkokasvatuksessa olevan karjan osalta uudelleen esille Euroopan komission kanssa tänä syksynä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
