Merimetso muuttunut harvinaisesta haittaeläimeksi

Suomessa ensimmäiset merimetson pesinnät havaittiin 1990-luvulla. Aiemmin linnusta oli ollut havaintoja vuosittain läpimuuttavana, keväällä Jäämerelle pesimään ja syksyisin matkalla talvehtimisalueilleen keskeiseen Eurooppaan.

Carbo sinensis -linnut rupesivat kuitenkin enenevässä määrin pesimään Suomessa. Runsaassa vuosikymmenessä lintujen määrä ylitti jo 150 000 yksilön rajan.

Pesintä on nyt alkanut levitä myös järvialueille ja Ruotsin esimerkin mukaan muutaman vuoden päästä sisä­maassa lentelee toinen mokoma merimetsoja, yhteensä yli 300 000.

Kanta ei tälläkään hetkellä ole millään mittaustavalla uhanalainen, ei edes harvinainen. Harvinaisuudesta on kannankasvun seurauksena tullut mittava haitta saaristo­luonnolle ja kalakannoille.

Suojeluasenteestaan eivät kuitenkaan luontopiirit ole luopumassa. Kummallista.

Ympäristömyrkyt vaikuttivat erittäin haitallisesti Itämeren harmaahylkeiden lisääntymiskykyyn viime vuosisadan loppupuolella. Myrkkyjen käytön loputtua kanta alkoi voimakkaasti kasvaa, harvinaisuudesta oli hyvää vauhtia tulossa usein nähty vieras merialueilla.

Kun kanta oli jo kasvamassa, parannettiin lisääntymis­olosuhteita vielä erityisiä suojelualueita perustamalla ja kieltämällä metsästys vuosiksi. Tuloksena Suomen merialueilla ui nykyään noin 15 000 hyljettä, Itämeren alueella jo yli 50 000.

Jokainen näistä syö päivässä 4–6 kiloa kalaa. Vuoden jokaisena päivänä.

Kanta on jo vuosia sitten ohittanut tason, joka takaa hylkeille geneettisesti monimuotoisen ja ekologisesti kestävän tason. Samalla hylkeiden aiheuttamat haitat kalakannoille, kalastuselinkeinolle ja vapaa-ajan kalastukselle ovat kasvaneet miljoonaluokkaan ja alkavat yhä enemmän näkyä myös kuluttajan ruokapöydässä.

Suojeluasenteestaan eivät kuitenkaan luontopiirit ole luopumassa. Kummallista kerrassaan.

Ympäristömyrkyt uhkasivat myös aikoinaan Itämeren alueen merikotkakantaa. Myrkkyjen käytön lopettaminen ja muutamien henkilöiden aktiivisten talviruokintatoimenpiteiden ansiosta kanta alkoi hitaasti kasvaa 1990-­luvun lopussa ja on nyt saavuttanut tason, jossa merikotka ei enää ole uhanalainen eikä edes harvinainen.

Kannan kasvun seurauksena on taas esimerkiksi haahkan poikastuotanto romahtanut.

Nythän merikotka on osoittautunut myös tehokkaaksi lintuinfluenssan levittäjäksi.

Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, yhden lajin runsaudella on välitön vaikutus muihin. Jossakin vaiheessa harvinainen eläin muuttuu haittaeläimeksi. Muillekin kuin ihmiselle.

Onko meillä viisautta huomata muutos ja jopa reagoida siihen. Jossakin vaiheessa suojelutoimenpiteiden taso on syytä arvioida uudelleen, jopa lopettaa, joskus jopa ryhtyä rajoittamaan kantojen kasvua.

Tällaista viisautta ja uudelleenarviointia toivoisin ympäristöministeriöltä ja luonnonsuojelupiireiltä ainakin mainitsemieni kolmen lajin kohdalla.