Ohjaako ympäristöverotus oikeaan osoitteeseen?

Useat puolueet ovat puhuneet viime aikoina ympäristöverotuksen uudistamisesta. Ennen kuin edetään, on syytä pysähtyä ja käydä läpi muutamat tärkeät seikat. Ympäristöverotus on taitolaji.

Ympäristöverotukselle on asetettu kaksi erilaista tavoitetta: toinen on ympäristöhaittojen vähentäminen ja toinen valtion verotuottojen kerääminen. Nämä ovat ainakin osittain toisilleen vastakkaisia.

Ympäristöverotukseen sisältyy tästä syystä paradoksi: Sitä mukaa kuin vero puree ja haitat vähenevät, myös verotuotto vähenee. Jotta verotulot säilyisivät ennallaan, veroa täytyy nostaa – sitä enemmän, mitä enemmän tehdään ympäristöä suojelevia toimenpiteitä.

Verotuksen ympäristöohjauskaan ei ole itsestään selvää. Silloin kun verotus kohdistuu yritysten välttämättömiin tuotannontekijöihin, kuten energiaan tai raaka-aineisiin, ympäristöhyöty jää helposti vähäiseksi.

Syynä on se, että yritys haluaa toimia tehokkaasti ja minimoida kustannuksensa joka tapauksessa. Verosta tulee tällöin vain ylimääräinen rasite. Pahimmillaan se kostautuu tuotannon ja sitä kautta muidenkin verotulojen vähenemisenä.

Veron ohjaavuus riippuu myös siitä, onko verotettavalle toiminnalle vaihtoehtoa.

Esimerkiksi henkilöautoliikenteen verottaminen ei ohjaa joukkoliikenteen käyttöön, ellei joukkoliikennettä ole tarjolla. Myöskään jätteen verottaminen ei auta sen vähentämisessä, ellei ole todellista mahdollisuutta jätteen hyödyntämiseen.

Ympäristöverotuksen pitäisikin perustua itse ympäristöhaittaan, ei tuotantoon tai kulutukseen sinänsä. Hyvä esimerkki tästä on polttoaineveron määräytyminen ympäristöpäästöjen perusteella.

Verotuksella on kannustettu muun muassa lyijyttömän bensiinin ja rikittömän dieselin käyttöön. Nykyisin polttoaineiden vero porrastetaan hiilidioksidipäästöjen mukaan.

Vero-ohjausta on esitetty myös kiertotalouden vauhdittamiseksi. Tällöin pitää ensin määritellä, mihin ja keihin halutaan vaikuttaa.

Halutaanko ohjata tuotesuunnittelua, jätteiden hyödyntämistä, tuotteiden uudelleenkäyttöä vai kenties kuluttajien tuotevalintoja taikka jätteiden lajittelua? Näihin kaikkiin pätevät eri keinot.

Ympäristöverotuksen kehittämisessä ja veroperusteiden määrittelyssä tarvitaan täsmällisyyttä. Esimerkiksi tuotteiden ympäristöystävällisyys ei kelpaa sellaisenaan veroperusteeksi, ellei ympäristöystävällisyydelle ole laadittu selkeitä mittareita.

Välttämätöntä on myös ympäristöverotuksen – kuten muunkin verotuksen – ennakoitavuus. Jos uusia veroja otetaan käyttöön, sopeutumiseen tarvitaan riittävä siirtymäaika. Erityisen kohtalokasta on, jos veroja säädetään jälkikäteen, yllätyksenä jo tehdyille investoinneille.

Jotta ympäristöverotus palvelee tarkoitustaan, on tärkeää kirkastaa, mitä tavoitellaan. Samoin on selvitettävä huolellisesti etukäteen, mitkä ovat verojen ympäristöhyödyt ja toisaalta taloudelliset vaikutukset. Näin vältetään verotuksen sudenkuopat.