Eläinaktivismi, herrasmiehiä ja sosiaalista omaatuntoa?

Olen harjoittanut sikataloutta lähes kolmekymmentä vuotta. Alusta saakka keskeisenä toiminta-ajatuksena on ollut sikojen hyvinvoinnista huolehtiminen, kasvatusolosuhteet, ruokinta sekä päivittäinen terveydenhuolto. Syksyllä 2009 öiseen aikaan aktivistit tekivät oikeudettoman vierailun sikalalleni, joka nykyajan mittapuun mukaan on pieni perheviljelmätyyppinen lihasikala.

Joulukuun alussa 2009 kuvaa ja filmimateriaalia ilmestyi Oikeutta eläimille -yhdistyksen nettisivuille nimelläni ja kotini gps-koordinaateilla varustettuna. Tämän lisäksi sivuilla väitettiin ilman kuvaa tai muutakaan dokumenttia, että sikalassani olisi ollut terveiden sikojen joukossa halvaantuneita sikoja. Tietäen ettei edellä mainittu asia ole totta, kiistin sen. Tämän jälkeen Oikeutta eläimille -yhdistys poisti ”halvaantuneet” tekstin, mutta ilmoitti keskustelleensa kuvaajien kanssa ja nämä olivat varmoja, ”että jonkin muun sairauden takia siat olivat liikuntakyvyttömiä”.

Julkisista pyynnöistäni huolimatta ei minulle tai käräjäoikeudelle toimitettu mitään todistusaineistoa liikuntakyvyttömistä sioistani. Ellei sellaiseksi lueta tyytyväisen näköisenä kuvissa istuvaa sikaa.

Käräjäoikeudessa aktivistit eivät olleet enää ollenkaan avoimia. Yksikään heistä ei kertomansa mukaan ollut vieraillut juuri minun sikalassani. Myöskään Karry Hedberg ei nimissään olevaa domainia ollut käyttänyt. Hän oli omien sanojensa mukaan luovuttanut sen jollekin tutulleen. Oliko tuo luovutus tapahtunut grillijonossa tai muualla, siitä ei keskusteltu.

Salon käräjäoikeus toteaa päätöksessään (15.11.2011) seuraavaa: ”Esitetyn selvityksen perusteella on uskottavana pidettävä, ettei kellään vastaajista (aktivisteista) ole erityisiä keskivertoihmisen tietoja parempia tietoja tai kokemusta sikatalouteen liittyvistä seikoista. Vaikka esimerkiksi halvaantumista koskevat maininnat kuvateksteissä voivat edellä lausutun mukaisesti olla tosiasiallisesti paikkansa pitämättömiä, ovat vastaajat ilmeisesti saattaneet myös erehtyä tuollaisten seikkojen suhteen.”

Edellä mainitun perusteella onkin helppo todeta, että ammattitaidon puuttuessa kuvaajat erehtyivät luulemaan tyytyväisenä istuvaa sikaani liikuntakyvyttömäksi. Uskottavuusongelman vuoksi aktivistit eivät voi myöntää virhettä tapahtuneeksi. ”Herrasmiehinä ja vahvan sosiaalisen omantunnon” omaavina he antavatkin syyttömän sikafarmarin roikkua löysässä hirressä vuosia ja kenties koko lopun elämän.

Aktivistit penäsivät anteeksipyyntöä Pekka Haavistolta, joka Huittisissa suoraselkäisesti tuomitsi tällaisen rikollisen toiminnan. Kysynkin nyt, kenen kuuluu pyytää anteeksi ja keneltä?