Unelmien duuni voi odottaa oudossa paikassa
Oma toiveammatti voi kirkastua ihan yllättäen.
Metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäasiantuntija Jussi Posio (vas) on tottunut työharjoittelijoiden opastaja. Job Bravo tutustui Posion kanssa metsäalan töihin tet-jaksolla tammikuun lopulla. Kuva: Pasi LeinoTaksvärkkipäivät ja työelämään tutustumiset ovat nuorille aivan mainioita tilaisuuksia oman maailmankuvan avartamiseen. Niissä ei ole mitään menetettävää ja ne ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia päästä katsomaan, millaista meininki on erilaisilla työpaikoilla.
Siksi työharjoitteluun kannattaa pyrkiä myös aivan outoihin paikkoihin. Ties vaikka maailman hauskin työ olisi kaivoksessa tai verovirastossa. Jos ei kokeile, ei tiedä!
Työharjoittelussa voi myös huomata, että ennalta kiinnostavaksi arveltu ala ei ehkä olekaan itselle sopivin. Sekin on tärkeä tieto.
Oma toiveammatti voi kirkastua ihan yllättäen. Itselleni selvisi vasta viimeisen opiskeluvuoden keväällä, lopputyöhön liittyneellä matkalla saksalaisessa Leinfelden-Echterdingenin pikkukaupungissa, että toimittajan työ voisi olla kaltaiselleni impulsiiviselle hätähousulle soveltuvaa hommaa.
Siihen asti olin tehnyt tyystin muunlaisia asioita. Lapsena olin haaveillut kampaajan työstä. Teininä olin katsonut liikaa Metsolat -televisiosarjaa ja uskoin ryhtyväni lääkäriksi. Ja hups vain – tuli toimittaja.
Lue myös:
Rohkea työharjoittelupaikan hakija on vahvoilla – "Oma-aloitteisuus on ensiarvoisen tärkeää"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

