Yrittäjien eläkejärjestelmä on Kekkosen ajalta

Kun maatalousyrittäjien eläkelaki tuli voimaan vuonna 1970 – yli puoli vuosisataa sitten – säädettiin sen kylkiäisenä myös yrittäjän eläkelaki muille kuin maatalousyrittäjille. Näin syntyivät lyhenteet MYEL ja YEL.

Yli 50 vuodessa maailma on muuttunut, esimerkiksi yrittäjän eläkelain piirin kuuluvien yrittäjien määrä on yli kaksin­kertaistunut. Yrittäjien eläkejärjestelmän perusperiaatteet ovat silti edelleen samat kuin Kekkosen aikaan.

YEL:n mukainen vakuutus on osa työeläkejärjestelmää ja YEL-maksu on sidottu keskimääräiseen TyEL-maksuun. Yrittäjien eläkevakuutus eroaa kuitenkin työntekijöiden TyEL-vakuutuksesta siinä, että vakuutusmaksuja ei rahastoida. Eli nykyisten YEL-velvollisten vakuutusmaksuilla rahoitetaan jo eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet. Samalla maksut kerryttävät maksajansa työeläkettä.

Toinen ero TyEL-järjestelmään on se, että yrittäjä saa ensimmäisen neljän vuoden ajan vakuutusmaksuun 22 prosentin alennuksen.

Rahastoinnin puuttumisen sekä aloittavan yrittäjän vakuutusmaksualennuksen vuoksi yrittäjien eläkevakuutusmaksut eivät aina riitä ulosmaksettaviin eläke-etuuksiin. Siksi valtio osallistuu yrittäjien eläke­menoihin. Viime vuosina valtion osuus on ollut kasvusuunnassa ollen noin 400 miljoona euroa (noin 26 prosenttia YEL-eläkemenosta) vuonna 2020.

Yrittäjän työtulon pitäisi eläkelain mukaan vastata sen työn arvoa, jonka hän firmaansa laittaa – ei siis esimerkiksi yritystoiminnasta saatavaa tuloa tai muuta yritystoiminnan tunnuslukua. Yrittäjät kuitenkin alivakuuttavat itsensä sekä lain edellyttämään tasoon että todellisiin tuloihinsa nähden.

Miksi yrittäjät alivakuuttavat itsensä? Siksi, että he eivät luota eläkejärjestelmään. He myös kokevat YEL-vakuutusmaksut kohtuuttomiksi. Luottamusta heikentää, että yrittäjät maksavat tuhansia euroja vuodessa, mutta saavat vain saman päivärahaetuuden kuin henkilö, joka ei ole osallistunut järjestelmän rahoittamiseen lainkaan.

Työtulot ovat matalalla tasolla erityisesti nuorilla ja aloittavilla yrittäjillä, sillä aluksi rahat sijoitetaan yleensä yrityksen kehittämiseen. Aloittavan yrittäjän toiminta on toki myös useammin osa-aikaista, jolloin YEL-työtulon kuuluukin olla kokoaikaista toimintaa harjoittavaa yrittäjää matalammalla tasolla.

Yrityksen ja yrittäjän vanhetessa tilanne muuttuu: vanhuuseläkeikää lähestyvillä yrittäjillä on selvästi korkeammat YEL-työtulot kuin nuoremmilla. Yrittäjien toimeentulo vanhuuseläkeiässä näyttää Eläketurvakeskuksen selvityksen mukaan olevan keskimäärin parempi kuin työntekijällä.

Yrittäjän pitää hahmottaa, että YEL on vakuutus, ei sijoitus. YEL-maksu on verotuksessa vähennyskelpoinen, työeläke on indeksisuojattu ja vakuutukseen sisältyvän vanhuuden ja työkyvyttömyysturvan lisäksi se vaikuttaa yrittäjän kaikkeen työuran aikaiseen sosiaaliturvaan.

Vaarallisinta alivakuuttamisessa on se, että matalalla YEL-työtulolla olevien yrittäjien turva vanhemmuuden, työttömyyden tai sairauden varalta on heikko. Erityisesti vakava tapaturma tai pitkäaikaissairaus saattaa aiheuttaa sen, että koko loppuelämän toimeentulo jää alhaiseksi.

YEL-järjestelmää täytyy siis korjata. Sen uskottavuutta ja luotettavuutta järjestelmän rahoittajien – yrittäjien – silmissä pitää parantaa. Sosiaaliturvajärjestelmä ei saa muodostaa kynnystä yritystoiminnan aloittamiselle tai jatkamiselle. Pakkoa osallistua järjestelmään ei pidä lisätä, mutta pitää mahdollistaa, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.

Toisaalta pitää varmistaa, että yrittäjällä on sekä vapautta päättää turvansa tasosta että myös oikeus sosiaaliturvaan ja ansioturvaetuuksiin, jotka yrittäjät itselleen pääsääntöisesti rahoittavat. Järjestelmään ei pidä myöskään pakottaa yrittäjää, joka päätyy ainoastaan muiden turvan rahoittajaksi. Yrittäjien ymmärrystä ja oikeaa tietoa järjestelmästä tulee myös lisätä.

Riittävällä tasolla oleva YEL-työtulo varmistaa henkilö­kohtaisen toimeentuloturvan moninaisissa elämäntilanteissa vakuutusmaksulla, joka vähentää yhteiseen kassaan menevien veroeurojen maksutaakkaa.

Suomen Yrittäjien ratkaisu­esitys, jolla voitaisiin saada aikaan kaikki edellä esitetty on, että YEL-vakuuttamisen alaraja nostetaan nykyisestä (8 063,57/2021) vähintään yrittäjän ansiosidonnaisen työttömyysturvan alarajalle (13 247/2021).

Vaikka muutoksen vaiku­tuksena olisi paranevan sosiaaliturvan lisäksi myös suuremmat vakuutusmaksut, on yrittäjille tekemissämme kyselyissä valtaosa vastaajista kannattanut esitystä.

Yrittäjät alivakuuttavat itsensä sekä lain edellyttämään tasoon että todellisiin tuloihinsa nähden.