Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ekokokki pistää pataan kotimaista kalaa

    Juhani Vinni suosii talvella juureksia, kotimaista kalaa ja riistaa. Niistä syntyy terveellisiä ja maukkaita herkkuja edullisesti.
    Punajuurikeitto
    Punajuurikeitto 
    Kasvispasta
    Kasvispasta Kuva: Sanne Katainen
    Hirvipata
    Hirvipata 
    Kalapullat
    Kalapullat Kuva: Sanne Katainen

    Ekokokki Juhani Vinnin mielestä kaikki kalat ovat käypää ruokaa. Ja jos itse kalastaa, niin harvoin katiskasta tai verkosta saakaan vain yhtä kalalajia. Saaliina on yleensä ahventa, särkeä, lahnaa, haukea.

    "Erilaisia kaloja on helppo käyttää samaan ruokalajiin, kun ne pilkkoo saman kokoisiksi", Vinni opastaa. Kalan perkaaminen ruodottomaksi voi olla aluksi hankalaa, mutta esimerkiksi netistä löytyy hyviä ohjeita. Jos ensimmäinen kerta on hankalaa, niin toisen kerran on jo helpompaa.

    Kalapullia tai mureketta tehdessä riittää kun kalasta on poistettu nahka ja suurimmat ruodot.

    "Ja suolakalaa voi tehdä muustakin kalasta kuin sillistä. Kokeile vaikka lasimestarin haukea."

    Kylmien talvipäivien ateriaksi sopii kuuma keitto. Ja lapsille maistuu lähes aina spagetti. Ekokokki keittää sen kastikkeen hernerouheesta ja tomaattimurskasta.

    "Talvella voi hyvillä mielin nauttia myös kesän ja syksyn antimista. Esimerkiksi riistasta ja marjoista. Hirvipata hautuu mureaksi leivinuunissa tai sähköuunissakin miedolla lämmöllä", Vinni vinkkaa.

    Punajuurikeitto

    4 hengelle

    ½ kg punajuuria

    1—2 porkkanaa

    10 dl vettä

    1 kasvisliemikuutio

    1 punasipuli

    öljyä

    mustapippuria, suolaa

    Pinnalle

    nokare ranskankermaa

    (tuoretta rakuunaa)

    Kuori ja hienonna punasipuli. Kuullota sipuli öljyssä isossa kattilassa. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Kiehauta.

    Kuori ja lohko punajuuret ja porkkanat pieniksi ja lisää kattilaan. Keitä kypsäksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella.

    LIsää mausteet. Lusikoi pinnalle nokare ranskankermaa ja ripottele koristeeksi esimerkiksi tuoretta rakuunaa.

    Kalapullat

    1 kg kalafileetä

    2 dl ruokakermaa

    1 dl korppujauhoja

    1 kananmuna

    1 pieni sipuli

    1 rkl sitruunamehua

    1 tl suolaa

    ½ tl valkopippuri

    1 dl hienonnettua tilliä

    vehnäjauhoja

    Laita kalanpalat, pilkottu sipuli ja kerma monitoimikoneen kulhoon. Anna koneen jauhaa massa kunnolla, ja lisää korppujauho, muna, sitruunamehu, suola ja valkopippuri.

    Kaada massa kulhoon, lisää tilli, ja anna tekeytyä jääkaapissa noin tunnin.

    Pyöritä massasta pieniä pullia öljytyin käsin, ja paista voi-öljyseoksessa kypsiksi.

    Tarjoa perunoitten ja porkkanaraasteen kera.

    Hirvipata

    2 porkkanaa

    2 sipulia

    300 g lanttua

    100 g voita

    1 kg hirven lapaa

    10 dl riista- tai lihalientä

    10 mustapippuria

    4 laakerinlehteä

    suolaa, rosmariinia, timjamia ja vain aavistus valkosipulia

    Kuutioi vihannekset ja ruskista ne voissa. Nosta pataan. Leikkaa lapa reilunkokoisiksi paloiksi ja ruskista pinta voissa. Nosta palat pataan. Lisää kaikki loput aineet pataan.

    Hauduta pataa vähintään 4—5 tuntia 150-asteisessa uunissa kannen alla.

    Nosta uunin lämpöä viimeiseksi puoleksi tunniksi 175 asteeseen ja anna padan porista ilman kantta.

    Kasvispasta

    3 dl hernerouhetta

    1 sipuli

    4 valkosipulinkynttä

    1/2 kg tomaattimurskaa

    1 tl suolaa

    mustapippuria

    öljyä

    Liota hernerouhetta yön yli. Kaada liotusvesi pois. Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä. Lisää hernerouhe, ja jatka kypsentämistä muutaman minuutin ajan.

    Lisää tomaattimurska. Mausta. Anna hautua noin 10 minuuttia matalalla lämmöllä. Tarjoa pastan kanssa.