Tuulelle tupaa rakentamassa
Kuva: Jaana Kankaanpää, Kuvankäsittely: Stiina HoviPäänuppiini ei ole kahteen viikkoon mahtunut muuta kuin tuulivoimaa. Valtavat siivet ja putkenpätkät ovat kummitelleet yöunissa, kaiken maailman byrokraatit ovat kutitelleet jalanpohjista ja isoon projektin loppuhuipennuksen odotus on vienyt loputkin rääpät silmistä.
Kirjoittelin pari vuotta sitten tuulivoiman mahdollisuuksista maaseudulle. Niin luja usko lyöttäytyi kroppaani, että hommasimme naapurin isännän kanssa uuden megavattiluokan tuulivoimalan. Se nousee metsäpalstalle komian kalliopäkkärän päälle Pettumäkeen.
Aikamoinen seikkailu on rakentaa jo yhtä tuulivoimalaa Suomessa. Tästä kaikesta voisin helposti kirjoittaa kirjan: Tuulivoimaloita aloittelijoille.
Ensimmäinen suuri yllätys oli, ettei voimalaa saanutkaan tilattua agrimarketista tai kooraudasta. Piti kattella kissojen ja koirien kanssa myyjiä.
Isot voimalatoimittajat eivät loksauttaneet korviaan alle kymmenen myllyn tilauksille, pienimmät toimijat olivat liiankin suuri riski. Onneksi löysimme oman näköisen ja kokoisen voimalatoimittajan tuulimyllyjen kodista – Hollannista.
On ollut suuri rikkaus sönkätä huonolla englannillaan hollantilaisten kanssa ja tutustua puukenkämaan tuhansiin tuulimyllyihin.
Lupa-asia oli asia erikseen. Ensimmäisenä latua tallova joutuu aina ponnistelemaan pikkuusen enemmän, koska latukone eikä konetta vetävä kelkkakaan oikeen tiedä mihin latua laittaas. Ymmärrän sinänsä päättäjiä, asia oli ihmeellinen ja uusi.
Kaikki tehtiin mitä piti, sammakot ja liskot laskettiin, välkettä tutkittiin, melua mallinnettiin, lentäjien kanssa asiat sovittiin, armeijan kanssa neuvoteltiin. Ely lausui, ja liitto liiti, tutkittiin maata ja maaperää, naapureilta luvat kysyttiin ja kannustava lupa tuli. Etelä-Pohjanmaalla ei pelätä uutta ja ihmeellistä.
Näin ison härdellin rahoittaminen oli oma metsästysretkensä. Pankit ja Finnvera lakki kourassa koluttiin, energiamarkkinavirasto syynättiin, salkku- ja pukumiehet vakuuttumaan saimme ja nimet alle laitimme. Ensimmäinen unetoon yö oli petattu.
Juuri näinä päivinä on h-hetki, jolloin komeus nousee siivilleen ja vartalo nousee uljaimpaan mittaansa. On alkamassa isoo loppunäytös, jossa lihava roottorin omistaja laulaa viimeisen äänen kovaa ja korkialta!
Järkeä isommat nosturit oikovat raajojaan, miehiä on töissä parikymmentä, markilla puhutaan suomea, englantia, hollantia ja ruotsia – kylällä on kansainvälinen meininki!
Täytyy sanoa, etten väärin kirjoittanut silloin, kun sanoin uusien tuulien tuovan työtä ja toimeentuloa maaseudulle. Vaikka itse tuulivoimala onkin Hollannista, on rakennuspaikan tekeminen vaatinut paljon paikallista työtä, majoitustilaa ja ruokailuja.
Työmaallamme pyörii Suupohjassa tapahtuvan uuden tuulivoimalakoulutuksen miehiä harjoittelemassa. Uusia ammattimiehiä valmistuu pian.
Jos tämä yksi voimala vaatii jo näin paljon työtä ja ihmisiä, rautaa, betonia, kaapeleita, nostureita, kaivureita ja rekkoja, voin vain kuvitella, mikä työmäärä paikallisille siunaantuukaan, kun aletaan tekemään isoa kolmenkymmenen myllyn puistoa.
Eikä työ tuohon lopu, myllyt vaativat ajoittain huoltoa ja tiet on pidettävä auki ja kunnossa 365 päivää vuodessa.
Tuuli tuo oikeasti tulevaisuutta periferiaan!
Simo Eemil Ralli
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä
ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
