Yhteisöllisen tilalle on tullut yksilöllinen – mitä olemme menettäneet?

Kaipaan 1980-lukua. Ehkä siksi, että se on lapsuuteni vuosikymmen. Omien poikien puuhailuja seuratessa kahliudun kiinni tunnemuistoihin. Leikin takapihan kalliolla Masters of the Universe -ukkeleilla, kahlaan kirjaston kaikki Tintit ja Asterixit kannesta kanteen ja hiivin salaa kurkkaamaan tv-ensi-illassa olevaa Star Wars -elokuvaa.

Ihmemies MacGyver opetti raittiin miehen mallia linkkarin ja ilmastointiteipin avulla, Commodore 64 motivoi kieltenopiskeluun ja Paluu Tulevaisuuteen -leffat ohjasivat pohtimaan valintojemme vaikutusta.

Vaikka vuosikymmen värittyy turvallisten lapsuusmuistojeni kullalla, on kulttuurinen muutos ollut tosiasiallisestikin suuri.

1980-luvulle tultaessa oltiin koettu vanhan yhtenäiskulttuurin murros kaupungistumisen myötä. Vanhempieni sukupolvi muutti maalta taajamiin. Heidän kokemustaan värjäsivät vielä yhtenäisen kulttuurisen kokemisen rippeet, joiden raunioille rakentui myös minun lapsuuteni lintukoto.

1990-luvun lama horjutti hurjasti uskoa pysyviin rakenteisiin. Yhden työuran kulttuuri koki kolhun ja pakotti ihmisiä etsimään uutta suuntaa työttömyyden ja taloudellisen taantuman paineissa. Teknologian kehitys ja globalisaatio toivat maailman pihapiiriin.

2010-luvulla ihmisillä on yhden sijaan jo kolme tai neljä työuraa. Varmoja virkoja ei enää ole, yhä useampi palkataan pätkittyihin työsuhteisiin. Vanhat, luotetut työnantajat kuten kunnat ja valtio analysoivat ydintoimintojaan ja ulkoistavat palvelujaan.

Maailma ei enää ole ovea kolkuttava muukalainen. Se on jo astunut eteisestä olohuoneen puolelle.

Yhtenäiskunnallisten rakenteiden muuttuessa arkielämä on moninaistunut. Yhteisöllisyyden sijaan ajan henki korostaa yksilöllisyyttä. Minuudesta on tullut jokaisen ihmisen oma yksilöllinen, tietoisesti työstettävä projekti. Minun sukupolvellani on mahdollisuus, mutta myös vaatimus, jatkuvasti kehittää itseään ja osaamistaan. Yksilöiden kamppailussa vastakohdat korostuvat.

Kaipaan 1980-luvun yhteistä kulttuurista kokemista. Vai kaihoanko vain lapsuuden leikkikenttiä?

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja lähetystyöntekijä Anni Takko.