Viime hetkellä Salon syliin
Juhani Koitto jää pois luottamustoimista. Pian on enemmän aikaa pari vuotta sitten virinneelle moottoripyöräharrastukselle.Nokia ja moottoritie suuremmat muutokset
Sikatilallinen Juhani Koitto Suomusjärven Laidikkeen kylältä johti kunnanhallitusta viimeisen valtuustokauden ennen kuntaliitosta. 1 300 asukkaan Suomusjärvellä järjestettiin kuntalaiskysely, jonka tulos oli 60–40 Saloon liittymisen puolesta.
”On kylmä tosiasia, että liitokseen asti selvittiin taloudellisesti, mutta tie olisi kaatunut viimeistään nyt meitä vastaan. Liitos oli hyvä ratkaisu.”
”Valitsimme huonoista vaihtoehdoista parhaan. Oli viime hetki liittyä omilla päätöksillä, nyt se pitäisi tehdä valtion painostamana.”
Koitto perustelee liitosta sillä, että Suomusjärvellä aktiivisia eli 15–65-vuotiaita kuntalaisia on saman verran kuin lapsia ja vanhuksia. Olisi vienyt liian kauan kääntää huoltosuhdetta edullisemmaksi pääkaupunkiseudulta muuttavien avulla.
Liitoksen jälkeen Suomusjärven entiseen kunnantaloon saatiin asioimispiste, missä toimii kirjasto ja rakennustarkastajan toimipiste kerran viikossa. Kunnanjohtaja siirtyi Saloon muutosjohtajaksi ja sitten muihin tehtäviin. Kunnansihteeri työskentelee Salon sivistystoimessa.
”Henkilöstö oli jo niin pieniin vedetty, ettei ollut mitään kiristämistä. Esimerkiksi rakennusmestaripalvelut olivat jo naapurikuntien kanssa yhteiset”, Koitto huomauttaa.
Kuntaliitoksen jälkeen Salo on joutunut myllerrykseen. Nokia sulkee Salon-tehtaan syksyn aikana. Kuntaa halkoo uusi Helsinki–Turku-moottoritie, jonka seurauksena monet entisen ykköstien varren liikkeet ovat menneet nurin tai kituvat.
Koitto muistuttaa, että nämä muutokset olisivat tapahtuneet ilman kuntaliitostakin. Moni kuitenkin pitää kaikkia vaikeuksia liitoksen syynä.
Koiton mielestä on ongelma, että kuntien henkilöstölle taataan liitoksissa työpaikan säilyminen viisi vuotta eteenpäin.
”Nokian yhteisöverotulot vanhalle Salolle olivat suuret ja Salo paisutti menojaan niiden mukaan. Jälkeenpäin katsottuna me ollaan kaikki eletty yli varojen ja nyt pitäisi supistaa, mutta se ei näiden liitoskarenssien takia onnistu. Saavutetuista eduista pidetään kiinni.”
Suomusjärveltä pääsi uuden Salon valtuustoon vain yksi ehdokas. Koitto jää luottamustoimista pois tämän kauden jälkeen ja on tyytyväinen ratkaisuunsa.
Koitto arvelee, että Suomusjärvellä asuvat kokevat itsensä edelleen suomusjärveläisiksi, eivät salolaisiksi. ”Ihan niin kuin kettulalaisetkin ovat kettulalaisia, vaikka Kettula on aina ollut Suomusjärven kylä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
