Kyyttö – sydämen vierimmäinen

Pentti Ukkosen haaveena on, että Suomessa olisi tuhat lypsävää kyyttöä, joista pystyisi valitsemaan parhaat jalostukseen. Nyt kaikki syntyvät lehmävasikat pääsevät lypsäviksi. 

”Lehmän luonteen täytyy olla semmoinen, että puhumalla pärjää”, sanoo Pentti Ukkonen kyytöistään. 

Suomen Lehmä

Kaksi kyytönkasvattajaa voi puhua lehmistä, jotka ottaisi mukaan, jos lähtö tulee. Kyytöt ovat niitä sydämen vierimmäisiä”, ruoveteläinen maanviljelijä Pentti Ukkonen hymyilee.

Sen uskoo, kun katselee isännän askellusta laitumella. Lehmät seuraavat miestä lähietäisyydellä, jotkut melkein kainalossa. Vieraaseenkin ne suhtautuvat rauhallisen uteliaasti, herkillä silmillään tuijottaen ja kielellään lipaisten.

Ukkosen tilalla on kaksitoista kyyttölehmää, kymmenen kyyttöhiehoa ja kaksi ayshirelehmää. Kyytöt erottaa pienen kokonsa ja omanlaisen värityksensä ansiosta. Joillain kulkee selässä kyytä muistuttava sahalaitakuvio, toiset ovat lähes valkoisia.

Ukkonen suosii valkoista linjaa. ”Olen hakenut vaaleita, että ne säilyisivät. Ettei kaikista sanottaisi niin kuin suomenhevosista, että ’punarautias, liinahtava’.”

Keittiömestari Heikki Ahopelto on tuttu vieras Ukkosen maatilalla. Hän käy lähes joka toinen viikko hakemassa kyytönmaitoa, josta osan hän käyttää ravintola Masuunin annoksiin ja osan teettää juustoksi.

Yhteistyö Ahopellon kanssa on mahdollistanut Ukkosen kyyttökarjan kasvun. Ahopelto ostaa Masuuniin myös kyyttöjen sonnivasikat, jotka aiemmin olivat lähes ongelmajätettä, josta ei maksettu mitään. Nykyisin ne syötetään gourmetannoksina Tampereella herkutteleville ravintola-asiakkaille.

”Kyytön ainoa pelastus on, että sitä syödään”, puuskahtaa Ukkonen ja tarkentaa, että pelkkinä maisemanhoitajina kyyttöjen suku loppuisi. Toki vieläkin se on uhanalainen, kun aikuisia kyyttöjä on vain 450, mutta tämänhetkinen ”kyyttökuume” antaa toivoa siitä, että rotu saadaan pelastetuksi.

”Kun aloitin kyyttöjen kasvatuksen, sanottiin, että kyytöt on pelastettava ennen kuin niitä on vähemmän kuin saimaannorppia. Nyt kyyttöjä on jo puolet enemmän.”

Ukkonen oli kylällään kummajainen, kun ensimmäiset kyytöt tulivat navettaan. Seminologikin saattoi kysyä, että kumpaa näistä tulee enemmän, maitoa vai paskaa.

”Asenteet ovat muuttuneet. Nyt sieltäkin on otettu yhteyttä ja kysytty, että mitä sonnivalikoimaa tarttee.”

Ukkosella on pitkä kokemus ay-lehmistä, ja kammarin seinällä rivi kunniakirjoja tehokkaasta tuotannosta. ”Tiedän mitä on ay-lehmän lypsättäminen 12 000 litraan vuodessa. Siihen en enää hingu, vaan tavoitteena on, että lehmä lypsää 15, jopa 17 vuotta.”

Ylpeänä isäntä esittelee, miten laitumella käyskentelee kolme sukupolvea. Liiveihin puetulla Pala-lehmällä on ympärillään tusinan verran omia jälkeläisiä, tyttäriä ja tyttärentyttäriä.

”Nykylehmät eivät kestä kuin pari, kolme poikimista ja sitten ne pannaan pois. Kyytöistä sanotaan, että vasta kuudennen tai seitsemännen poikimisen jälkeen ne alkavat tosissaan lypsää. Meillä keskituotos on 3 000 litraa vuodessa, mutta parhaat lypsävät yli kaksi kertaa sen.”

Itäsuomenkarja on nähnyt Suomen vaiheita satoja vuosia. Kestävyys on koeteltu muun muassa viime sotien evakkoreissuilla, missä kyytöt kävelivät kolmeen kertaan Suomen poikki.

Päästyään nyt elintaso-Suomeen kyyttöjenkin ongelmaksi on koitunut liikalihavuus ja siitä aiheutuvat sairaudet. Kyyttö pärjää puolella siitä ruokamäärästä, mitä ay-lehmä, mutta ahneuksissaan se syö enemmän.

”Kyytöt ovat emän maidossa imeneet sen opin, että on syötävä aina, kun ruokaa on tarjolla, kun ei tiedä, milloin lähtö tulee”, Ukkonen järkeilee.

Taloudellisesti kyyttöjen pito kannattaa Ukkoselle, sillä EU maksaa alkuperäisrodun tukea 500 euroa eläintä kohti vuodessa ja Heikki Ahopellon kanssa on sovittu reilu hinta niin lihasta kuin maidosta. Eläinlääkärilaskut jäävät myös ay-lehmien laskuja pienemmiksi.

”Ja kyllähän tälläisten pienten korpitilojen toimeentulon ehto on, ettei ole velkaa. Silloin pärjää”, tuumii isäntä, joka asuu 16 hehtaarin tilaa yhdessä vanhan äitinsä kanssa.

Ukkonen on mieltynyt kyyttöihin, mutta niin ovat kyytötkin isäntään.

”Jos ne huomaavat, että hoitajalla on huono päivä, ne ovat heti valmiita kuivaamaan kyyneleet. Kesken kaiken ne saattavat tulla työntämään pään kainaloon kuin sanoakseen, että eivät asiat nyt niin huonosti ole.”

Lypsyyn kyytöt tottuvat helposti. Ukkonen lypsää lehmät kannukoneella, mutta muualta on kokemusta, että kyytöt pärjäävät myös robottilypsyssä.

Ukkosesta on hauska katsoa, miten eri sukupolvet tulevat toimeen keskenään. Emä tuo tyttärensä lypsylle ja rohkaisee – kun valkoinen kyyttö Valokki oli ensilypsyllä, emä seisoi viereisessä parressa ja painoi päänsä tyttären kaulalle ikään kuin rauhoittaakseen, että ei mitään hätää.

Lehmistä tulee vuosien mittaan hoitajalleen hyvinkin läheisiä. Teurasauton tuloon ei totu.

”Kun vanhempi lehmä lähtee, tulee yhtäkkiä sellainen tunne, että miten navetta voi olla näin tyhjä.”

” Vasta kuudennen tai seitsemännen poikimisen jälkeen kyytöt alkavat tosissaan lypsää. ”