Tällaista fanihysteriaa ei ollut Suomessa ennen nähty: Dingon ympärillä parveili erityisesti haltioituneita tyttölaumoja
Dingo nautti huippuvuosinaan ennennäkemätöntä suosiota. Myös yhtyeen hajoaminen oli Suomessa poikkeuksellinen mediatapahtuma.
Kuva: Ilkka RantaUutinen Dingon hajoamisesta tavoitti suomalaiset 7. lokakuuta 1986. Merkittävimmät tiedotusvälineet iltapäivälehdistä televisiouutisiin kertoivat tapauksesta.
Kymmenen uutisten haastattelussa laulaja Pertti Nieminen eli Neumann kertoi Dingon saavuttaneen Suomessa kaiken mahdollisen, mutta motivaatio ei vain enää riittänyt jatkamiseen.
Vuosina 1984–85 elettiinkin todellista Dingo-huumaa. Yhtye villitsi fanejaan sellaisilla hiteillä kuin Sinä ja minä, Autiotalo sekä Nahkatakkinen tyttö.
Vuonna 1985 ilmestyi albumi Kerjäläisten valtakunta, joka nousi heti listakärkeen. Se on yhä kaikkien aikojen neljänneksi myydyin kotimainen albumi.
Tässä ei ollut kuitenkaan koko totuus yhtyeen lopettamispäätöksestä. Kitaristi Jonttu Virta valotti asiaa vuosia myöhemmin haastattelussa:
”Nivalan keikan jälkeen Neumann ilmoitti meille, että tämä oli tässä. Lopettamispäätökseen vaikutti moni asia. Nuotion Pete oli jo lähtenyt bändistä, ja minulla oli jalka poikki ja paketissa. Kaiken kukkuraksi meillä oli niskassa isot kiertuetappiot ja manageri oli vienyt rahat.”
Suosion varjopuolina oli tullut myös uhkauksia ja todellisia vaaratilanteitakin. Ehkä pahin paikka oli Lappeenrannan keikalla, jossa kiertuebussin jalkatilasta löytyi dynamiittinalli.
Dingo-hysterian kaltaista ilmiötä ei ollut Suomessa ennen nähty. Suosituimmillaan yhtye teki vuodessa lähes 300 keikkaa ja soitti jopa neljä konserttia yhden päivän aikana.
Bändiä seurasivat kaikkialle kirkuvat ihailijalaumat, jotka tunnisti parhaiten värikkäistä sifonkihuiveista.
Ihailijoiden suhde Dingoon oli syvästi henkilökohtainen ja yhtyeen hajotessa moni faneista itki.
Dingoa fanittivat ehkä eniten teinitytöt, jotka kirjoittivat kirjeitä ja askartelivat lahjoja suosikeilleen. Myös kalenterit ja vihot täyttyivät bändin jäsenten kuvista. Somea ei tuolloin vielä ollut.
Ihailijoiden suhde Dingoon oli syvästi henkilökohtainen ja yhtyeen hajotessa moni faneista itki.
Suomalaista populaarimusiikkia ja siihen liittyviä ilmiöitä Dingo mullisti monin tavoin.
”Fanikulttuuri oli ollut olemassa 1950-luvulta lähtien, mutta Dingo nosti sen uusiin ulottuvuuksiin ja siitä tuli tavallaan hyväksyttävämpää, koska se oli niin isoa”, populaarikulttuurin tutkija Janne Mäkelä on todennut.
Samalla Dingo näytti muille bändeille, että kevyelläkin musiikilla voi menestyä taloudellisesti.
Vuonna 2017 yhtye palasi lavoille legendaarisessa alkuperäiskokoonpanossa. Comeback innosti ihailijat katsomaan suosikkiyhtyettään festareille, mutta 1980-luvun kultavuosien kaltaista maniaa se ei saanut enää aikaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
