Kriisinhallinta tarvitsee luottamusta ja empatiaa

Toimittaja Tuomas Murajan taannoin ilmestynyt kirja Elisabethin enkelit on kertomus suomalaisten naisten 30-vuotisesta marssista osaksi rauhanturvaamisen ja sotilaallisen kriisinhallinnan maailmaa. Teos päästää ääneen paitsi aivan ensimmäiset, Elisabethin enkeleiksi kutsutut naiset, myös tuoreempien konflikti­pesäkkeiden veteraanit.

Vaikka teoksen pääpaino on naisten kokemusten kirjaamisessa ja operaatiota seuraavan jälkihoidon ja vertaistuen haasteiden kuvaamisessa, on itsekin kahteen eri otteeseen tiedotusupseerina palvelleen Murajan teksti myös katsaus naisten mukaantulon vaikutuksista sotilaallisiin suoritus­kykyihin.

Jokaisen kriisinhallinta- ja rauhanturvaoperaation menestyksen peruselementti on totuudenmukainen tilannekuva. Ilman oikeaa tilannekuvaa, suoritettavat toimenpiteet ovat pahimmillaan vääriä ja tavoitteet parhaimmillaankin vaillinaisia. Tiedonhankinta eli tiedustelu on olennainen osa tilannekuvan muodostamista.

Tiedustelun eri lajit tarkastelevat kohdettaan esimerkiksi suoran henkilötiedustelun, avointen lähteiden, paikkatiedon, kuvatulkinnan, signaali- ja viestiliikenteen, teknologian ja jopa lääketieteen menetelmin.

Tiedusteluprosessi saa alkunsa tiedon tarpeesta. Hankittu aineisto ei sellaisenaan vielä vastaa tietotarpeeseen, vaan se on ensinnäkin analysoitava ja sen jälkeen toimitettava tietoa tarvitsevalle taholla paitsi oikea-aikaisesti myös tarkoituksenmukaisessa muodossa.

Vuoden 2001 World Trade Centerin iskuja seurannut laajamittainen ja moninaisia ilmenemismuotoja saanut terrorismin vastaiseksi sodaksi kutsuttu aikakausi haastoi länsimaisen tiedustelun lähtökohdat. Tavanomaisesta, järjestäytyneestä sodankäynnistä ja siinä menestymisen vakiintuneista mittareista piittaamaton, uskonnollisesti motivoitunut vastustaja ei ole tehokkaasti tiedusteltavissa kovien otteiden tai teknologisen ylivoiman avulla.

Tämän seurauksena perinteinen, suorien henkilökohtaisten kontaktien hyödyntäminen on noussut uudelleen arvoonsa tapana muodostaa tilannekuvaa. Luottamus, kommunikaatio ja empatia ovat keinoja, joilla kriisin­hallintaorganisaatio edistää paitsi oman tehtävänsä toteuttamista myös operaatioalueen asukkaiden turvallisuuden ja elämänlaadun parantamista.

Tutkimusten mukaan sotilas­joukko, jossa on jäseniä molemmista sukupuolista, toimii kriisinhallintatehtävissä tehokkaammin, kuin vain yhden sukupuolen edustajista muodostuva kokoonpano. Yhteistyöskentely vahvistaa operaation sisäistä tasa-arvoa ja rohkaisee esimerkin voimalla myös paikallista väestöä tasa- arvoon.

Tilannekuvan näkökulmasta yhteistyöskentely merkitsee usein tiedonhankinnan ja tiedustelun resurssin kaksinkertaistumista, koska monilla konfliktialueilla paikallisten naisten ei anneta kenties lainkaan puhua miessotilaiden kanssa. Tällaisissa tilanteissa naissotilailla on mahdollisuus päästä keskustelemaan jopa kahden kesken naisten kanssa ja hankkimaan tiedustelu­tietoa, jota muutoin olisi mahdotonta saada. Murajan kirja esittelee tällaisia tapauksia.

Sandhurstin sotilasakatemiassakin luennoinut sotahistorioitsija John Keegan korostaa tiedustelun prosessin ohella ja sen vakoiluromantiikasta, kulttuurien välisestä kommunikaatiosta ja maailman parantamisen halusta riisutussa todellisuudessa, konkreettisten sotilaallisten toimenpiteiden merkitystä. Mikään tieto sinänsä ei riitä takaamaan turvallisuutta, mikäli tahto ja voima toimia puuttuu.

Kriisinhallintakoulutus, kuten muukin sotilaallinen koulutus saa olla ja sen myös pitää olla vaativaa. Kukaan ei lähde kriisinhallintatehtäviin ensisijaisesti miehenä tai naisena vaan sotilaana, eivätkä naisten terveyssiteet operaatioalueella ole heille sen suurempi tasa- arvoasia kuin partakoneen käyttö miehille. Kuitenkin kokemukset poissulkemisesta, vähättelystä ja sukupuoleen perustuvan mitätöinnin monista ilmenemismuodoista ovat tosiasia, jota ei voida jättää huomiotta.

Suomalaisen rauhan­turvaamisen ja kriisinhallinnan perinteet ja nykypäivä ovat täynnä kunniaa. Se, että Muraja nostaa kirjassaan esiin sotilas­organisaation kipukohtia, ei tuota kunniaan tahraa.

On kuitenkin muistettava, että aivan kuten tiedustelun prosessissa, niin tässäkin tapauksessa toimitettu informaatio tulee analysoida ja sen pohjalta on tehtävä johto­päätökset. Hyväkin tieto jää vaille vaikutusta, ellei sen tukena ole halu ja kyky paitsi ymmärtää sanomaa, myös muokata olemassa olevaa todellisuutta yleisinhimillisesti paremmaksi.

Tieto sinänsä ei riitä takaamaan turvallisuutta, mikäli tahto ja voima toimia puuttuu.