Hanhet tulevat, mutta ministeriä ei näy

Mielipide

26.3.202101:00

Kolumni

Jouni Kemppainen

Ensimmäisten valkoposkihanhien parvet on jo nähty eteläisellä taivaalla. Se on paitsi yksi kevään merkeistä myös valitettava signaali edessä olevasta ympäristöministeriön ja maataloustuottajien jo perinteeksi muotoutuneesta konfliktista. Huolimatta viime vuonna käydystä kipakasta keskustelusta, ministeriö näyttää olevan asiassa taas toivottomasti myöhässä.

Hanhien häirintä- ja ampumislupia käsittelevien viranomaisten pöydällä on kuukausien jono huolestuneiden tuottajien hakemuksia. Jos ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) ja ministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski eivät erityisesti kiirehdi lupien käsittelyä, hanhet tulevat ja menevät. Tässä välissä ne syövät tuottajien syysviljan ja tuhoavat ensimmäisen nurmisadon.

Maataloustuottajat ovat syystäkin raivoissaan. Kun tilanne on ollut jo kuukausia selvä, ministeriön hidastelu näyttää tarkoitushakuiselta kiusaamiselta. Välttämättä se ei sitä ole. Ympäristöministeriö ja valkoposkihanhien suojelijat eivät vain tiedä, mitä tekisivät.

Esille nostetut ajatukset hanhipelloista eivät riitä ratkaisuksi. Hanhia on erittäin vaikea ohjailla ja yhtä hankalaa on estää niitä siirtymästä häirinnän jälkeen naapurimaille. Vahinko kiertää kehää ja näin jatkuu, jos ministeriö ei edistä valkoposkien riittävää ampumista. Toistaiseksi Mikkosta ei ole näkynyt selvittämässä asiaa. Varmaa on, että hän joutuu kuitenkin viljelijöiden kiukun taas kohtaamaan.

Samalla maanomistajien arvostus ympäristöhallintoa kohtaan rapautuu entisestään. Maalla asuvien elanto ei tunnu olevan ministeriön silmissä missään arvossa.

Syntynyt tilanne on harmillinen kaikkien osalta.

Ympäristöministeriön painoarvo on iso ja näin on varmasti myös tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos korostaa sen merkitystä. Samalla ministeriön pitäisi kunnioittaa eettistä suomalaista maataloutta ja metsänhoitoa sekä maaseudun ihmisiä, jotka yrittävät kovalla työllä saada ammateistaan elannon itselleen ja sadoille tuhansille muille. Lisäksi he tuovat sanan mukaisesti suomalaisille leivän pöytään.

Tämä näyttää ympäristöministeri Mikkosen aikana unohtuneen. Erityisen tarkkana metsänomistajien kannattaa olla hankkeista, joilla heille asetettaisiin selvittämisvelvoitteita alueillaan olevista suojeluun vaikuttavista kohteista.

Aivan oma lukunsa on ympäristöjärjestöjen lobbaus. Nykyisellä ministerillä on varmasti läheiset suhteet sekä Luonnonsuojeluliiton, Greenpeacen että WWF:n kanssa. Silti vastuullisen poliitikon pitäisi pystyä kuuntelemaan myös muita.

Mikkosen ja suojelujärjestöjen yhteyttä kannattaa kuitenkin pitää silmällä. Kun Greenpeace jokamiehen oikeuden turvin kävi arvioimassa metsien suojelukohteita Värriössä ja Ylä-Lapissa, hakkuut keskeytyivät metsäyhtiöiden pelätessä seuraustoimia. Tämä koituu metsänomistajien tappioksi. Jos käytäntö yleistyy, ympäristöministeriön suojelua tuskin enää tarvitaan.

Mutta kuka suojelisi metsänomistajia järjestöjen ylivallalta?

Maan hallituksen pitäisi herätä tähänkin. Pelkästään ympäristöministeriön käsiin vastuuta maa- ja metsätalouden tulevaisuudesta ei voi jättää.