Luonnon keskellä soi sydämen ääni

Johanna Iivanaisen Jalo-koirakin tykkää luonnonläheisistä lenkkimaisemista. Kuva: Jaakko Martikainen 

Apua. Ei kai mun tarvitse poseerata mitenkään. Voinko olla ihan luonnollinen, Johanna Iivanainen kysyy kuvaajalta mäntsäläläisen pellon reunalla.

Mikäs on laulajattaren ollessa oma itsensä, kun on hymyilevä ja teeskentelemätön luonnonlapsi.

Johanna Iivanainen, 34, ei vielä pikkutyttönä Oulussa asuessaan haaveillut, että hänestä tulisi konserttilavojen keskipiste. Hän rakasti laulamista, mutta jännitti yleisön edessä esiintymistä, eikä pianotunneille lähteminen meinannut aluksi kiinnostaa nuorta neitiä.

”Äiti lupasi ostaa puisen junaradan, jos menen konservatorion pianokokeisiin. Sen teinkin, ja pääsin sisään. Yläasteella aloin tehdä omia kappaleita. Minulla pulppusi koko ajan tekstiä ja säveliä, joita tallensin ihmeissäni vihkoihin.”

Lukion jälkeen Iivanainen aloitti musiikkikasvatuksen opiskelun Oulun yliopistossa. Lopulta hän kiinnostui jazzista ja sai opiskelumahdollisuuden Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa.

”Helsingissä tutustuin moniin soittajiin ja bändejä alkoi muodostua. Sitä myötä pääsin keikoille ja kehityin laulajana.”

Helsinkiin muutettuaan hän tapasi myös tulevansa aviomiehensä Mikko Iivanaisen. Lempi leimahti jo ensimmäisellä syyslukukaudella. Pariskunta tekee yhteisiä duo-esiintymisiä ja Mikko soittaa kitaraa myös Johannan uudessa taustabändissä.

Johanna Iivanainen on nuoresta iästään huolimatta tehnyt yhteistyötä useiden kokeneiden musiikkivaikuttajien kanssa. Hän on esiintynyt ja levyttänyt muiden muassa Eero Koivistoisen, Pepe Willbergin, Antti Sarpilan ja Otto Donnerin kanssa. Keväällä ilmestyneellä Kadotaan uneen -levyllä aisaparina toimi konkarimuusikko Edu Kettunen. Iivanaisen mukaan jokainen yhteistyö on ollut omalla tavallaan opettavainen.

Iivanaiset muuttivat Helsingin ytimestä Mäntsälän maalaismaisemiin yhdeksän vuotta sitten. Muusikkopariskunnan uudehko hirsitalotalo sijaitsee syrjäisellä ja metsäisellä tontilla. Satojen metrien päässä kulkeva Lahden moottoritie muistuttaa pauhullaan ruuhka-Suomen läheisyydestä.

”Täällä luonnonhelmassa huomaa selkeämmin, mikä musiikissa on tärkeintä ja lähinnä omaa sydäntä. Helsingissä asuessa vierellä on koko ajan vertailukohtia, artisteja, jotka ovat sinua parempia ja kauniimpia. Huonon itsetunnon omaava nuori ihminen menee sellaisessa ympäristössä helposti sekaisin. Täällä maalla on helpompi säilyttää sisäistä lastaan.”

Herkkä-äänisen laulajan kesään kuuluu keikkojen ohella kasvimaan laittoa ja lauluntekoa. Juhannuksen hän viettää kotonaan. Silloin läheinen moottoritiekin hiljenee hetkeksi.

Iivanainen on ollut alalla 15 vuotta ja keikkamäärät vaihtelevat suuresti, joten taloudellista varmuutta ei ole pitkälle tulevaisuuteen. ”Tässä työssä oppii säästäväiseksi, kun huomaa, ettei kalenterissa ole ainuttakaan keikkaa. Välillä tulee miettineeksi, mitä jos ne loppuvatkin kokonaan. Sitten yhtäkkiä huomaakin, että kalenteri on täyttynyt ja kiirettä pukkaa.”

Ei ole sattuma, että Iivanainen poseeraa uuden levynsä kannessa hevosen selässä. Hiljattain Virosta hevoslomalta palannut laulaja potee parhaillaan ankaraa hevoskuumetta.

”Mieheni osti taannoin moottoripyörän kysymättä lupaa minulta, joten mikäpä estäisi ostamasta hevosta. Tässä lähellä olisi tallipaikkakin vapaana. Haaveilen myös omasta navetasta. Sinne saisi rakennettua oman studionkin”, Iivanainen innostuu.

Hän aikoo panostaa jatkossa aiempaa enemmän omaan soolouraansa, mutta tyystin hän ei muitakaan projekteja hylkää.

”Minulla on kova hinku tehdä omaa musiikkia ja kehittyä siinä. Hevonen symboloi asiaa siinä mielessä, että nyt minun on otettava ohjat omiin käsiini ja laukattava eteenpäin tukka hulmuten. Olen jättänyt turhan usein oman itseni taka-alalle. Nyt pitäisi löytää sisältäni se teinityttö, jolla oli vihkokaupalla omia kappaleita.”