Vuosia omenapuuni sato oli vain kolme hedelmää – tänä vuonna ryhdyin hommiin ja leikin kimalaista

Tuttu näky tänä syksynäkin monessa paikassa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Mielipide|Piha ja puutarha

11.9.202422:00

Kolumni

Simo Ralli

Onko teitä tullut vastaan henkilö, joka pälyilee ympäristöään sumea katse silmissään, on hermostunut ja etsii kiivaasti seuraavaa uhriaan?

Jos et ole varuillasi, tuo henkilö ottaa sinut kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, sinulla on täysi muovipussillinen omenoita kourassasi.

Jos kuljet heidän talonsa ohi, huomaat ämpärit portin pielessä, niihin on kirjoitettu vapisevin käsin: Saa ottaa!

Nämä omenan antajat ilmestyvät kaduille ja tienvarsiin syksyisin ja heidän tuskainen ilmeensä kertoo omaa onttoa omenaista tarinaansa.

Olen naureskellut näille puutarhureille aina tähän kesään saakka, mutta en naura enää.

Minullakin on kolme omenapuuta. Sain ne aikoinaan ystäviltä joidenkin puutarhajuhlien tuliaisina. Puut ovat nyt ainakin 25-vuotiaita. Sato näistä kolmesta puusta on ollut keskimäärin kolme omenaa per vuosi. Siis kaikista kolmesta, yksi omena per puu.

Tiedän, etten ole mikään puutarhuri, mutta tuo määrä on jo silkkaa pottuilua. Joka kesä oksissa on ollut runsaasti kukkia, mutta omenaksi asti niillä ei ole ollut halua kehittyä.

Kolmen omenan sato on kuitenkin käytetty joka vuosi ja on ollut aina juhlahetki ja kokoontumisen paikka, kun olen jakanut jokaiselle perheenjäsenelle viipaleen kanelia, talvea ja valkeaa kuulasta.

Tämän kesän alussa päätin tehdä asialle jotakin. Mitä jos pölyttäjät eivät löydä tänne pellonperälle?

Leikkasin komeasti kukkivan oksan yhdestä puusta ja toisen toisesta. Hain työmaapukin ja kurottelin ja huiskin oksien kanssa kuin mielipuoli. Leikin kimalaista kesäillassa ja naapurit sulkivat jostakin syystä verhonsa.

Ja mitä tapahtui? No, elokuussa kaksi puista notkui omenien painosta. Omenakeinosiementäjä oli syntynyt!

Keskimmäinen puu sentään piti päänsä ja kantoi ­perinteisesti vain yhtä suvunjatkajaa.

Keräsin alaoksilta satoa, sitä tuli kolme ämpärillistä enkä vielä edes kiertänyt puuta.

Nyt kun omenia oli, halusin myös käyttää niitä. Oli mahtavaa tehdä ensimmäiset kymmenen litraa omenahilloa ja viidennet omenapiirakat.

Uuniomenien, omenahyveitten ja kuivattujen omenaviipaleiden jälkeen pusersimme halkomakoneella vielä viisikymmentä litraa mehua.

Söimme tuoretta omenaa aamiaisesta iltapalaan. Silti emme olleet vielä edes ylimmillä oksilla.

Ankara syksyinen omenastressi pukkasi päälle. Mihin näiden kanssa joudutaan? Kuinka ollakaan, minustakin tuli lopulta yksi noista haahuilevista omenan antajista.

Omenainen ilme kasvoillani huusin tienvarressa kulkeville: Saa ottaa!

Nyt on seuraava omenaongelma päällä. Mitä jos ensi vuonna ei omenia tulekaan? Mitäs sitten tehdään? Kauheaa, jos luonto antoi vain näytteen kyvyistään.

Täällä on tehty armotonta googlailua syyslannoituksesta, on opiskeltu omenapuun leikkausta ja siinä samalla on toki kerätty noita hemmetin puusta pudonneita omenoita!

Jostakin syystä tästä kaikesta on tullut mieleeni rikastuneet. He, jotka ovat vaurastuneet kukin milläkin keinolla.

Kun heistä lukee, monen moni kertoo eläneensä elämänsä parasta aikaa silloin, kun he opiskelivat, elivät nuudeleilla ja tonnikalalla. Elämä oli parasta silloin kun ei ollut mitään. Se on jäänyt mieleen.

Minäkin olin onnellisempi ennen kuin tämä omenarikkaus ryöpsähti valloilleen. Kolmen omenan tarina on parempi kuin kolmentuhannen. Elämä ottaa ja antaa.

Mitä jos ensi syksynä saisimmekin vain sen kolme omenaa. Kiitos!

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.