Jätelain uudistus on uhka yrityksille ja kiertotaloudelle
Lausuntoaika ympäristöministeriö esitysluonnoksesta jätelain muuttamiseksi päättyi 2.6.2020. Suuri muutos esityksessä on, että sekalaisen yhdyskuntajätteen kuljettamisessa luovuttaisiin niin sanotusta kaksoisjärjestelmästä. Mikäli näin käy, ei asiakkaalla olisi enää mahdollista valita jätteiden kuljettajaa.
Tämä rajoittaa valinnanvapautta ja kuntien itsemääräämisoikeutta. On todennäköistä, että kunnan tai kunnallisen jäteyhtiön kilpailuttamana alueet laajenevat, hankinnat suurenevat ja pk-yritykset kärsivät.
Kaksoiskuljetusjärjestelmä tarkoittaa, että kunnan on ollut mahdollista päättää, kilpailuttaako se alueellaan jätteiden kuljetuksen vai tekeekö kiinteistön haltija sen itse. Sekalaisen jätteen osalta on tällä hetkellä käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus 154 kunnassa (52 prosenttia) ja kunnan järjestämä jätteenkuljetus 141 kunnassa.
Kaksoisjärjestelmästä luopuminen vaikuttaisi merkittävästi jätealan yrityksiin, mutta nykytilan säilyttämisellä ei olisi vaikutuksia niihin kuntiin, joissa on käytössä kunnan järjestämä kuljetusmalli.
Jätedirektiivi tai muu EU:n lainsäädäntö ei säädä jätteiden kuljetuksen järjestämistavasta. EU-lainsäädäntö ei siis edellytä kaksoisjärjestelmästä luopumista. Esitysluonnos on jätekuljetusyritysten kannalta kohtuuton ja ongelmallinen myös perustuslain mukaisen omaisuuden suojan toteutumisen kannalta.
Lukuisten yritysten ja näiden asiakkaiden sopimukset päättyisivät lakimuutoksen siirtymäajan kuluessa joko kahden tai viiden vuoden päästä. Lakiesitysluonnos ei anna minkäänlaista minimiaikaa siirtymiselle.
Yritykset ovat olleet edelläkävijöitä mahdollistamalla esimerkiksi muovinkeräyspisteet sekä biojätteen keräyksen ja tarjonneet ihmisille vaihtoehtoja kierrätysasteen nostamiseksi. Yritykset ovat toteuttaneet tehokkaita kuljetusreittejä ja pidempiä tyhjennysvälejä. Kalliin sekajätteen määrä minimoidaan kierrättämällä kierrätyskelpoiset jätejakeet. Tämä tuo kiinteistönhaltijalle säästöjä.
Vetoamme kuntapäättäjiin, kuntiin ja kansanedustajiin siinä, että ne eivät hyväksyisi kaksoisjärjestelmästä luopumista.
Niina Kuuva
aluejohtaja, Etelä-Savon Yrittäjät
Heikki Lappalainen
toiminnanjohtaja, SKAL Itä-Suomi
Teppo Leinonen
toimitusjohtaja, Etelä-Savon Kauppakamari
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
