Suometsissä huomioitava puunkorjuun realiteetit

Suometsien hoito on ollut eräs metsäalan suurimmista puheenaiheista 2020-luvulla. Keskustelun ytimeen ovat nousseet etenkin suometsien ilmasto- ja vesistöpäästöt.

Tutkimuksissa on todettu vesistökuormituksen olevan suurempi kuin aikaisemmin luultiin. Vastaavasti turpeen hajoamisesta johtuvat ilmasto­päästöt pienentävät metsien hiilinielua. Toisaalta turvemailla on saatu kasvamaan vuosikymmenien panostuksella kymmenien miljardien metsäomaisuus, jonka kerrannaisvaikutukset Suomen talouteen ovat suuret.

Etenkin harvaanasutuissa suomaakunnissa kuten Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa suometsät ovat myös elannonlähde usealle maanomistajalle, metsäkoneenkuljettajalle, puutavara-autoilijalle, puunjalostusteollisuuden työntekijälle sekä monille muille.

Tarvitaan kokonaiskestäviä ratkaisuja suometsien käyttöön, ja lisäksi näiden ratkaisujen pitää olla teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Ennen kaikkea ratkaisujen pitää olla hyväksyttäviä noin 250 000 maanomistajalle, jotka omistavat turvemaata.

Selvää on, että suometsien puunkorjuuta ja hoitoa on kehitettävä. Hoitoa ja kasvatustapojen uudistamista suunniteltaessa on yleensä kiinnitetty huomio etenkin metsän kasvuun sekä ilmasto- ja vesistöasioihin. Tällöin nousee esille varteenotettavana vaihtoehtona jatkuva kasvatus, jolla pyritään vähentämään kunnostusojitusten määrää säätelemällä vedenpintaa puuston luontaisella haihdunnalla.

Alustavien tuloksien mukaan menetelmä vaikuttaa lupaavalta etenkin rehevillä turvemailla. Tämän ovat huomanneet myös monet metsäalan toimijat, jotka tarjoavat kyseistä menetelmää reheville turvemaille. Karummilla rämeillä peitteinen metsän­kasvatus on vastaavasti haastavaa ja siitä on hyvin niukasti tutkimustuloksia.

Kunnostusojitusten vähentäminen sekä jatkuvapeitteisten metsänkasvatusmenetelmien yleistyminen muuttavat merkittävästi myös suometsien puunkorjuuta. Esimerkiksi poimintahakkuiden yleistyminen tarkoittaisi, että suometsien vuotuinen hakkuupinta-ala kasvaisi, jotta suometsistä hakattava kokonaiskertymä pysyisi ennallaan. Tämän lisäksi leutoneva ilmasto aiheuttaa sen, että metsäkonetta kantava routakerros on olemassa yhä lyhyemmän aikaa talvesta, jos ollenkaan.

Suometsien puunkorjuussa on lisäksi ajateltava aina seuraavaa hakkuuta. Korjuun yhteydessä syntyneellä ajouran painaumalla ei ole seuraavassakaan korjuussa minkäänlaista kantavuutta.

Milloin suometsissä kannattaa tehdä hakkuita ja millaisissa kohteissa? Yhdeksi ratkaisuksi nousee suometsien puunkorjuu loppukesästä, kun maaperä on kuivimmillaan. Tällöin maan kantavuus on usein parempi kuin lämpimänä ja märkänä talvena. Etenkin runsas­puustoiset rämeet soveltuvat usein korjattavaksi myös sulan maan aikana, kunhan alueen kulkuyhteydet ovat kunnossa ja pohjavedenpinta tarpeeksi matalalla.

Rehevät turvemaat, joilla tehdään poimintahakkuita, on edelleen syytä korjata kantavan roudan aikaan, jos se vain on mahdollista. Säästettävän alikasvoksen takia ajourien vahvistaminen havuttamalla on hankalaa, koska kaadettujen runkojen liikuttaminen lisää korjuuvaurioita jäävässä puustossa.

Lisäksi rehevien maiden usein hyvin maatunut ja ohut turvekerros on herkästi liejuuntuvaa pienienkin sateiden jälkeen. Tämä entisestään kasvattaa korjuuvaurioiden mahdollisuutta ja altistaa metsän juurikäävän leviämiselle.

Sulan maan aikaan tapahtuva suometsien puunkorjuu vaatii kohteiden ennakko­luokittelua, jolla pyritään määrittämään korjuuseen soveltuvat kohteet ja ajoittaa niillä tapahtuva korjuutoiminta optimaaliseen ajankohtaan. Sulan maan aikainen korjuu voidaan toteuttaa tarkoitukseen varustelluilla metsäkoneilla. Viime vuosina korjuukalusto ja erityisesti kantavat telaratkaisut ovat kehittyneet huomattavasti ja parantaneet toiminta­mahdollisuuksia suometsissä.

Turvemaiden jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on hyvä ja usein myös taloudellisesti kannattava vaihtoehto siihen sopivilla kohteilla. Puun­korjuun kannalta 10–15 vuoden välein tehtävät hakkuut ovat kuitenkin valtaisa haaste, josta on erittäin niukasti tutkimustietoa.

Kantavuus, ajourien sijoittelu, toimintamallit, korjuuvauriot, juurikäävän leviäminen sekä korkealla oleva vedenpinnan taso ovat olennaiset haasteet. Niihin löytyy ratkaisuja tai ainakin tyydyttäviä kompromisseja, jos ne otetaan paremmin huomioon metsänkäsittelytapoja suunniteltaessa. Tästä syystä suometsien käyttöä suunniteltaessa tulisi huomioida entistä paremmin myös puunkorjuun käytännön realiteetit, jotka ratkaisevat metsänhoidon onnistumisen niin taloudellisesti kuin ekologisestikin.

Puunkorjuun kannalta 10–15 vuoden välein tehtävät hakkuut ovat valtaisa haaste.