Miljoona virkaa: Miten kotona ollaankaan yksin?
Eveliina Kutila: "Kumma homma, kun siitä omasta ajasta ei sitten oikein osaa ottaa iloa irti."20.11.201811:48
Aika on vänkä juttu. Työssäkäyvällä perheellisellä siitä on usein uupelo. Työaika loppuu töissä kesken, kun pitää ehtiä lasta hakemaan päiväkodista.
Viikonloppuina kodinhuoltotehtäviä ja menoja riittää niin, että välillä kello juoksee kauheaa vauhtia lasten iltatoimiin asti.
On niitä päiviä, että touhuaa kovasti kaikenlaista, mutta ei saa mitään näkyvää aikaiseksi – silloin kellonviisarit varsinkin juoksevat tuhatta ja sataa.
Sitten on niitä hetkiä, kun aikaa siunaantuu yllättäen ja pyytämättä. Sitä kuuluisaa omaa aikaa, josta vanhempainpalstoilla kovasti vouhkataan.
Kun yksi muksu on harrastamassa, toinen kaverillaan ja mies kauppareissulla, huomaan olevani yksin kotona ilman pakottavaa tarvetta juuri nyt nimikoida vaatteita päivähoitoa varten, etsiä kadonneita sukkia tai täyttää koululomakkeita.
Haaveilen näistä hetkistä tylsässä palaverissa tai kotimatkalla metrossa. Siitä, ettei to do -listalla ole mitään ja voisi tehdä ihan mitä vain päähän pälkähtää sillä hetkellä.
Oi, tekisin itselleni manikyyrin. Lukisin puolen vuoden naistenlehdet. Järjestäisin vihdoin oman vaatekaappini.
Ja sitten, kun se hetki koittaa, on tyhjä olo. Kaikki suunnitelmat lentävät päästä pois, enkä oikein osaa tehdä mitään. Sitä vain ihmettelee, miten tässä näin pääsi käymään.
Ja mites täällä kotona oltiinkaan yksin, kun on niin hiljaista eikä kukaan vaadi mitään?
Lopulta päätyy sohvalle röhnöttämään ja selaamaan somesta, mitä muut oikein tekevät parhaillaan. Pian alkaa jo vilkuilla kelloa, että milloin muut tulevatkaan kotiin ja monelta ruuan piti olla valmis.
Kumma homma, kun siitä omasta ajasta ei sitten oikein osaa ottaa iloa irti. Ainakaan silloin, kun sitä tarjotaan ihan ylimääräisenä luksuksena keskelle arkea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
