Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Vedä henkeä ennen kuin toimit

    Kaijaleena Runsten: ”Vaikka verkon kova kielenkäyttö eläinaktivismista ei tietenkään vastaa terrorismia, ilmiöillä on liittymäkohtia.”

    Vihapuhe ei ole ilmiönä uusi, mutta internet ja sosiaalinen media tekevät siitä näkyvämmän tarjoamalla sille nopean levityskanavan.

    Asiattomat, henkilökohtaisiin loukkauksiin menevät kommentit ovat valitettavasti tuttuja myös MT:n verkkouutisissa. Niitä on kertynyt ennen kaikkea eläinaktivismista, susista ja lohen kalastuksesta.

    MT:llä kuten muillakin verkkouutisten ja -keskustelujen ylläpitäjillä on selvä vastuunsa: emme voi toimia julkaisijana laittomille kannanotoille.

    Osa kommenteista on jätetty julkaisematta, osasta on poistettu tekstistä ennen julkaisua.

    Kommenttiketjuja moderoineena näen niissä jo tutun draamankaaren. Kaksi ääripäätä puhuu - tai oikeammin huutaa - toistensa ohi. Todellista keskustelua, joka johtaisi ristiriitojen vähentymiseen, ei kyetä käymään.

    Suuri enemmistö lukijoista ei vaivaudu mukaan, koska ei yksinkertaisesti viitsi laittaa lusikkaansa turhaan sanalliseen ”solvaussotaan”.

    Reilu viikko sitten nähtiin MT:n Facebook-seinällä uusi ilmiö. Uutinen kertoi (MT31.12. ja verkossa 2.1.), kuinka lain mukaan on syytä toimia, jos maatilalle tunkeutuu luvatta vierailijoita. Se keräsi nopeasti yli 40 kommenttia, joista lähes kolme neljännestä jouduttiin poistamaan näkyvistä asiattomina.

    Kommentit sisälsivät selvää uhkailua väkivallan käytöstä, vaikka uutisessa haastateltu poliisi oli nimenomaan kehottanut pitäytymään siitä.

    Taiteilija ja suomenrotuisten eläinten puolustaja Miina Äkkijyrkkä otti viime torstaina Hevosurheilu-lehdessä kantaa eläintensuojeluun (lisää sivulla 8).

    Eläinsuojelujärjestöjä kuunnellaan hänen mielestään kritiikittömästi ja työ kohdistuu tuotantoeläimiä pitäviin, vaikka he ovat kaupungistuneessa yhteiskunnassa niitä, jotka todella osaavat eläimiä hoitaa.

    Äkkijyrkkä on itse joutunut luopumaan karjastaan eläinsuojelullisista syistä. Silti - tai ehkä juuri siksi - haastattelussa on vinha perä. Eläinsuojelun kovin kärki eli aktivistien työ kohdistuu kotieläintiloihin keinoin, jotka eivät suinkaan kestä päivänvaloa.

    Kun se jatkuu, ymmärrän turhautumisen, jota moni maaseudulla kokee elinkeinoonsa kohdistuvien laittomuuksien vuoksi.

    Mutta Facebook-ketjua lukiessa mietin, onko nyt menty niin pitkälle, että henkinen venttiili on osalla tiloja purkautumassa rajusti? Että oltaisiin todella valmiita tarttumaan väkivaltaan? Olisiko se oikeutetumpaa kuin luvaton tilalle tunkeutuminen?

    ”Vaikka olisi kuinka vihainen, kannattaa ensin vetää henkeä ja rauhoittua.” Näin totesi alussa mainitussa uutisessa haastateltu konstaapeli.

    Verkossa liikkuessa kannattaisi siis ottaa tunteiden kuumetessa kahvipaussi. Sen jälkeen oma kannanotto kannattaa lukea uudelleen miettien, miltä tuntuisi itse olla sen ”vastapuolena”. Entä sanoisiko toiselle saman kasvotusten?

    Tein viime maaliskuussa jutun Kantriin vihapuheesta. Verkossa pätevät ihan samat lait loukkauksista ja väkivaltaan usuttamisesta kuin muussakin elämässä.

    Vastuu voi siis kutsua niitäkin, jotka kuvittelevat vaan vähän päästelevänsä höyryjä nimettöminä.

    Vaikka verkon kova kielenkäyttö susien metsästyksestä tai eläinaktivismista ei tietenkään vastaa terrorismia, ilmiöillä on liittymäkohtia. Molemmissa joukko väärinymmärrettyjä neroja löytää toisensa internetin ihmeellisessä maailmassa. Molemmissa valjastetaan muut verkon käyttäjät oman kiihkoilun levittämiseen.

    Pariisin murhaiskuista jaettiin kännykkävideoita ja -kuvia pitkin maailmaa. Vaikka moni levitti niitä sen merkiksi, että he tuomitsivat iskut, kuvien levitys ei välttämättä ole silti järkevää.

    Ensiksikin julmuuksien tekijät kokevat saavansa oikeutusta, kun julkisuus on suurta. Toiseksi vihankierre jatkuu, koska löytyy niitä, jotka haluavat kostaa.

    Käyttäessäni itse sosiaalista mediaa lasken nykyisin vähintään 20:een ennen kuin painan jakonappia. Toisaalta jos jää vain seuraamaan, kun joku levittää pelkkää sontaa, myöntyy tahtomattaan hiljaisesti tilanteeseen.

    Todellista rohkeutta osoittavatkin ne, jotka kykenevät kyseenalaistamaan ja rakentavalla tavalla torjumaan vihan levittäjät. Se on rohkeutta, jota meistä jokainen voi kuitenkin helposti harjoittaa. Sille arjen sankaruudelle on nyt tilausta.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.