Pienyrittäjän euro on korkeintaan 30 senttiä

Miten voi putkimiehen lasku olla sata euroa? Vuotavan putken korjaaminen kesti reilun tunnin.

Tuntipalkkahan on huikea!

Yrittäjien laskutus on kummastelun kohteena monessa keskustelussa. Onhan se ymmärrettävää.

Tavallinen palkansaaja tietää hyvin kuukausipalkkansa. Palkasta vähennettävien verojen ja sosiaaliturvamaksujen osuudenkin moni muistaa.

Se usein unohtuu, että oma työnantaja maksaa tehdystä työstä paljon muitakin kuluja.

Tapaturmavakuutukset, eläkemaksut ja osa sairauslomien ja työttömyysvakuutustenkin kustannuksista menee työnantajalta. Sadan euron palkan päälle työnantaja maksaa viisikymmentä euroa jo pelkästään sosiaalikuluja ja lomarahoja.

Työnantaja kustantaa materiaalit, työtilat ja välineet, siivouksen, yrityksen kirjanpidon sekä palkanlaskemisen kustannukset.

Yrityksen varsinaisen tehtävän lisäksi myynnistä ja markkinoinnista aiheutuu kuluja. Isoissa yrityksissä kustannusten laskenta hallitaan. Pienten yritysten tilanne on toinen.

Yksinyrittäjä ei aina itsekään tiedä, mitä kuluja asiakkaan saamaan laskuun sisältyy. Satasen lasku ei välttämättä edes kata kuluja.

Sillä ihan ensimmäiseksi summasta kuoritaan verottajalle 10 tai 24 prosentin arvonlisävero.

Monimutkaisten laskelmien jälkeen alv:stä tilitetään osa saman tien, osa taas on jo maksettu hankintojen mukana.

Arvonlisäveron maksamisen jälkeen yrittäjä maksaa jäljelle jäävästä rahasta materiaalikulut. Yrittäjä maksaa myös auton ja liikkumisen kulut, jotka syntyvät työmaalle tultaessa.

Tämä osuus voi olla hyvinkin suuri.

Tarvikkeet maksavat. Ja maaseudullakin matkaan voi kulua puoli tuntia suuntaansa.

Kaupungissa ruuhkaisuus pidentää matkustusaikoja. Tunnin työ voi vaatia valmistautumisineen ja jälkihoitoineen kolmen tunnin työpanoksen.

Yksinyrittäjän on maksettava oma tapaturmavakuutuksensa, sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut sekä auton ylläpito ja kuoletukset.

Yrittäjä maksaa työtilan vuokran tai korkokulut. Yrittäjä maksaa ajasta, joka kuluu siivoamiseen ja kirjanpitoon ja työtehtävien suunnitteluun. Yrittäjä maksaa ajasta, joka kuluu markkinointiin.

Tavallinen neuvo yksinyrittäjälle on: Jos haluat tienata euron, sinun on hankittava yritykseen kaksi euroa. Se toinen euro menee palkan sivukuluihin.

Jos tarvikkeiden, matkakulujen tai markkinointityön osuus on suuri, kolmekaan euroa ei riitä mihinkään.

Yrittäjän täytyy myös kustantaa itselleen sairausloman ajaksi lomittaja.

Moni yrittäjä tekee töitä sairaanakin. Lomittajaan ei ole varaa.

Asiakkaita ei voi jättää ilman palvelua, tai lomalta palatessa asiakkaita ei enää ole.

Lomallakin on maksettava vuokraa ja syötävä, mutta yritys tuottaa rahaa vain silloin, kun työtäkin tehdään.

Kesälomista tai talvilomista moni vain haaveilee. Jos lomaa voi pitää, muina aikoina täytyy tehdä pitempää päivää.

Jos hyvin käy , satasesta on tarvikekulujen ja alv:n jälkeen vielä jäljellä 30 euroa, mutta se on jaettava monelle tunnille.

On tavallista, että yrittäjän tuntipalkka on reilusti alle kymmenen euroa tunnilta. Kaikki eivät uskalla edes laskea tuntipalkkaansa.

Tästä rahasta maksetaan tietenkin tulovero.

Maatalousyrittäjien tuntipalkka on usein vain pari euroa. Moni maatalousyritys tuottaa selvää tappiota.

Rakennuksiin, koneisiin ja peltoon on investoitu paljon rahaa, mutta tulot on käytetty jo, kun lannoite-, polttoaine- ja rehukustannukset on maksettu.

Investoinneille ei tule korkoa, työlle ei kerry tuntipalkkaa. Yritys saattaa pysyä pystyssä, koska yrittäjä tai hänen puolisonsa käy myös palkkatöissä.

Palkkatyöllä siis rahoitetaan yritystoimintaa.

Ei ihme, että suomalaiset eivät halua yrittäjiksi. Tarvittaisiin asiantuntevaa neuvontaa, jotta edes hinnoittelu onnistuisi.

Pienyrittäjän kannattaisi ehkä eritellä laskunsa eläinlääkärien tavoin.

Jokainen toimenpide hinnoitellaan. Laskuun jyvitetään näkyviin osa yleiskuluista.

Silloin asiakas tietää, mistä hän maksaa. Ja yrittäjä tietää, pitääkö hintaa nostaa.