Häntä heiluen hommiin

Kuono käyttöön. Becky nappaa nopeasti damin kuin damin. 

Eteen, Maija Haltsonen antaa Beckylle käskyn. Ohjaustehtävässä koira lähetetään osoitettuun suuntaan ja pysäytetään pillin avulla. 

Kiitos ihanasta päivästä! Onnellinen koira ja ylpeä omistaja juttelevat. 

Kaksivuotias Becky istuu hievahtamatta passissa ja tuijottaa lumista polkua. Maaliskuun kolmas sunnuntai kuluu koiralta ja sen omistajalta, Maija Haltsoselta, Mäntän seudun Nuuskujen järjestämässä Talvinomessa. Tarkemmin sanottuna noutajakoirien metsästystaitoja puntaroivassa epävirallisessa kisassa.

Beckyn sysimusta turkki kiiltelee auringossa. Hankea vasten lihaksikas labradorinnoutaja näyttää kauniilta veistokselta. Valioyksilöltä, jolla on tehtävä suoritettavanaan.

70–80 metrin päässä Beckystä, metsikössä, seisoo heittäjä. Sovitusta merkistä hän viskaa damin eli noudettavan esineen koirasta katsottuna oikealle, hangen uumeniin.

Sitten vuorossa on toinen heitto ja dami lentää vasemmalle. Tilanne jäljittelee aitoa metsästystä, joten ennen heittoa on ammuttava laukaus. Vasta laukauksen jälkeen saalis, tässä tapauksessa lintua esittävä dami, voi mätkähtää maahan.

Markkeerausrastin ampuja kohottaa haulikkonsa ja laukaisee taivaan sineen. Heittäjä toimii suunnitelman mukaisesti. Jännitys väreilee ilmassa.

Beckyn kullanruskeat silmät rekisteröivät kaiken, mutta kuuliainen koira ei hievahdakaan. Haltsonen antaa Beckylle muutaman sekunnin aikaa painaa mieleen paikat, joihin damit putosivat. Tämä kaikki kuuluu markkeerausrastin mallikelpoiseen suorittamiseen.

Sitten Becky saa lyhyen ja ytimekkään käskyn: Tuo!

Sekunnin murto-osassa Becky syöksyy raketin lailla oikeanpuoleiselle polulle, haistaa damin kinoksesta ja tuo sen Haltsoselle. Haltsonen kiittää. Riehaantumatta Becky kääntyy kohti vasemmanpuoleista heittopaikkaa ja asettuu passiin. Parin sekunnin rauhoittumisen jälkeen seuraa uusi käsky.

”Tuo”, Haltsonen sanoo napakasti.

Narttu ampaisee toisen haasteen perään, nappaa damin ja kiitää takaisin lähtöpisteeseen.

”Hyvä tyttö, hyvä tyttö. Loistavaa, mahtavaa”, Haltsonen kiittää.

Markkeerausrastin tuomari sanelee sihteerille arvion Beckyn työskentelystä. Ripeää, reipasta, hienosti passissa. Täyden kympin suoritus!

Kaikilta karvakuonoilta hommat eivät suju yhtä mallikkaasti. Koiran into tai usko omiin kykyihin saattaa lopahtaa. Dami voi jäädä löytymättä. Silloin on toteltava omistajaa ja palattava ilman saalista takaisin.

”Se on koiralle kaikkein kamalinta”, Haltsonen tietää.

Mutta ei auta. Hyvä noutaja on itsevarma ja rohkea tehtävässään, mutta nöyrä kasvattajansa edessä. Tottelevaisuus on tärkeintä.

Erinomaisen tuomariarvion kera Haltsonen ja Becky suuntaavat seuraavalle rastille. Matkalla Becky saa palkaksi vielä makkaraa. Kaikki kisailevista koiranomistajista eivät palkitse lemmikkiään namupaloilla. Tämä koulukunta ajattelee, että noutajalle paras palkinto on itse noutaminen.

”Minä palkitsen makkaralla mielelläni, kun on tehty hommiakin. Tämä on koiralle ihana, mutta raskas päivä”, Haltsonen perustelee.

Hän hymyilee tyytyväisenä. Taas tuli pisteet Petäjävedelle. Ilmaiseksi ne eivät tosin heru. Becky treenaa noutamista kolme–neljä kertaa viikossa, sillä onnellinen koira on omistajalleen verraton ilo.

”Tämä on rodunomainen harrastus. Omistajana haluan vahvistaa tehtävää, johon koira on luotu”, Haltsonen perustelee intoaan.

Talviaikaan Becky harrastaa myös tokoa eli tottelevaisuuskoulutusta, koska lumi haittaa hieman nomen parissa puuhastelua. Mäntän tapahtuman Haltsonen määrittele mitä parhaimmaksi noutajien kevään avaukseksi.

Suurin osa Beckyn 132 kisakumppanista on koiria, joiden omistajat metsästävät. Haltsonen puolisoineen ei metsästä, mutta syksyisin Becky pääsee lintumetsälle Petäjäveden metsästäjien porukassa. Hyvin koulutettu narttu on enemmän kuin tervetullut joukon jatke. Ilman taitavaa vainuajaa osa riistasta jäisi metsään.

Kun Becky ahkeroi hakurastilla, seuraava kisailija odottaa maltillisesti vuoroaan Odota tässä -kyltin takana. Koirakaveria ei saa eikä liioin haluta häiritä kesken tehtävän.

Vilppulan kuusikossa onkin ihmeen rauhallista. Kun lemmikit kohtaavat metsätiellä, ne eivät villiinny toisistaan, tuskin edes vilkaisevat päälle. Yksikään noutaja ei hauku tai kisko taluttimesta.

Koirista näkee, että ne on hoidettu hyvin ja että ne ovat innoissaan tehtävästään. Heiluvat hännät viestittävät, että Talvinomen kävijöillä on kaikki kunnossa.

Rasteilla omistajat antavat käskyt ääntään korottamatta.

”Koirille ei tarvitse huutaa, niillä on äärettömän hyvä kuulo. Oikeastaan jos omistaja korottaa ääntään, peli on jo menetetty”, Haltsonen hymähtää.

Hän toteaa ongelmakoirien käytöksen johtuvan tavallisesti sopivan tekemisen puutteesta tai epäjohdonmukaisesta kasvatuksesta.

”Nykykoira on liian usein työtön”, Haltsonen harmittelee.

Mäntän Seudun Nuuskujen puheenjohtaja Janne Antila kulkee metsätietiellä termospullo kädessään. Ohjausrastilla työskentelevät tuomari ja sihteeri odottavat kuumaa kahvia. Kevätauringosta huolimatta pakkanen on vielä purevaa.

Työpäivä talkoohengessä venähtää helposti kahdeksan, yhdeksän tunnin mittaiseksi. Siksi useimpia ihmisvarpaita suojaavat pilkkikengät. Moni pukee spurttia odottavan lemmikkinsä lämpöliiveihin.

Kaikkiaan hommissa on liki 30 talkoolaista eri puolilta Suomea. Osa on kisannut koiransa kanssa edellisenä päivänä ja jäänyt sitten töihin. Ilman yhteishenkeä mittavan, kaksipäiväisen tapahtuman järjestäminen olisi mahdotonta.

Antilan oma koira, puolitoistavuotias sileäkarvainen noutajauros, kisaili edellisenä päivänä.

” Avopuolisoni treenasi viisi ja puoli vuotta sitten ensimmäisen koiramme kisakuntoon, mutta sitten häneen iski koejännitys. Minä menin hänen puolestaan koiran kanssa kisaan ja jäin koukkuun. Tällä tiellä ollaan”, Antila selvittelee harrastuksensa alkuvaiheita.

Lemmikkinsä myötä Janne Antila on innostunut metsästyksestä.

”Niin käy aika monelle”, mies virkkaa.

Sen tietää varsin hyvin novascotiannoutajia kasvattava metsästyksen harrastaja Ville Rantala Valkeakoskelta. Lähtö Vilppulaan oli kotoa jo 5.30. Tällä kertaa mukaan pääsi vaimon koira Vimma, kotiin jäi monta noutajaa.

”Kasvattajille tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä tietolähteitä siitä, mitä voimme tehdä jalostuksessa vielä paremmin. Rotu vaatii aivotyöskentelyä ja tekemistä”, hän tuumaa.

Kaikki rastit suorittanut Becky on nauttinut aivotyöskentelystä riittävästi. Purkillisen ruokaa hotkaistuaan se hyppää häkkiinsä auton takaluukkuun ja painaa tyytyväisenä kuononsa alustaan. Lepohetki on poikaa.

”Hieno tyttö, hyvä tyttö, mahtavaa, loistavaa”, Haltsonen kiittää eikä säästele rapsutuksissa.

Ennen kotiinlähtöä hän pokkaa Beckyn hopeisen pokaalin.

Vuoden 2013 nomekausi on avattu!

Becky harrastaa myös tokoa. Tutustu tähtemme tokotaitoihin Kantrin nettisivuilla!