Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pölhöpopulistien komissio

    Niklas Holmberg: ”Ei Jaguarin takapenkillä istuminen tee kenestäkään huonoa viljelijää.”

    Viikko sitten EU-komissio julkisti gallupin, jonka mukaan 80 prosenttia eurooppalaisista tukee komission maatalouspolitiikkaa. Esimerkiksi viherryttäminen nauttii kyselyn mukaan lähes pohjoiskorealaista kannatusta. 95 prosenttia suomalaisistakin taputtaa käsiään tälle byrokratian riemuvoitolle.

    Komissio näyttää onnistuneen populismissaan paremmin kuin yksikään populistipuolue.

    Eikä romanialaiskomissaari Dacian Ciolos edes peittele kansankosiskeluaan. Päinvastoin, hän toistelee, kuinka tärkeää on saada maatalouspolitiikalle suuren yleisön tuki.

    Suoraan Esson baarista on varsinkin esitys aktiivisen viljelijän kriteereistä.

    Suomeksi se tarkoittaa, että tukia saisi maksaa vain todellisille viljelijöille, eikä esimerkiksi pankkiireille tai kuninkaallisille.

    Tuet pois Björn Wahlroosilta ja Englannin kuningattarelta! Kyllä kansa tietää!

    Ei muuten tiedä.

    Tuenhakijoiden erittely verotustietojen pohjalta ”todellisiin” ja ”epätodellisiin” viljelijöihin loisi vain turhaa byrokratiaa.

    En ole myöskään kuullut moitteita Joensuun kartanon tai Windsorin linnan tilanhoidosta.

    Kateus on ehtymätön luonnonvara, mutta ei Jaguarin takapenkillä istuminen tee kenestäkään huonoa viljelijää.

    Onneksi jäsenmaat ja mepit vesittivät tämän hulluuden. Jäljelle jäi kuitenkin lista yrityksistä, jotka eivät voi saada maataloustukea.

    Golfkentät ja rautatiet voi vielä ymmärtää, mutta kiinteistöyhtiöt menevät populismin puolelle.

    Ajatellaan vaikka maaseutumatkailuyrittäjää, jolla suurin osa liikevaihdosta tulee mökkien vuokrauksesta, mutta joka kasvattaa ruista lähileivän raaka-aineeksi.

    Uudet EU-säännöt voivat luokitella tällaisen viljelijän kiinteistösijoittajaksi, jolta napataan tuet pois.

    Samaa populistista huuhaata edustaa pienten viljelijöiden tukijärjestelmä.

    Kuka nyt ei haluaisi tukea pieniä viljelijöitä. Kyllä pienenkin pitää pärjätä!

    Komissio vastaa kansan huutoon. Muutaman hehtaarin tiloille tulee oma, helpompi tukihaku. Jäsenmaat saavat myös maksaa korkeampaa tukea ensimmäisille hehtaareille.

    Onhan se reilua, kun otetaan niiltä, joilla on paljon, ja annetaan niille, joilla on vähän.

    Pikkutiloissa on vain yksi puute. Ne eivät tuota juuri mitään.

    Se on iso ongelma maailmassa, jossa on kohta yhdeksän miljardia ruokittavaa suuta.

    Pientilojen suosiminen hidastaa rakennekehitystä ja tuottavuuden kasvua. Itä-Euroopan miljoonat pikkutilat saavat muutaman vuoden jatkoaikaa, mutta talouskasvu kärsii ja maaseutu jää koko ajan pahemmin kaupunkien jalkoihin.

    No entäs sitten nuorten viljelijöiden lisätuki? Ilman nuoria ei ole tulevaisuutta. Kyllä nuoria pitää auttaa alkuun!

    Komission läpijunttaama muutaman satasen lisätuki ei tuo yhtään uutta nuorta viljelijää mutta luo paljon turhaa hallintoa. Pahimmillaan nuoret joutuvat sen takia maksamaan pellosta kovempaa vuokraa kuin vanhat.

    Älyttömintä on, että samaan aikaan komissio kieltää luopumistuen ja poistaa viljelijätukien 65-vuoden yläikärajat.

    Vanhojen viljelijöiden kun pitäisi pysyä pitempään työelämässä!

    Kaiken typeryyden huippu on kuitenkin viherryttäminen, jota siis 92 prosenttia EU-kansalaisista kannattaa.

    Kyllähän maajussien pitää tehdä jotain ympäristön hyväksi, kun niille maksetaan niitä tukiaisiakin. Saa loppua nyt se Itämeren saastuttaminen!

    Viherryttäminen on maisemapiirteiden paino- ja muuntokertoimineen synnyttämässä kaikkien aikojen byrokratian. Kaiken huipuksi komissio itsekin myöntää ettei mikään muutu. Samat pusikot ja risuaidat ovat aina olleet peltojen laidoilla.

    Nyt ne luetteloidaan, valvotaan ja sanktioidaan.

    Ollaan tyytyväisiä, että viherryttäminen toteutuu vain paperilla. Jos se joskus toteutuu oikeasti, meille tulee nälkä.

    Viherryttäjien paratiisi on linnunlaulun täyttämä maaseutu, jossa heinä puskee autiotilojen raunioista ja biodiversiteetti kukoistaa rikkaruohojen valtaamilla pelloilla.

    Komissio saisi lopettaa kansankosiskelun ja käyttää vaihteeksi järkeä.

    Tuet pois pikkutiloilta ja surkeilta peltolänteiltä. Viherryttäminen viemäristä alas ja Roundupin kestävää gmo:ta tilalle!

    Kartanoistaan huolta pitävät pankkiirit voisi palkita kulttuuriteostaan reippailla bonuksilla.