Petoasiaan on löydyttävä ratkaisu

Tinja Myllykangas Inarista kirjoittaa (MT 10.10.), että ”susi ei syö sinua eikä se syö kenenkään elinkeinoa”. Ei varmasti syö, mutta asia ei ole niin yksinkertainen kuin mitä Tinja kirjoittaa. En itse ole poroelinkeinossa, mutta luontaiselinkeinotilallinen kylläkin.

Asumme perheeni kanssa erämaan laidalla, lähimpään taajamaan, Sevettijärvelle on 45 km. Ja luonnon takia täällä syrjäseudulla asutaan, ja on aivan luonnollista ja hienoakin, kun näkee omalla kotitiellään suden jälkiä. Mutta se ei enää ole mukavaa, kun sudet jäävät viikkokausiksi asustelemaan pihapiirin lähistölle. Silloin se alkaa vaikeuttaa tilan normaalia arkea, esimerkiksi karjaa ei voi päästää ulos.

Vanhat ihmiset muistelevat, että ennen on huoletta voinut laiduntaa karjaa metsäniityillä, mutta toisin taitaa olla tänä päivänä. Siinä Tinja on aivan oikeassa, että me ihmiset olemme osaltaan syyllisiä tähän nykyiseen peto-ongelmaan, eipä taida täältä pohjoisesta Lapista löytyä enää kovin laajoja erämaita, siitä pitävät huolen nykyinen metsätalous ja erämaita halkova tieverkosto. Susien elinpiiri on pienentynyt ja kohtaamiset ihmisten kanssa ovat lisääntyneet.

Tinjan mielestä suurin syy petovihaan ja petopelkoon lienee ihmisten mukavuudenhaluisuus, turvallisuudentunteen etsiminen ja laiskuus. Jos esimerkiksi poromiehet olisivat näitä laiskimuksia, niin tuskin he toimisivat porotaloudessa, vaan eläisivät taajamissa ja nostaisivat säännöllistä kuukausipalkkaa vakituisessa virassa. Ja mikäpä se olisi tokkaa paimentaa, niin kuin on ennen tehty, jos ei olisi lainoja ja laskuja maksettavana.

Yhteiskuntamme on muuttunut, turha tästä petovihasta on pelkästään poromiehiä syyttää. Porotalous ja luontaistalous ovat tänä päivänä kiinni rahataloudessa, valitettavasti. Ei näillä polttoaineen hinnoilla huvikseen ajeleskella tunturissa ja aika monta kiloa kalaa saa pyytää, jotta pystyy lainat ja laskut maksamaan.

Eläminen täällä syrjäseudulla ei ole ainakaan halvempaa kuin taajamissa. Me elämme nykymittapuun mukaan hyvinkin vaatimattomasti ja omavaraisesti ja siitäkin huolimatta elämisen perusmenot ovat hurjat!

Siinä olen Tinjan kanssa samaa mieltä, ettei elämän kuulu olla pelkästään mukavaa ja helppoa ja sitä se ei varmasti muutenkaan ole niillä, joita petoasia eniten koskettaa.

Ainakin meidän elämä vanhalla tilalla lasten ja kotieläinten kanssa on jo tarpeeksi työntäyteistä, en kaipaa siihen mitään ylimääräistä, en varsinkaan Tinjan mainitsemia vaarallisia tilanteita ja päätähuimaavia kokemuksia. Minusta normaali, elämäänsä tyytyväinen ihminen ei edes hae näitä kokemuksia, ei tarvitse, elämä on muutenkin hienoa.

Ne Tinjan mainitsevat päätähuimaavat kokemukset taitavatkin olla niitä varten joiden elämä on sitä turvallista ja mukavaa, halutaan hetkeksi irti arjesta.

Porotalous ja luontaiselinkeinot ovat jo muutenkin ahdingossa, joten syyllistäminen on aivan turhaa. Kukaan ei halua hävittää petoja sukupuuttoon, ne kuuluvat pohjoisen luontoon, mutta joku ratkaisu asiaan on löydettävä, jotta perinteiset saamelaiset elinkeinot voidaan säilyttää elinvoimaisina. Ilman elävää elinkeinoa ei ole muutakaan kulttuuria.

Katja Jomppanen

luontaiselinkeinotilan emäntä, Inari