Mitä saa ja mitä kannattaa sanoa
1.7.201902:00
Muutama viikko sitten Eppu Normaalin jäsenten Ilta-Sanomille antama haastattelu nosti jälleen pinnalle keskustelun siitä, mitä Suomessa saa ja mitä ei saa sanoa.
Keskustelu eteni totutun kaavan mukaisesti. Se avattiin arviolla, jonka mukaan sananvapaus on Suomessa kaventunut. Tästä seurasi muutaman päivän mittainen jupina, jossa yhtäällä myötäiltiin ja toisaalla epäiltiin väitteen todenperäisyyttä.
Lopulta Helsingin Sanomat kysyi Tampereen yliopiston julkisoikeuden lehtorilta, onko sananvapautta Suomessa rajoitettu. Lehtori vastasi, että ei ole.
Näin keskustelu saatettiin loppuun, eikä kukaan ole sen seurauksena aiempaa viisaampi.
Huomautus sananvapauden kaventumisesta ei ole kovin kiinnostava. Esitettyyn väitteeseen vastataan osoittamalla sananvapauden lainopillista määritelmää ja toteamalla, että ihmisten vapautta puhua tai julkaista ei ole ennalta rajoitettu. Päälle tokaistaan, että sanomisistaan joutuu nyt vain aiempaa helpommin vastuuseen.
Suomessa on kirjattu lakiin muutama puheen muoto, joista puhuja voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Useammin hän kuitenkin vastaa kuulijoilleen. Koska kuulijoiden määrä on sosiaalisen median aikana aiempaa suurempi, "sananvastuu" alkaa saada myös entistä suurempaa merkitystä.
Nykyisin on hyvin vaikea ennakolta arvioida, millaisen näkyvyyden esimerkiksi Twitteriin kirjoitettu viesti saa. Satunnaiseen keskusteluun kirjoitettu ajatus tavoittaa vaivatta sellaisiakin kuulijoita, joille puhuja ei alkuunkaan tahtoisi vastata.
Siksi moni voi pitää järkevänä olla ottamatta osaa, etenkin, jos keskustelua käydään helposti leimahtavasta aiheesta.
Tunne siitä, että joistakin asioista ei kannata puhua, on omiaan luomaan kokemuksen keskustelun rajoituksista. Silloin on yhdentekevää, onko varsinaisia rajoituksia todella olemassa.
Tilannetta mutkistaa entisestään se, että hankalaksi koetut aiheet liittyvät monesti arvoihin. Niihin kun ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta. Yhdet pitävät perinteitä hyvän elämän kivijalkana, toiset taas uskovat edistykseen. Näiden yhteensovittaminen ei ole helppoa.
Erilaisista arvopohjista versova keskustelu vaatii onnistuakseen pitkäjänteisyyttä. Usko keskustelukumppanin vilpittömiin tarkoitusperiin ei ole liioin pahitteeksi. Jokainen sosiaalisessa mediassa joskus keskustellut tietää, että verkko on harvoin oikea kanava tällaiselle keskustelulle.
Ymmärrystä useammin keskustelu päättyy riitaisesti. Toisinaan ajattelematon kommentti johtaa jopa viharyöppyyn ja "vastapuolen" tikkatauluksi joutumiseen.
Ihminen puhuu tullakseen ymmärretyksi, se on sanojen perimmäinen ja tärkein tarkoitus. Jos jostakin asiasta ei jatkuvasta yrittämisestä huolimatta löydetä yhteisymmärrystä, päädytään lopulta siihen, että asiasta ei kannata puhua. Tämä kokemus taas kääntyy helposti Eppujenkin toistamaksi valitteluksi.
Ajatus siitä, että mitään ei saisi sanoa, kulkee hakoteillä. Sen takana on kuitenkin todellinen ja tärkeä huoli. On nimittäin joukko aiheita, joista puhuessa on vaikea välttää väärinymmärryksiä, mutta helppo herättää kuulijoissa kiukkua.
Nähtävästi ajatellaan, että näistä aiheista ei kannata puhua. Olivatpa ne kuinka tärkeitä hyvänsä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
