Kodittomaksi voi joutua kuka tahansa meistä eikä se ole oma valinta – tästä syystä väistämme kipeän aiheen
Jokainen meistä tietää, että huonosti nukutun yön jälkeen ei meinaa jaksaa hoitaa haastavia paperiasioita. Entä jos takana on monta unetonta yötä, pohtii Salla Autere Hengähdyspaikka-kolumnissaan.
Useita tuhansia suomalaisia on väliaikaisesti ilman kotia. Pitkäaikaisasunnottomia on yli 1200. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Jaana Kankaanpää10.9.202318:00
Koti on maailman tärkein paikka.
Se on turvasatama, lepopaikka, jossa kerätään voimaa arjen menoihin. Oma koti on paikka, jossa sen asukkaat itse saavat määrätä, mitä siellä tehdään ja millä säännöillä pelataan.
Koti ei ole aina kauniisti sisustettu, ei välttämättä viihtyisä edes, mutta turvallinen. Sitä kodin tulisi ainakin olla. Koti on paikka, jossa voi turvallisesti painaa päänsä tyynyyn ja sulkea silmät yöunille.
Suomessa on tällä hetkellä on noin reilut 1200 pitkäaikaisasunnotonta ja lyhytaikaisesti kodittomia epäillään olevan useita tuhansia. Osaatko arvata, kuinka turvallisin mielen he yöllä laittavat silmänsä kiinni, kun on aika käydä nukkumaan?
Miltä tuntuisi nukkua puistonpenkillä, sillan alla, lehtiroskiksessa tai rappukäytävässä portaiden alla piilotellen? Tai asunnottomien majapaikassa, joita muutamista Suomen kaupungeista löytyy?
Siskonpetiin lattialle mahtuu nukkumaan vain ensimmäisenä paikalle tulleet. Tilassa on rauhatonta, tavaroista saat pitää tiukasti kiinni koko ajan ja erityisesti naiset kokevat olonsa uhatuiksi siellä. Lepääkö silloin ruumis tai mieli? Jaksaako sellaisen yön jälkeen lähteä etsimään apua, kyselemään sosiaalitoimistosta rahaa tai kiinnostaako kammata hiuksia?
No ei. Sen tietää jokainen meistä hyväosaisistakin, että huonosti nukutun yön jälkeen ei meinaa jaksaa hoitaa haastavia paperiasioita tai selvittää monimutkaisia lomakkeiden täyttämisiä. Voi vain kuvitella miltä tuntuu, kun takana on jo viikkoja unettomia öitä. Päällimmäinen tunne on pelko ja huoli.
Kirkon diakoniatyössä on saanut huomata, että kodittomuus on itse asiassa aika pienien askeleiden päässä meidän jokaisen elämästä. Yllättävä työttömyys, josta seuraa ettei pystykään maksamaan lainojaa, yllättäen nousseet korot, avioero tai sairastuminen voi johtaa siihen, että yhtäkkiä huomaakin, ettei ole rahaa maksaa asuntoa. Muutaman kuukauden maksamattomuuden jälkeen luottotiedot onkin menneet, ja pikavipeissä, joilla on yrittänyt pelastaa tilanteen, onkin karmeat korot. Ansa on valmis.
Hetken aikaa sitä kehtaa pyytää apua sukulaisilta ja tutuilta ja majailla heidän nurkissaan. Mutta jossain vaiheessa ylpeä suomalainen ei tahdo enää anella, vaan jääkin viettämään yönsä rautatieasemalle. Ja niin takana on ensimmäinen uneton, pelon täyttämä yö, josta pitäisi jaksaa lähteä etsimään apua.
Tämä on hyvin tyypillinen tarina suomalaisilla kodittomilla. Ei heistä yksikään tahallaan asu kadulla. Taustalla on ikäviä sattumuksia ja monia yrityksiä pelastaa tilanne.
”Kun he ovat poissa silmistä, ovat he myös poissa mielestä.”
Ehkä juuri siksi meidän on niin vaikea katsoa kodittomia. Heidät näkiessään nousee mieleen, että samassa tilanteessa voisi olla itsekin. Mutta kun he ovat poissa silmistä, ovat he myös poissa mielestä.
Ja tämän takia kaupungeissa kodittomien tukia vähennetään ja siirretään laitakylille. Keskustoista poistetaan penkkejä, etteivät kodittomat istuskelisi niissä. Aitojen päälle viritetään rautalankaa, ettei niissä voi pötkötellä. Lehtiroskikset lukitaan, ettei kukaan pääse etsimään lämpöä sieltä.
Missä asunnottomuutta kokevien ihmisten pitäisi sitten olla?
Eivät he lakkaa olemasta sillä, että jotkut eivät halua nähdä asunnottomuutta ja siihen liittyviä lieveilmiöitä.
Silmien sulkeminen muiden ihmisten hädältä on suurin ihmiskunnan synti.
Kirjoittaja on Lumijoen seurakunnan vs. kirkkoherra.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
