Lukijalta: Mineraalitalouden tarjoamia työpaikkoja ja investointimahdollisuuksia ei haluta tunnistaa
Viinan ja tupakan veronkorotukset voidaan lisätä hintoihin mutta kaivosmineraaliveroa ei, koska Kiinan ja Venäjän päästöintensiivinen tuotanto pitää hintatason alhaalla, kirjoittaa Pekka Suomela Kaivosteollisuus ry:stä.
Suuri kaivosmineraaliveron korotus kasvattaa toimintakustannuksia ja siten lyhentää kaivosten toiminta-aikaa, mainitsee kirjoittaja. Kuvituskuva. Kuva: Pentti VänskäKaivoskunnat ovat tehneet paljon työtä oman menestymisensä eteen ja ottaneet kantaakseen merkittäviä infrainvestointeja uusien työpaikkojen ja elinvoiman kasvattamisen toivossa. Nyt kaivospaikkakuntien menestyminen on herättänyt valtiovarainministeriön pohtimaan valtion osuutta suuremmaksi. Esitys kaivosmineraaliverolain muuttamisesta on parhaillaan lausunnolla elokuun alkuun saakka. Hallitus esittää kaivosmineraaliveron nelinkertaistamista.
Kattaakseen veronkorotukset pitää louhia parhaimpia osia esiintymästä. Osaa esiintymästä ei kannata enää louhia.
Vielä merkittävämpää on, että suuri veronkorotus kasvattaa toimintakustannuksia ja siten lyhentää kaivosten toiminta-aikaa. Tämä puolestaan iskee kaivospaikkakuntien ja seutukunnan talouteen. Kattaakseen veronkorotukset pitää louhia parhaimpia osia esiintymästä. Osaa esiintymästä ei kannata enää louhia, ja silloin menetetään työpaikkoja, investointeja ja verotuloja. Viinan ja tupakan veronkorotukset voidaan lisätä hintoihin, mutta kaivosmineraaliveroa ei, koska Kiinan ja Venäjän päästöintensiivinen tuotanto pitää hintatason alhaalla.
Metalleja tarvitaan tärkeään infraan ympäri Suomen, esimerkkinä vaikkapa noin tunnin raiteet. Uudet investoinnit Suomeen sekä kansallinen huoltovarmuus ovat tärkeitä ja niiden eteen on tehtävä töitä.
Suomeen tuodaan enemmän kaivostuotteita kuin Suomi itse tuottaa kaivoksista. Metalleja ja lannoitteita ja muita mineraalituotteita valmistetaan Suomessa ja niistä valtaosa menee vientiin. Joulukuussa julkaistu Kansallinen mineraalistrategia esittelee ansiokkaasti mineraalitalouden monia mahdollisuuksia Suomelle. Valitettavasti valtakunnan hallitus on mineraalistrategian heikoin lenkki. Mineraalitalouden tarjoamia työpaikkoja ja investointimahdollisuuksia ei haluta tunnistaa.
Pekka Suomela
Kaivosteollisuus ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






