Puberteettisijainen
Kolumni
TIMO PARVELA
Maatalouslomittajien lisäksi tarjolla pitäisi olla myös vanhempien puberteettisijaisia. Anomuksesta taloon ilmestyisi viikoksi pariksi reipashenkinen ja riuska talousihminen, joka tunteilematta tarttuisi sohvannurkassa röhnöttävää teiniä niskapersus-otteella ja heivaisi tämän vastalauseista piittaamatta nukkumaan, suihkuun, syömään ravitsevaa ja herkullista kesäkeittoa sekä kitkemään sen kukkapenkin, josta on nyt taisteltu jo kolmatta viikkoa.
Kirjailija Timo Parvela asuu Kirkkonummella.
apseni ovat murrosikäisiä, molemmat. On hämmästyttävää, kuinka synkältä maailma voikaan näyttää: Ruoka on syvältä. Koulu mättää. Kaksitoistavuotiaat wnb (wannabee) aikuiset on säälittäviä, mummot on hitaita, mutta eivät läheskään yhtä raivostuttavan hitaita kuin netti.
Sanomattakin on selvää, että vanhemmat ovat ärsyttäviä. Minun vaatteeni ovat niiiin last season, oikeastaan last century, että pitää olla pussi päässä, jos liikkuu kanssani ihmisten ilmoilla. Ja arvatkaapa kenen päässä se pussi pitää olla. Arvasitte oikein. Musiikkimakuuni kohdistuva arvostelu ei ole lainkaan painokelpoista tekstiä.
Kaksi mörköä olohuoneen sohvalla, jumiutuneena tietokoneen ääreen, murjottamassa auton takapenkillä, jurottamassa kummitytön rippijuhlissa ja kiukuttelemassa kauppareissulla. Mihin ihmeeseen katosivat helmenvalkoiset hymyt ja naurunkikatus perheestämme?
Lienee inhimillistä, että sitä mieluummin valitsee lasillisen punaviiniä ja hyvä kirjan, kuin koko illan pitkin taloa aaltoilevan ja liikunnan tarpeellisuutta hengitys- ja verenkiertojärjestelmiemme ylläpidon kannalta käsittelevän perhedraaman.
Tämä sisäisen tyyneyden saavuttanut järkkymätön pelastaja (entinen maajoukkuetason kiekonheittäjä) olisi täysin immuuni itseensä kohdistuvalle arvostelulle. Hänelle kasvava nuorisomme olisi toivon siemen, tulevaisuuden tuotannollinen yksikkö, jonka hyvinvointia olisi kaikin keinoin vaalittava, vaikkei yksikkö itse näyttäisi siitä juuri tuon taivaallista piittaavankaan.
Lomittaja valvoisi järkkymättä läksyjen teon, hampaiden pesun, nukkumaanmenoajat, nettiajan ja ulkonaliikkumiskiellon. Sanalla sanoen kaikki ne perusasiat, joita meidän vanhempienkin tulisi jälkikasvultamme vaatia, mutta joiden vaatimiseen ja valvomiseen eivät äärimmilleen kiristettyjen hermosynapsiemme rahkeet enää tahdo riittää.
Mutta lomittajalle tämäkään ei olisi ongelma. Hänen saisi palkintonsa teiniemme viidentoista kilometrin maastojuoksun jälkeen punoittavista poskista ja raukeasta hiljaisuudesta, joka taloon syntyisi iltavenyttelyn, ravitsevan kasvisjuuresruisleipäillallisen ja yhteisesti luetun opettavaisen ja tervehenkisen iltasadun (Jöröjukka) jälkeen.
Tietysti tämä lomittajahahmoinen jumalolento saisi palkintonsa myös konkreettisemmin ilta-, yö-, vaikeanpaikan-, haistattelu- , hajuhaitta- sekä mulkoilulisien myötä, jotka laskettaisiin viisinumeroisen peruspalkan päälle, mutta hyvästä sitä maksaa mielellään ja ihmeestä vielä mieluummin.
Tämä se olisi elvytystä, jos mikä. Siinä elpyisivät yhtä aikaa työllisyys, murrosikäisten vanhemmat ja puberteetin kourissa kärvistelevä nuorisomme. Paikka on auki!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
