Auraaja Helena Holm, Askola Öiden lumikuningatar
KUVA: KARI SALONEN19.1.201115:00
Ammatistaan ylpeä
Vuosi 1997 oli hirveän luminen. Silloin aloitin lumenaurauksen isännän apuna. Olin kuljettanut koneita ennenkin, tehnyt peltotöitä, joten traktorissa istuminen oli tuttua.
Meillä on kahdestaan 60–70 asiakasta. Minulla on traktorissa kiinni monitoimilana. Auraamme teollisuushallien pihoja, tienhoitokuntien teitä, yksityisten talojen pihoja ja muutaman rivitalopihankin.
Tämä homma on yhtä sään kyttäämistä. Netistä seurataan Maaseudun Tulevaisuuden sääpalvelua ja Agrimarketin sääennustetta useamman kerran päivässä. Ikkunasta kurkitaan ulos ja välillä ajetaan paikan päälle katsomaan, että onko tullut lunta.
Kohteet kun ovat viiden kilometrin säteellä, niin kelit vaihtelevat jonkun verran. Joskus on huojentunut olo, kun luvattu lumimyräkkä ei tullutkaan niin rajuna, vaikka toisinaan käy kyllä päinvastoin.
Jos pyryttää, työt alkavat puolenyön jälkeen, joten nukkumaan on mentävä alkuillasta. Hallien pihat on ajettava yöllä puhtaiksi, että rekat pääsee aamulla liikkumaan ja työntekijät parkkialueille.
Jotkut lähtee täältä kyliltä jo kolmen aikaan autolla liikkeelle, ja mies ajaa ne pihat ensimmäiseksi. Minä menen avuksi, kun olen saanut omat alueet tehdyksi. Tapsa tykkää pikkupihoista, minä en niistä niin välitä.
Lumenauraus halleilla on aika paljon lanalla taaksepäin lykkimistä. Haastavinta on, kun lumi tulee räntänä, se on märkää ja sitä on paljon. Joudun vetämään kasoja ovien edustoilta ja pakittamaan yli kasojen, ja silloin lumi survoutuu tiiviiksi harjanteeksi. Onneksi niitä kelejä on harvoin.
Jotkut pihat on semmoisia, ettei tiedä, mihin lumen kasaisi. Tosin täällä maalla ne ovat harvinaisia.
Auraukset on yleensä tehty aamuyhdeksään mennessä. Jos puhelin ei sen jälkeen soi, tietää, että kaikki on kunnossa. Kun tulemme aamulla kotiin, pidämme pienen huilitauon. Sen jälkeen on vuorossa aurauskohteiden hiekoitus.
Yötyöstä palautuminen kestää kauemmin, kun ikää tulee lisää. Olemme kummatkin jo 50 plus. Pikkuhiljaa pitäisi ruveta vähentämään töitä, mutta tuntuu, että tällaisen työn tekijöitä on aina vain vähemmän, sillä paikkoja tulee joka talvi lisää.
Lumenauraus yöllä on ihan kivaa, itsenäistä työtä. Pyrin tekemään siistiä, hyvää laatua. Moni ajattelee, että sehän on vain sitä lumen pois laittoa, mutta heti tulee sanomista, jos jää jotain raittoa tai könttiä.
Lumen olomuoto vaihtelee tosi paljon kevyestä puuterilumesta märkään, raskaaseen räntään. Toivetalvi olisi sellainen, että olisi pientä pakkasta ja pyry pari kertaa viikossa.
Laskutamme aurauksesta kertojen mukaan, tulipa lunta viisi tai viisikymmentä senttiä. Jos ei ole lunta, niin sitten on polanteiden poistoa ja hiekoittamista. Auraustöiden päätyttyä keväällä pitää vielä poistaa hiekoitushiekat, ja pian sen jälkeen koittavat toukotyöt. Kesällä hoidamme sorateitä.
Koska toimimme sään armoilla, emme voi oikein sitoutua mihinkään muuhun tai edes seuraavaksi päiväksi sopia menemisiä. Pitempään lomaankaan ei oikein ole mahdollisuutta. Onneksi viihdymme kotona. Kerran on käyty ulkomailla, vuonna 1990 Marokossa.
Ollaan vissiin kumpikin huonoja sanomaan ei. Aina lähdetään töihin, kun pyydetään.
Lumenauraus ja teiden hoito sopii viljatilan pidon oheen, kun maanviljelys ei enää tunnu lyövän leiville. Haluamme kuitenkin jatkaa tilanpitoa.
Itse olen pienestä asti tehnyt maatilan töitä. Kun tapasin Tapsan, ei mulle mitään näppylöitä siitä tullut, kun kuulin, että se on maatalon poika.
Kolmekymmentäviisi vuotta on oltu yhdessä. Ollaan molemmat synnytty talvella. Ehkä me siksi tykätään näistä lumihommista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
