Yksityistiet eivät ole kaikkien käytössä – vai ovatko?

Yksityisteistä ei ole olemassa yksityiskohtaisia julkisia tilastoja, mutta WSP Finland Oy:n tekemä Yksityistieverkon merkitys yhteiskunnalle -selvitys vuodelta 2019 havainnollistaa yksityisteiden asemaa osana Suomen 480 000 kilometrin pituista tieverkkoa. Yksityisteiden osuus tieverkostamme on 370 000 kilometriä, maanteiden 80 000 ja katujen 30 000 kilometriä.

Yksityistiet on jaettu alalajeihin niiden käyttötarkoituksen ja roolin mukaan. Maamme yksityistieverkosta on asuttuja yksityisteitä 90 000 kilometriä, metsäteitä 130 000 kilometriä ja muita autoteitä 150 000 kilometriä. Yksityisteiden varsilla on noin 190 000 loma-asuntoa, 250 000 omakotitaloa, 40 000 maatilaa ja 30 000 yritystä.

Yksityistien hallinnosta vastaa joko tiekunta tai tie­osakkaat yhdessä. Tiekunta voi olla rajoitetusti oikeuksien subjektina, eli se voi yksityistielaissa (2018/560) tarkoitetulla tavalla tehdä tienpitoa varten tarpeellisia sitoumuksia ja hankkia irtainta omaisuutta. Mikäli tiekuntaa ei ole perustettu, oikeuksien subjektina ovat tieosakkaat yhdessä.

Yksityistiet ovat yksityistä omaisuutta. Ne eivät siis ole kenen tahansa käytettävissä, vaan ne palvelevat omistajiaan. Tiekunta tai tieosakkaat yhdessä voivat sulkea yksityistien yksityistielain 29 §:ssä säädetyin edellytyksin. Yksittäinen tieosakas ei lähtökohtaisesti voi sulkemista tehdä.

Yhteiskunnan avustamia yksityisteitä voivat kuitenkin käyttää myös muut kuin tie­osakkaat, eivätkä tieosakkaat yhdessäkään voi päättää tällaisen tien sulkemisesta. Avustuksen saajana on yksityis­tielain 85 §:n mukaan tällöin oltava joko tiekunta tai tieosakkaat yhdessä. Periaate on ollut voimassa ainakin vuodesta 1963, jolloin vanha yksityistielaki tuli voimaan.

Yksittäisen tieosakkaan saama avustus ei riitä avaamaan yksityistietä ulkopuolisten käyttöön. Tästä näkökulmasta kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki (2015/34) eli niin sanottu kemeralaki on ristiriidassa yksityistielain kanssa. Kemera­lain 34 §:ssä todetaan, että tukea saaneen metsätilan omistajan on sallittava metsätien virkistyskäyttö maksutta.

Kyseisen kemeralain säännöstä voitaneen pitää huonon lainvalmistelun tuloksena. Sen perusteluissa viitataan yksinomaan EU:n komission julkaisuun Euroopan unionin suuntaviivat maa- ja metsä­talousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014–2020. Kyseisten suuntaviivojen kohdassa 544 asetetaan sadan prosentin tuen edellytykseksi se, että tuen kohteena olevat metsätiet palvelevat metsien monitoiminnallisuuteen liittyviä näkökohtia ja niillä liikkuminen on ilmaista.

Lainvalmistelussa on jäänyt huomiotta korkeimman oikeu­den ratkaisu KKO 1991:30 ja sen johdosta hallituksen esityksestä HE 2002/163 säädetyllä lailla 2003/185 yksityis­tielakiin (1962/358) tehdyt täsmennykset. Niiden mukaan avustuksen saajana tulee olla joko tiekunta tai tieosakkaat yhdessä, jotta tiekunnalla tai tiekunnan osakkailla yhdessä on velvollisuus sallia tien käyttö myös ulkopuolisten liikenteeseen. Täsmennykset ovat siirtyneet sellaisenaan uuteen yksityistielakiin (2018/560).

Avoimeksi on jäänyt, miksi lainkohdan perusteluissa viitataan EU:n suuntaviivojen kohtaan 544, joka asettaa sadan prosentin tuen edellytykseksi tien avaamisen ulkopuolisten käyttöön, vaikka yksittäisen metsänomistajan tuet jäävät pääsääntöisesti huomattavasti alemmalle, kohdassa 545 mainitulle tasolle, jolla tuen edellytyksenä ei ole tien avaaminen ulkopuolisille.

Yksityistielaki määrittelee metsätien tieksi, joka on tarkoitettu pääasiassa metsä­talouden edellyttämiä kuljetuksia varten. WSP Finland Oy:n tekemän selvityksen mukaan metsäteiden käytöstä 85 prosenttia on muuta kuin metsätalouskäyttöä. Mikäli selvitystä on uskominen, Suomessa ei ole yhtään yksityistielain tarkoittamaa metsätietä, vaan metsätien varrelta saattaa löytyä asutusta, maatiloja tai yrityksiä. Lisäksi metsäteitä käytetään paikallisteinä ja virkistys­käyttöön.

Se, että yksityistien hallinto velvoitettaisiin kemeralain nojalla annettuihin avustuksiin perustuen sallimaan ulko­puolisten liikenne yksityistiellä, vaikka tuen piirissä eivät olisi kaikki tieosakkaat, tuntuu tämän tiedon valossa ristiriitaiselta.

Ratkaisuna ristiriitaan voisi olla, että metsäteiden tukemiseen tarkoitetut kemeravarat maksettaisiin tiekunnalle tai tieosakkaille yhdessä, jos tiellä on metsätaloudellista käyttöä ja se halutaan avata myös muille kuin tieosakkaille. Toinen vaihtoehto voisi olla, että muilla kuin metsätaloudellisilla perus­teilla tieyksiköitä saaneille kanavoitaisiin kemeratukia vastaavat tuet jonkin muun tukijärjestelmän kautta.

Metsäteiden käytöstä 85 prosenttia on muuta kuin metsätalous­käyttöä.