Lukemattomien tarinoiden aitat

Siinä ne seisovat ryhdikkäinä aikaa uhmaten Pajulan pihapiirissä: eloaitta ja luhtiaitta. Yli 200 vuotta aitat ovat kestäneet ajan myrskyjä ja sateita. Aitat on rakennettu 1700-luvun lopulla, tarkka vuosikymmen on hämärän peitossa. Molemmat aitat ovat suojelukohteita.

Eloaitassa on jyvähinkalot ala- ja yläkerrassa. Yläkertaan johtaa jyrkät portaat, joita on noustu jyväsäkki selässä, kun syksyn satoa on varastoitu tulevan talven varalle.

Alakerran lattialankut ovat pontattu käsityönä, jyvät ovat olleet Jumalan viljaa ja siten liian arvokkaita tippumaan lattian alle.

Alakerran ovessa on jyhkeä lukko estämään jyvävarkaiden aikeet. Kuitenkaan lukko ei ole pysäyttänyt kekseliäitä jyvärosvoja 1800-luvulla. Varkaat olivat kairanneet reiän alakerran seinähirteen, josta olivat valuttaneet jyviä säkkiin. Nämä varkaat olivat jääneet kiinni, kun olivat olleet lastaamassa saalistaan veneeseen järven rannassa.

Luhtiaitan huoneet ovat olleet aikojen saatossa monenlaisessa käytössä. Alakerran huoneiden ikkuna-aukkoihin on aikanaan laitettu raudat estämään rosvojen vierailut, nyt raudoista on vain pätkiä jäljellä.

Kesäaikaan huoneet ovat mainioita yöpymispaikkoja, käen kukunta, mustarastaan liverrys tai sateen ropina tuudittavat väsyneen unten maille.

Muistan, kuinka lapsena muutimme koulun päättyessä toukokuun lopussa kesäksi nukkumaan yläkerran keskimmäiseen huoneeseen. Ensin täytyi huone siivota perusteellisesti, sitten laitettiin matot lattialle ja vuodevaatteet sänkyihin. Siellä sitten kesäyöt nukuttiin syyskuun alkuun. Myöhemmin yläkerran päädyissä olevat huoneet on paneloitu ja sisustettu kesäkäyttöön.

Aitan historiaan sisältyy myös ikävä, surullinen tapaus parinsadan vuoden takaa. Nuori palvelija oli ajautunut epätoivoon ja riistänyt hengen pieneltä vauvaltaan. Lapsiraukka siirtyi varhain pieneksi enkeliksi taivaan tähtitarhaan.

Sota-aikana vuonna 1944 toukokuusta syyskuulle yläkerrassa nukkui neuvostoliittolainen sotavanki. Pavel oli Ukrainasta, hän oli töissä meidän tilalla. Häntä ei pidetty lukkojen takana, hän sai liikkua vapaana.

Pavel sai ruokailla talonväen kanssa samassa pöydässä. Hän oli ollut ahkera ja hyväntahtoinen työmies. Hänestä jäi muistoksi yksi valokuva talonväen kanssa sekä kaiverrus parven seinähirteen.

Reilut kymmenen vuotta sitten molempia aittoja on kunnostettu, lahot hirret vaihdettu, katot uusittu, samoin perustukset. Kyllä perinteinen hirsirakennus on pitkäikäinen, näillekin aitoille voisi kuvitella elinikää lisää vielä toiset 200 vuotta.

Meillä maalla kotimökillä oli vain sellainen vilja-aitta, jossa oli kolme laaria jyvien talvi säilytystä varten.

Kesällä laarit oli tyhjillään. Kun serkkuni Pirjo tuli yökylään, hän hoksasi, että laarissa olisi hyvä nukkua. Laitettiin jotain mattoriepuja laarin pohjalle pehmikkeeksi, sitten joku lakanan tapainen, vielä tyyny ja peitto korviin: sitten sinne vaan pötköttämään!

Eikä hiiren rapinatkaan häirinneet, jos olisivat vielä tulleet entisille elomailleen jyviä etsimään!

Toive Mustonen, Enonkoski

Tämä aitta on kotona Ylistarossa lähellä Kyrönjokea. Olen itse syntynyt vuonna 1962 ja aitta on aina ollut siinä maantien toisella puolella. Viljaa siellä säilytettiin minun lapsuudessani, siellä on viljalaarit ja portaat ylös.

Harvoin olen käynyt siellä sisällä, eihän sinne lapsella ollut asiaa. Toki portailla olen istuskellut.

Asun nyt Hämeessä pienessä punaisessa talossa. Tuollaisen aitan ottaisin mielelläni pihaani.

Päivi Pukkinen, Viljakkala

Kotitilallani Alasoinilla oli ennen vanhaan ns. kerta-aitta, jossa säilytettiin riihestä tuotuja ”laiseita” eli jyvänsekaisia ruumenia ja oljenpätkiä.

Keväällä ullivesien aikaan ruumenet vietiin Latikankosken pelumyllyyn jauhatettavaksi. Etenkin joutilasta karjaa voitiin syöttää tällaisella vähempiarvoisella jauholla.

Pelumyllykauden mentyä kerta-aittasta tehtiin pihapiirin tuntumaan ns. ”taatanaitta”, jossa talon kulloinenkin vanha isäntä säilytti syytinkiviljaansa ja muuta talosta saamaansa vuotuista ”vualentuloo”.

Ei ollut ollenkaan harvinaista, että talonkirjoissa oli määrätty tietty määrä sahtia vaarin ja joskus ”villivaarinkin” käyttöön. Isäni on kertonut, että lähitalojen vaarit pruukasivat kehiytyä meidänkin taatanaitan trappusen ympärille maistelemaan ja makustelemaan sahdin tenhovoimaa.

Sahtitarjoilu oli useinkin päättynyt vasta sitten, kun sahtitynnyrin tappi oli tuotu trappuselle nähtäväksi. Paimenen Heikki oli joskus todennut juominkien lomassa, että ”mul on niin kova pee ette nappokaliakoom mep peehän.”

Nykyisin tämä paljon maailmaa nähnyt hirsirakennus palvelee talon miesluolana, jossa harrastetaan erilaisia vapaa-ajan toimintoja. Yhteen aikaan siellä toimi talon poikasten naamariverstaskin.

Lähellä olevaa talon kaivoa syvennettiin ja pohjalta nostettiin silttisavisia lapionpistoja muottisavea, joihin me pojat muotoilimme kyläläisten kasvoja muistuttavia kasvomuotteja. Muottien päälle tehtiin vessapaperista ja liisteristä naamareita, jotka väritettiin vesivärillä. Näitä naamareita myytiin sitten kaikille halullisille lähiseudun lapsille.

Muistan vielä, että Kustaa-naamari oli niin kysytty, että se loppui aina kesken. Totesin, että ”ny ei Kustooh löyly, mutta Siinah löytyy viä joku, pisteteenkö tästä”.

Lähes aina kaupat myös syntyivät. Kerran muistan käyttäneeni kaupanteossa sanontaa, että ”mitee savikukko sittek kanasta ymmärtee”.

Seppo Alasoini, Kilvakkala

Tämä aitta on siirretty synnyinpaikastani uuden kodin pihamaalle, joka sijaitsi Viitasaaren Keitelepohjan ja Keihärinkosken rajalla.Kun aitta siirrettiin 1949 kesällä, minä tein siihen pärekaton. Aitta on rakennettu 1822 ja on vielä pystyssä.

Kun olin noin 15-vuotias, olin isän kanssa metsätöissä juhannuksen aattona auringon paahteessa ja sain auringonpistoksen, joka aiheutti kovan päänsäryn. Kotiin tultuani menin viileään aittaan jossa nukahdin. Nukuin ainakin viisi tuntia ja päänsärky helpotti.

Tarkoitukseni oli ollut lähteä juhannusjuhliin läheiselle tanssilavalle, jonne veljet jo olivat menneet. Koska nukuin niin pitkään, en voinutkaan enää lähteä juhlimaan, vaan jatkoin uniani aamuun. Kyllä minua harmitti, kun tanssit jäivät.

Mutta aitasta minulla on vieläkin hyvät muistot. Siellä nukuimme kesäisin yöt ja aitan viileys sekä luonnonrauha ympärillä ovat jääneet mieleen. Kotipaikkani on ollut autiona vuodesta 1964 lähtien, mutta käyn siellä usein katselemassa tuttua pihapiiriä.

Taisto Hämäläinen, Pieksämäki

Viljat puitiin riihessä ja jyvät kannettiin säkissä aittaan säilymään. Reikä ovessa oli kissoja varten, jotka pitivät hiiret kurissa. Ovessa oli kaksi lukkoa varkaita varten.

Aitta sijaitsee Kangasniemellä Vihaven kylässä.

Pentti Reinikainen, Vuojalahti

Rakensimme aitan pihapiiriimme 2017, koska se puuttui mielestämme tästä maalaismaisemasta. Hirret ovat mäntypelkkaa omasta metsästä ja omalta sahalta.

Aitta nimettiin jo rakennusvaiheessa puolivahingossa Taikalinnaksi tyttäremme Taikan mukaan.

Siinä on juhlittu lastenkutsuja sekä saksalaiset kesävieraat ovat yöpyneet, varasivat siitä jo korteerin ensi kesäksikin. Aitta sijaitsee Lohjalla, Vappulassa Tynnin tilalla.

Tero Stigell, Lohja