pohjalaistalon uusi ELÄMÄ

Salin empiretyylinen takka-leivinuuni on muurattu täysin alkuperäisen mallin mukaan. 

Keittiössä astianpesukone piiloutuu verhon taakse, mutta jääkaapin kangashuppu on väliaikainen. 

Entisöintiprojektissa on käytetty vanhoja käsintaottuja nauloja. 

Ruokasalin pöydällä oleva sinireunainen vati on Kentan lempiesine. Se on englantilaista piiposliinia ja aitoa rokokoota 1700-luvun puolivälistä. 

Vanha arvossaan

Kaksifooninkinen pohjalaistalo seisoo komeasti mäellä. Kaustiselta siirretty 1700-luvulta peräisin oleva rakennus on Juha Kentan taidonnäyte ja yksinäisen puurtamisen tulos.

Vieläkään kaikki ei ole valmista, ei lähimainkaan, vaikka suunnitellun vuoden sijasta melkein kuusi vuotta on vierähtänyt siitä, kun talohirret kuljetettiin uusille sijoilleen.

Rakennushankkeen hitaus ei ole Kenttaa lannistanut. Toki hän tekisi monta asiaa toisin, mutta tuloksena pitäisi silti olla se, mikä nyt alkaa olla näkyvissä: lähes täysin alkuperäisen ilmiasun omaava puulämmitteinen hirsitalo.

Saliin astuttaessa Kentta sytyttää ensin tulen kynttiläkruunuun ja sitten avotakkaan. Salissa – kuten muissakaan huoneissa – ei ole sähkövalaisimia katossa, ainoastaan pöytä- ja kohdelamppuja sekä kynttilänjalkoja.

”Olemme kynttilöiden suurkuluttajia. Tykkäämme olla vähän hämärässä. Yleisvalo on helposti kova ja tappaa tunnelman”, mies perustelee. Tähän taloon ei todellakaan voi kuvitella loisteputkea kattoon.

Talon alakerrassa ovat sali, pieni keittiö, ruokasali ja kirjasto, joka toistaiseksi toimii verstaana. Vasta Porvoossa taloon on lisätty kuisti, johon saatiin wc-suihkutila ja kodinhoitokomero. Yläkertaan sijoittuvat makuuhuoneet, toinen wc ja olohuone, joka toimii kotiteatterina eli siellä on perheen ainut vanha telkkari.

Yläkerran portaat nousevat eteisen nurkasta jyrkästi ylös ja askelmat ovat kapeat. Isännän mielestä ne ovat turvalliset, sillä niihin joutuu keskittymään toisin kuin leveisiin portaisiin, joissa tulee helposti mentyä liian huolettomasti.

”Nämä ovat talon alkuperäiset portaat”, Kentta perustelee pieneen tilaan mahtuvaa portaikkoa.

Talossa on yhteensä 230 neliötä, mutta keittiö on niin pieni, ettei sinne mahdu ruokailemaan. Niin on tarkoituskin.

”Keittiö vain ruuanlaittoa varten, ja siitä me molemmat pidämme. Kun tulee vieraita, meillä ei jumituta keittiöön, vaan vieraat voivat kulkea ja seurustella vapaasti koko talossa.”

Riikka-vaimon toiveesta keittiön tiskipöytä on ikkunan edessä amerikkalaiseen tapaan. Posliiniallas on upotettu Kentan nikkaroimaan pöytään, jonka etuseinää peittää verho. Verho kätkee taakseen astianpesukoneen.

Kentta nostaa keittiön kaapin alta laudan ja kutsuu Marski-koiran haistelemaan. Lautaan on naulattu kolme hiirenloukkua ja kahdessa on tänään joka-aamuinen saalis. ”Tässä ne ovat rivissä kuin formulakuskit odottamassa lentävää lähtöä”, mies vitsailee. Hiiret päätyvät pihan perälle, mistä korpit vievät ne parempiin suihin.

Ruoka valmistuu keittiössä kaasuliedellä tai puuhellalla. Tarkoitus oli asentaa paikalle isompikin hella, mutta anturasta tuli liian pieni. ”Muurari Kuorikosken arvio hellasta oli: Mutta sehän on kyrväkhään näkönen”, Kentta kertoo.

Keittiön seinät ovat vielä paljasta hirttä. Kentan mielestä on parempi asua talossa ensin ja päättää sitten, mitä seiniin laitetaan. Voi käydä niin kuin joskus antiikkiesineille, että ostaessaan ajattelee heti kunnostavansa esineen, mutta kun siihen tottuu, huomaa sen kauneuden sellaisenaan.

Salin ja yläkerran seiniin on kiinnitetty ruotsalaista lumppuhuopatapettia, jollaista käytettiin 1700–1800-luvun taitteessa. Tapettilevyjen kiinnittämisessä on tulos sitä parempi, mitä huonompi tekijä on tekemään käsitöitä. Riikka sai näyttää taitonsa.

Kentta nauraakin, että hän on raatanut pikkutarkasti monta vuotta talon eteen, mutta vaimo pääsi tekemään sen osuuden, mikä jää näkyviin.

Lumppuhuopa on harmaata, mutta se peitetään maalilla. Loviisa-tytär saa huoneeseensa jugendtapetit, Magdaleena on valinnut maalin.

Sekä ylä- että alakerran vessojen seinät ja lattiat on tehty vanhan savupirtin mustista kattolaudoista. Kentta pelasti laudat Askolasta vanhasta mummonmökistä, jonka eräs nuoripari pani kauhakuormaajalla matalaksi. Samasta mökistä on myös wc:n leveä, harmaalautainen ovi ja oven päällä oleva ruutuikkuna.

Kentta sivelee lainehtivaa ikkunalasia ihaillen kuin taideteosta, mutta harmittelee, että yhden ruudun kulmasta on pala pois. ”Tällaista ei saa enää mistään. Ihmiset eivät ymmärrä, millaisia aarteita heillä on varastoissaan. Ikkunarestauroijat maksavat erittäin vanhoista ruuduista jopa 20 euroa kappaleelta.”

Kentta ei saanut Askolasta purkutavaraa ilmaiseksi, vaikka se muuten olisi mennyt kaatopaikalle. ”Kyllä raha aina maistuu. Yleensä jos jollain asialla on hinta, se määrittää kiinnostuksen suuruuden.”

Suihkukaapin tilalle Kentta suunnitteli ensin vanhaa suolalihapaljua vuodelta 1892. ”Kun kastelin sen lämpimällä vedellä, se haisi järkyttävästi mädältä. Ei siinä olisi voinut oksentamatta kylpeä. Jouduin myöntymään ja hankkimaan suihkukaapin.”

Kentan talo lämpenee neljän tulisijan avulla. Seinissä on eristeenä sisäpuolella kaksinkertainen puukuitulevy ja ulkopuolella kaksinkertainen tuulensuojalevy. Katossa on selluvillaa ja välipohjassa purua. Talo hengittää ja antaa asukkaiden hengittää.

Purun saaminen välipohjaan oli oma ohjelmanumeronsa. Koska Kentta ei löytänyt konetta, joka olisi puhaltanut purun ylös, hän osti ison viinisammion ja teippasi sen rinkan kylkeen. Sammio täyteen purua ja ylös. 120 kierroksen jälkeen välipohja oli täytetty.

Porvoon rakennustarkastajalle Kentan ratkaisut eivät ole kelvanneet. Tätä rakentaja ihmettelee.

”Ihmiset yleensä valittavat museoviraston määräyksiä. Tässä on tehty kaikki niin kuin museovirasto suosittelee, mutta se ei sovikaan rakennusviranomaisille. Vaikka tämä on vanha talo, missä lähes kaikki on vanhaa, paitsi sähköt ja vesijohdot, tämä katsotaan uudisrakennukseksi. U-arvot eivät tässä täyty. Ihan hullua.”

Jos viranomaisia kuunnellaan, talossa pitäisi olla koneellinen ilmanvaihto, ulosmenevän ilman lämmön talteenotto, lämpölasit ikkunoissa ja puolta paksummat seinät.

”Koneellinen ilmanvaihto ei tule kuuloonkaan allergiani takia eikä se kuulu tällaiseen rakennukseen”, Kentta puuskahtaa. Hänestä nykyiset lämpöarvomääräykset ovat lvi-firmojen mafiaa. ”Raha sanelee, ei järki ja kohtuus. Lämpöarvoja lasketaan materiaali kerrallaan eikä mietitä kokonaisuutta. Puu itsessään on jo lämmin materiaali.”

Kentan mielestä sisällä ei tarvitse olla 24 astetta lämmintä talvella. Mieluummin voi lisätä villapaitaa ja -sukkaa kuin hukata energiaa talon lämmitykseen.

”EU-säädökset rakennuksien U-arvosta kiristyvät entuudestaan, jolloin hirsitalojen rakentaminen käy meillä mahdottomaksi , ellei tänne pohjolaan saada poikkeavaa päätöstä.”

Rakentamisaika on koetellut koko perhettä. Sairastumiset ovat viivästyttäneet valmistumista ja hengitystieongelmien takia kolme talvea on vietetty etelässä. Kentta kiittääkin vaimoaan kärsivällisyydestä.

Hankkeeseen ryhtymistä mies ei ole katunut kuin yhtenä aamuhetkenä Portugalissa. ”Tämä on kasvattanut meitä paljon ja ystävät ovat saaneet irvistellä. Se on tervehdyttävää tällaisena mikroaaltouuniaikana.”

Kentan filosofiaan kuuluu elää tässä ja nyt. Siksi hän sanoo, ettei hänelle olisi ongelma luopua talosta ja aloittaa toisessa paikassa uudelleen. ”Tärkeintä on matkalla oleminen. On muutakin elämää kuin rakentaminen.”

”Tämähän alkaa olla pientä imurointia vaille valmis. Kokonaisuuteen nähden nyt ollaan jo maalissa.”

Maaseudun Tulevaisuus on seurannut Kentan rakennushanketta vuodesta 2003. Juha ja Riikka Kentta ja lapset Loviisa, 14, Magdaleena, 13, ja Juhana, 6, sekä Marski-koira pääsivät muuttamaan taloon jouluksi 2008.

”Muurari Kuorikosken arvio hellasta oli: Mutta sehän on kyrväkhään näkönen.”

”Tärkeintä

on matkalla oleminen.

On muutakin elämää kuin rakentaminen.”