Kirje joulupukille päättäjien puolesta

Hyvä joulupukki. Tuo kansanedustajillemme menneiden aikojen terveen maalaisjärven ohjaamaa valtiomiestaitoa, että he ymmärtäisivät viipymättä lopettaa uusiutumattomien luonnonvarojemme, kansallisen omaisuuteemme kenkkäyksen ulkomaille.

Jos ison metsätilan vanha isäntä räväyttäisi tuhansien hehtaarien metsäkarttansa alan ammattimiesten laatimin kuviokohtaisin puustotiedoin kaikkien puutavarayhtiöiden eteen: siitä valitkaa haluamanne hakkuualue näillä ehdoilla:

Joka ensimmäisenä alueen varaa, saa sen yksinoikeudella – ilman euronkaan hintaa puusta – hakata, ja omaan lukuunsa edelleen markkinoida alueen puuston. Entisöintiä uudelle metsälle ei tarvitse tehdä, kunhan maksaa 0,15 prosenttia hakkaamansa tukki- ja kuitupuun markkinahinnasta korvauksena jäljistä.

Tällaisen isän lapset hakisivat isänsä holhouksen alle. Holhottavaksi isä joutuisi ilman lisäperusteita, että on lisäksi sitoutunut maksamaan itse savottateiden kustannukset, sähkölinjan savotalle, 60 prosenttia sähköverosta ja 24 prosentin alvit kaikista kustannuksista.

Kaivosalalla tämä on todellisuutta Sodankylän Kevitsallakin. Metsäkeskuksen työn malmirikkauksien kartoittajan ja hyödyntämistutkimuksin on tehnyt meidän suomalaisten veronmaksajien rahoilla Geologian tutkimuskeskus GTK kaivosyhtiöille maksuitta annettavaksi.

Metsien osalta elettiin Lapissa kyllä nykyisen kaivospolitiikkamme kehitysvaihetta joskus 1800-luvun konsessiokauppojen aikana. Silloin tukkien hakkuuoikeuksia valtion metsiin jaettiin samaan malliin kuin nyt kaivosoikeuksia, maaseutuväen työllistämiseksi.

Viisaampia olivat silloiset valtiomiehet. Konsessiokaupan ehtoihin Norjan ja Ruotsin puutavarayhtiöt saivat velvoitteen rakentaa sahalaitos Suomen puolelle. Se oli silloisten valtiomiesten kaukoviisasta maan teollistamista. He ymmärsivät toki senkin, että kyse oli uusiutuvista luonnonvaroista, metsästä, joka aina korjaa jälkensä, vähän jelpaten entistä paremmaksikin, kuten se toteutettiin.