Päivähoito-oikeuden subjektiivisuudesta voisi luopua

Niin kummalliselta kuin se tuntuikin, huomasin muutama päivä sitten olevani samaa mieltä kristillisdemokraattien puheenjohtajan ja sisäasiainministeri Päivi Räsäsen kanssa. Räsäsen mielipiteet ovat tähän mennessä olleet pääsääntöisesti kunnolla ristiriidassa oman maailmankatsomukseni kanssa, mutta nyt kolahti. Räsänen ehdotti kaikille automaattisesti kuuluvan kokopäiväiseen hoitopaikkaan oikeuttavan päivähoito-oikeuden muuttamista puolipäiväiseksi. Kannatetaan!

Lasten päivähoito ja sen järjestäminen herättävät suuria tunteita. Suurimmat tunteet vellovat tietysti äitien käymissä keskusteluissa. On huonoja äitejä, jotka eivät välitä lapsistaan, vaan jättävät ne yhteiskunnan hoidettavaksi. On huonoja äitejä, jotka uhraavat lapsensa työuran vuoksi. On hyviä äitejä, jotka hoitavat lapsensa kotona pullantuoksussa. On subjektiivinen päivähoito-oikeus, josta on pidettävä kynsin hampain kiinni. Kun keskustelu junnaa hyvä äiti – huono äiti -akselilla, saa päivähoidon resurssit ja varhaiskasvatuksen laatu laskea kuin lehmän häntä.

Jos kirjoittaisin ilkeästi, kirjoittaisin, että mitä useampi vanhempi hoitaa lapsensa kotona eikä tee töitä, sitä vähemmän kertyy verotuloja ja sitä vähemmän meillä on mahdollisuuksia pitää kiinni erilaisista oikeuksista. Subjektiivista oikeutta kokopäiväiseen hoitopaikkaan perustellaan muun muassa työttömien vanhempien osalta sillä, että työnsaanti voi aiheuttaa tarpeen saada hoitopaikka nopeasti. Tai että on väärin, jos työttömien lapset eivät pääse harjoittelemaan sosiaalisia taitoja ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa.

Miksi puolipäiväinen hoitopaikka ei riittäisi sosiaalisten taitojen harjoitteluun ja virikkeiden saamiseen? Jos toinen vanhempi tai peräti molemmat vanhemmat ovat kotona, jospa he jaksaisivat kehittää lapsensa sosiaalisia taitoja ja tarjota virikkeitä sen toiset puolipäivää? Ja jos asiat ovat perheessä huonolla tolalla jaksamisen tai päihteiden takia, ei kai kukaan tosissaan voi olla sitä mieltä, että lapsen kokopäiväinen hoitopaikka riittäisi turvaamaan ja takaamaan hänen henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin? Minun mielestäni tällaisia tapauksia varten pitäisi löytyä rahaa ja resursseja sosiaalitoimelta hoitaa koko perhettä tai sijoittaa lapsi kotiin, jossa hänen henkisestä sekä fyysisestä hyvinvoinnista huolehditaan kunnolla.

Kaikille automaattisesti kuuluvasta päivähoito-oikeudesta puhuttaessa vedetään aina myös tasa-arvo kortti esiin. Kaikille kuuluva päivähoito-oikeus pitää säilyttää, sillä se turvaa äideille mahdollisuuden käydä töissä. Niin kauan kuin Kela jakaa äitiyspakkauksia eikä vanhempainpakkauksia, tällainenkin ”tasa-arvoajattelu” lienee arkipäivää. Minne ne isät aina unohdetaan? Onko täysin mahdotonta muotoilla asia niin, että päivähoito-oikeus mahdollistaa joko yksinhuoltajalle tai kahden vanhemman taloudessa molemmille vanhemmille mahdollisuuden käydä töissä?

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen oikeus. Tämä toteamus lienee kaikkein kornein. Kun puhutaan oikeudesta, kyse on useimmiten jostain edusta tai mahdollisuudesta tehdä jotain. Mikä etu päivähoito on lapselle? Kokopäivähoidossa olevat päiväkotilapset viedään joka päivä viisi kertaa viikossa pois vanhempiensa luota ja pois kotoa, tutusta ympäristöstä. Tilalle tarjotaan pahimmassa tapauksessa meluisa laitosmainen ympäristö sekä kiireiset, väsyneet ja alati vaihtuvat hoitajat. Jos tämä on suomalaislasten eduista se, josta halutaan pitää tiukasti kiinni, ei häävisti ole asiat.

Päivähoito-oikeudessa on kyse vanhempien mahdollisuudesta valita edullista hoitoa lapselleen siksi aikaa, kun he käyvät kantamassa kortensa hyvinvointivaltiokekoon ja tienaamassa elantoa perheelle. Minusta olisi tärkeämpää panostaa päiväkotien ryhmäkokoon, henkilökunnan määrään, terveelliseen sisäilmaan, melua vähentäviin tilaratkaisuihin ja kaikkeen muuhun, kuin roikkua kiinni subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa. Olisi varmasti paikallaan laskea, miten paljon resursseja sidotaan tällä hetkellä kokopäiväpaikoilla oleviin lapsiin, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona?